Tuesday, November 30, 2010

KSSK:n kisat, Motivointiseminaari, ym...

Lauantaina piipahdin katsomaan KSSK:n kisoja, itse en vielä uskaltanut startata. Kyllä hyvät on vaan niin hyviä! Tiukkojen käännösten merkitys korostui ainakin hyppärillä. Tietää taas mitä treenata. Rissan kanssa olis ollut aika haastavia kohtia radalla.
Sunnuntaina kävin Marian hallilla seuraamassa Piilonkiertäjien (?)motivointiseminaaria. Tosi paljon oppii seuraamalla muita, sain pari hyvänoloista vinkkiä Ryynin kanssa leikkimiseen (tai siis sen lelun irrottamiseen..).

Tiistain treeniryhmäläisten videot juutuupissa, löytynee sieltä hakusanalla parsonrissanen. Jatkossakin varmaan joudun laittamaan ton kautta videot, bloggerin kautta suoraan ei enää saa laitettua(?). Hö, menee liaan vaikeeks mulle ;)

Rissa tuntuu kärsivän pakkasista enemmän kuin ennen, takki päällä liikkeet epäpuhtaat, ainoastaan tarpeillaan suostuu pikaisesti käymään. Se tuntuu jotenkin vanhentuneen lyhyessä ajassa. Onhan tuo ansainnut jo lepohetkensä lämpöisten vällyjen alla. En ehkä haluaisi itselleni myöntää, että Rissa on kuitenkin jo yli 8v ja sen kanssa on aina paljon treenattu ja kisattu. Eihän nämä elukat ikuisesti jaksa, vaikka niitä miten huoltaa. Kevättä odotellessa...


Thursday, November 25, 2010

Oikea talvi!

Kunpa tämä lumi nyt jäisi. Lupaus: tänä talvena aion hiihtää! Tietysti ihan vaan perinteistä, se sopii tälläselle keski-ikäiselle. Koirat ei oo päässy kunnon hikilenkille yli viikkoon, muutakaan ei ole tehty. Ei edes Ryyni ihmeemmin tekemisen puutteesta kiipeile seinille. Tytyvät vähään nämä terrierit.

Lupasin laittaa tänne koulutettavien treenivideoita. Marian hallissa ei ihan optimaalinen valo, katsotaan, ehtisinkö jotenkin videoita vaalentaman, että niistä saisi tolkkua.

Monday, November 22, 2010

KN vko 46

Mulla mennyt muutama päivä vaakatasossa, keuhkoputkentulehdus. Lämpöä oli jo keskiviikkona,treeneihin silti oli pakko päästä: pöydän täydeltä herkkuja oli tarjolla. Juhlimme evoluutio-bortsujen ekoja virallisia nollia. Jatkossakin toivon BC-tyttösille Tetelle ja Rallille ja varsinkin ohjaajille onnea kisoihin, joka nollasta suklaakakkua! Lappeenrannasta tulikin lauantaina Rallille taas nollavoito, onnea!
Älysin sentään olla treeneissä ottaa suht iisisti. Suoraa (muuri, hyp, hyp, hyp, rengas) lähettäen ja vastaanottaen. Ryyni ei vielä etene suoraviivaisesti, jos ei ole avustajalla palkkaa maalissa. Treeniä, treeniä...

Päätin, että estetreenin sijaan vahvistan pari kolme seuraavaa kertaa hallilla ainoastaan:
-paikallaanolo ISTUEN
-lelusta luopuminen
Meinas nimittäin huumori loppua ton täpläpepun kanssa.

Puomi alkaa olla jo hyvä matalassa vireessä namipalkalla. Ryyni hakee oikeaan asentoon itsenäisesti vaikka jään taakse. Vaihtelimme palkkaajaa, ettei ala kyttäämään immeisiä. Jäi hyvä mieli!

Nyt on pakko ottaa rauhallisesti; pelkät arkiset toiminnot saa keuhkot vihlomaan. Juoksemiseen tulee ainakin parin viikon tauko. (Lasketaanko agilityjuokseminen lääkärin kieltämään juoksemiseen? Lauantaina ois KSSK:n kisat...)

Monday, November 15, 2010

Sweet Like Chocolate

Mareenalla oli Homeetan järkkäämät suklaakisat lauantaina. Kaikki osallistujat laittaa suklaapatukan pottiin ja voittaja saa kaiken. Jännintä oli, että kaikki taso- ja säkäluokat on samassa potissa ja treenikavereiden kanssa taistelemassa. Jännitys ja sen myötä lataus oli kovempi kuin tavan kyläkisoissa. Rata oli helppo, ei tekninen eli hyvä mulle ;). Minit meni ensin. Eka rata meillä nopea nolla aikaan 36,28. En kai vaatinutkaan(?) kontakteilla alas asti, yks valssi valui ja toinen ei toteutunut, lopun reittivalinta ei ollut onnistunein. Toka rata oli kyl hieno. Nyt oli kontaktit nopeat ja hallitut (Rissa menee nopeammin kun vaadin vauhdissa alas asti!), oma likkuminen tuntui hyvältä. Aan jälkeen mun liike tyssäs ja jouduin rääkymään. Aika 35,69 ja lopulta Rissan aika oli päivän nopein! Loppuun asti jännitti, kovia KN-menijöitä medeissä ja makseissa, tokaksi tuli Kitka ja kolmanneksi Soppa. Aaltoja Kahjot Ninjat! Tetellä ja Rallilla harmittavat yhdet rimat alas. Harmi, etten tiedä aikoja, kovaa menivät kuitenkin. Oli kyllä mukava iltapäivä!

Rissa oli demokoirana koulutusohjaajien koulutuksessa. Iida valmensi omaan tinkimättömään tapaansa. Tärkeä muistutus mulle, millä tarkkuudella PITÄISI tekniikat rakentaa. Tahtoo privaattivalmennukseen, tahtoo!

Thursday, November 11, 2010

Pikkujouluja, treeniä, ym

Mukavimmat KSSK:n pikkujoulut ikinä! Koko perheen koirapuuhailu oli kivaa, onneksi ei kilpailuhenkisiä olla, eihän ;)? Speedrace kisassa huomasi varsin eron Rissan ja Ryynin juoksutyylissä: Rissa pomputtaa, suorallakin laukan pituus vaihtelee melkoisesti. Ryynänen taas tikkaa tiukalla, matalalla laukalla. Ja mikä vietti! Vielä oli Rissa hivenen nopeampi, tuskin kauaa ;)
Tässä maksien "Kahjot Ninjat" finaalirata : Tete vs. Piuha. Kokko voitti;).


Tiia, Umppa ja pennut
Piuha ja Ryyni ovat niin hellyyttäviä, molemmat on tohkeissaan ja jotenkin niin tosissaan tekevät hommia. Otettiin rataa (hyppy, rengas plokattuna, hyppy, hyppy, mutkaputki, hyppy, hyppy) kutsumalla, lähettämällä ja mukana ohjaten. Tavoitteena saada ryyni hiffaamaan, että niin kauan mennään täysiä eteen tulevia esteitä kunnes toisin sanotaan. Rakensin muuten Rissan lähetyksen eri tavalla aikanaan, pallolla kuumentaen ja aluksi ilman esteitä. Otin Ryyniksellä myös kontakteja, Tiia palkkas alas lätkälle ja jäin itse taakse. Vikat pari ilman lätkää, ok. Imu täppäämään edelleen kova, nyt ainoastaan palkattu namilla. Pitäisköhän alkaa hetsaamaan jo lelulla, siis koira valjaissa ja avustaja kehiin? Veikkaan, ettei tajua yhtään mistään 2on2off:sta kun oikein kunnolla kiihtyy! Piuhan menoa onnistuttiin videoimaan. Toi kohta, missä piukkis lähtee harhailemaan, johtui itsetuhoisesta kamikaze-varpusesta. Se aika huoletomasti tolleen niinku pikkulinnuksi hengaili radan reunalla, oisko halunnut liittyä kahjoihin ninjoihin?


Juoksin keskiviikkona 5km kolmessa vartissa. Lapseni isä väitti jonkun juosseen vitosen reilusti alle vartin. En usko, koska miekin menin aika täysii ;)

Wednesday, November 03, 2010

Kahjot Ninjat vko 44

Hyvä reilun puolen tunnin lämppähölkkä. Vinkvinks: kun ajaa Jyrääntietä, eikä käännykkään hallille, vaan ajaa muutamia kilsoja(?), niin oikealla näkyy pururadan valot. Siinä on levennys, johon saa auton. Alkaa olla purkkari sateesta aikas löllöä, parempi siinä lyllertää kuitenkin kun haparoida pimeässä hallin ympäri. Siitä pääsee Paaskosken majalle, sillan yli ja rinteeseen intervallia nykimään ;)

Treeneissä viskileikkaus muurilla ei auennut Rissalle. Joko ohitti, kielsi, tai jos sattui hyppäämään niin ehti pyörähtää vika suuntaan. Aina vaan se samaperusongelma . Ens kerralla vinkupallolla koitettava vielä. Rissa oli ihan kuumana. Kynsivallin tulehduksen takia ei ollakkaan treenattu pariin viikkoon, nyt tassut ok.

Ryynillä taas vaikeaa jäädä lähdössä istumaan. Kun käyn itekseni treenaamassa, ei ongelmaa ole. Johtunee tämäkin siis korvieni välistä viasta, jännittääkö mua KN:n armoton raati..? Alan taas palkkaamaan lelulla taakse. Ärsyttää, kun nää tajuaa vasta kotona!
Ryyni meni oikein hienosti, tai siis menee niin kuin näytän, joka ei aina ole hienosti. Huoh. Varsinkin valssit oli aivan karseet, silti Ryyni yritti lukea ohjausta ja ihme kyllä ei (pahasti) turhautunut. Viskileikkausta otin hypyllä yksittäisenä lelulla heittäen, ok.

Saatoin ostaa vahingossa itelleni uusia hölkkävermeitä Kärkkäiseltä ;). Jospa motivoisi jatkamaan hölskyttelyä, tavoitteena 3xvko vähintään 40min. Viime viikolla aloin ottamaan mummohölkkään kevyttä intervallia, heti hapoilla ja mielekkyys kaukana. Jatkan spurttailua kuitenkin, pakkohan on joskus alkaa tempoa lisäämään?