Tuesday, December 19, 2006

JOULUA!


Iloista Joulun aikaa teille kaikille!
Toivottavat Umppa, Iiro-ihmelapsi, Tintti ja Rissanen
(Jokinenkin varmaan toivottaisi, jos ei pitäisi koiran nettipäiväkirjaa liian hulluna paikkana joulutervehdykselle)

Tuesday, December 12, 2006

ässäm-treeneistä

Itse olen hyötynyt paljon tavoitteellisten kolmosten, niinsanotun SM-ryhmän treeneistä. (Pakko laittaa, ettei kukaan hepaa: On niitä tavoitteellisia kolmosia muissakin KSSK:n ryhmissä ;). Nyt olemme syyskauden käyneet joka toinen maanantai maneesissa tekemässä rataharkkaa ja vähintään kerta viikkoon hallilla pikaisesti tekniikkaa (kontakteja, keppikulmaa, ym). Ryhmässä olemme terveen kriittisiä ja suoria: "Kehitys tapahtuu kivun kautta...". Kannustaminen on ihan huippua. Välillä yritän piipittää, ettei seniori ehdi valsseihin, niin ei armoa, niin kauan tahkotaan, että tulee onnistumisia. Rataprofiilien lukua on mielenkiintoista tehdä perusteellisesti ja porukalla, aina oppii uutta. Kilpailunomaisuutta on tosi vaikeaa saada treeneihin. Videointia pitäisi käyttää enemmän. Tietty osa meistä äsämmäläisistä on niin kilpailuhenkisiä, että jos rataa kellotetaan, tulee ahneuksissaan otettua samanlaisia riskejä, kuin kisoissakin. Hyvin, hyvin opettavaista! Terveisin nimimerkki "Kädet puuskassa" (EI puskassa, hih!!)

Sunday, December 10, 2006

Tokon treenaaminen on vähän niinku dietin aloittaminen:"huomenna sit aloitan...". Väkisin olen yrittänyt treenata, pikkasen päivittäin. Pikkasen liian vähän kuitenkin, jos meinaa tuloksia tehdä kisoissa...
Lauantaina Pieksämäellä sukulaisvierailun ohessa piipahdin virallisissa toko-kisoissa. Oli tiedossa, että pahimmat kompastuskivet, nouto ja kauko-ohjaus, eivät vieläkään ihan huippuluokkaa ole. Ja nöyränä myönnän, ettei kannata lajista mitään tietämättä itsekseen treenailla vailla viisaampien neuvoja. Pistemäärä 124 ja kolmostulos. Nooh, en ole pettynyt, tällä treenaamisella en olisi enempää pisteitä ansainnutkaan :D

-Paikalla makuu 10 (Ainut kymppi;))

-Seuraaminen taluttimetta 7 (Rissa suoritti kesken seuraamisen huomaamattani ja huvikseen liikkeestä seisomista ja maahan menoa)

-Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 (ei viittinyt koira mennä maahan, oletettavasti koska oli aiemmassa liikkeessä tämänkin jo suorittanut...)

-Luoksetulo 8 (hienosti stoppasi, kiitos muuten Pessan tytöille, jotka perjantaina neuvoivat, että JOKO suullinen TAI kädellä käsky, pisteitä tippui, koska koira hyppäsi päin pari kolme kertaa ennen sivulle tuloa)

-Seisominen seuraamisesta 7,5 (hyvin stoppasi, lähti väistämään kun tulin vierelle ja lopulta meni n. neljä metriä pakitettuaan maahan (??))

-noutaminen 0 (kaikilla muilla oli hauskaa, paitsi mulla!)

-Kauko-ohjaus 6(meni huonommin, kuin uskoin, tuplakäskyillä vasta toimi istumiset)

-Estehyppy 8(ainut satavarma liike, muka, nyt ei onnannut ekalla käskyllä istuminen)

-Kokonaisvaikutus 7 (koira iloinen ja huoleton, ohjaaja liiankin huoleton ;))

Hauskaa oli nähdä kummipoikaa Veetiä ja Iidaa, josta on tulossa kovaa vauhtia kunnon koirahörhö ;), kiitos Iida avusta Rissan lämmittelyssä!

Sunday, December 03, 2006

3.12. Kotkan kisoista hopeaa!

Lähdin asenteella: "kaikki tai ei mitään". Taas Mujusen rata, ainut kontakti keinu. Putkea putken perään... En onnistunut ottamaan koiraa käteen valssilla kepeiltä. Se kun ei onnannut, meni loppu rata sählätessä. MENTTAALIPUOLELLA KEHITETTÄVÄÄ:OPETELTAVA NOLLAAMAAN KESKEN SUORITUKSEN!! Keinulle ei Rissa malttanutkaan jäädä (murrr...), ja siinäkin taas kartturilla pasmat sekaisin, loput 3 hyppyä ihan tuurilla takaa huitoen. Jaa että miten mahdollista sijoittua neljänkymmenen koiran joukosta räkäohjauksella? No koska se alku rata oli harvinaisen nättiä ohjausta, ohjaaja liikkui hyvin ;), lähetykset onnasi ja koiralla parhaat mahdolliset linjat edetä, nam ja maiskis. Kerrankin oikeesti kiva kattoa omaa ohjausta videolta, niin, siis sinne kepeille asti...

Taas mukavasti kouvolalaisille sijoituksia ja Rissan bestis espves Likka nousi vallan kakkosiin! Pessan Sanna ohjasi Rissan hyppiksellä kun itse läksin imetyshommiin. Ihan hyvin oli koira kuulolla. Vitonen kepeiltä, kirottu avokulma! Längellä olen treenannut, tuntuu että tyhjän kanssa, ei toimi kisoissa. Sanna itse sanoi, että noin kuudessa kohtaa piti radalla muuttaa suunnitelmia ;), tuttua, niin tuttua...

Thursday, November 23, 2006

Koulutusta

Viime lauantaina oli Eskolan Kaisa meitä kouvolalaissia kouluttamassa. Ekaa kertaa ikinä, kun koutsi ei tyrmännyt mun takaaleikkausviritlmiä. Kaisa sanoi, että mikä vaan saa koiran etenemään nopeiten, knnattaa eri variaatioita treenata. Kehui Rissan kykyä paikata ohjaajan virheet ;).
Tosi asia on, että meillä niitä parjattuja takaaleikkauksia ja takaaohjauksia on treenattu, koska mun valssit on niiiin kömöjä. Ja kisoissa paniikissa ei suunniteltuihin valsseihin aina ehdi ja on pakko säveltää koiran takaa. (Seliseli, herjaisi kuorossa nyt yltiökriittinen ässäm-ryhmä, he kärsivällisesti kannustavat meikäläistä treenaamaan juoksuvalsseja ;)).

Koska saavutimme moninkertaisesti vuoden agilitytavoitteemme, oli aloitettava tahkoamaan tokoa. Rissanen keksi osoittaa loppukesästä totaalista halveksuntaa noutokapulaa kohtaan. Mitä enemmän se kapulaa ylenkatsoi, sitä ärsyyntyneempi minä olin. Ja ärtyneenä kehonkieleni viestitti koiralle, että piru vie, totisesti tossa kapulassa on jotain toooosi kamalaa, jota on syytä karttaa. Toistoilla positiivisella nakkivahvistamisella nyt kantaa sitä jo suussaan! Yhtään jos paineistaa, esim. katsoo silmiin, niin kaaressa sylkäisee suustaan. Haastavaa on yrittää itse olla viilipytty, kun piski imrovisoi mm. PERUUTTELEE pitkin pihaa kapula suussaan. Lällättäisi varmaan jos osaisi.

Friday, November 17, 2006

VILLAPAITOJA




Tätini on innostunut kutomaan koirille villapaitoja, kysynnän vuoksi ihan myyntiinkin. Rissanen käyttää treeneissä ja tykkää (pieni mainos ;)). Hinta on kohdallaan, voin toimia trokarina, ullamari.kokko ät luukku.com

Rissa on alkanut kiinnostumaan Iirosta ja päin vastoin. Herkkä tutustumisnyhjäily päättyy valitettavan usein Iiron äijäkouran tiukkaan nipistykseen, Rissa jo älyää väistää. Hauska seurata kahden eri lajin (vielä) järjettömiä edustajia: miten poika aina ilahtuu nähdessään koirat ja kuinka koirat tuntuvat hokaavan, että pätkähän on meikäläisiä.

Sunday, November 05, 2006

Kouvola 5.11.

Lisäys talven tyhmiin: Aan pihaharjoittelu on jäissä, kirjaimellisesti. Maneesikisat aamusta asti -15 asteen pakkasessa ei ole mukavaa.
Aamupäivän istua nökötin kuuluttajana, oikeesti on hyvät ne mun pilkkitermokengät. Tein huolella lämmittelyt (kanta pakaraan ja tänttäränttä...) Jerryn oppien mukaan, koira vetreä ja mulla oli ihan hiki kun lähdettiin radalle. Mujusella oli mielenkiintoiset radat, kolmosilla ei keppejä ja keinu ainut kontakti. Meille tuli nolla, oltiin neljänsiä. Räkänolla, en saanut riittävää napakkuutta käännöksiin, oli ihan liian löysä ote. Videolla näkyy, kuinka Rissa pyörähtää ylimääräisen kaarroksen melkein joka haltuunotossa. nollaonnollaonnolla...

Tulikin talvi!

Aina vaan jaksaa yllättää, joka vuosi kun se talvi tulee kuitenkin ;). Lunta on tullut yllinkyllin ja on kovin kauniisti verhonnut maiseman. Ihana polttaa kynttilöitä ja takassa ratisee tuli. Punaviiniä ja konvehteja sohvan nurkassa.

Ja sitten ne talven tyhmät: Talviautoilu on tyhmää. On tyhmää puntata ipanalle villapöksyt sun muut, kun saa pojan puettua, on itellään jo hiki. On tyhmää lykkiä rattaita polven korkuisessa hangessa, kun aura-autot ei ehdi tänne perifeeriaan. Vanha koira paleltuu.

Thursday, October 26, 2006

Vika sm-nolla Purinalta

Siis toivottavasti ei ole vika sm-nolla ;), parempi kai sanoa se seitsemäs! Meinasi tulla kielto useammin kun kerran, nyt Rissa lähtee turhankin herkästi vartalon liikkeestä mukaan. Vaikea hahmottaa rataa nyt sen mukaan, että koiran takana ei voikkaan enää huoletta leikata. Sijoitus oli 9.

Lemmikkimessujen knokkareista: lipsahti useampi kirosana, kun löysimme Aan radalta, se mentiin vielä kahdesti. Ei missään luvattu varmasti hyppyrataa, jotenkin vain ei nopeus-kisaan sovi kontaktiesteet. (Tiedetään, tiedetään, aina ne valittaa kontakteista joilla on ongelmia kontakteilla...). Ekalla kierroksella tippui rima, vedätin liikaa. Tokalla tuli sitten jo se aan alastulovirhe. Hyvin liikkui, Rissa matolla, ei turhia sutinut.

Wednesday, October 18, 2006

Nyt tulevana viikonloppuna on kisatauko tauolla: sunnuntaina eläinmessujen knock-out sekä purinalla tr-kisa ;)... En malttanut tämän kauempaa olla totaalisesti ilman kisaamista, on se niin hullun mukavaa puuhaa! Addiktoitunut pahemman kerran juu.
Mun PITI hioa Aa nopeaksi ennenkuin alan taas kisaamaan, mutta minkäs teet...

Hommasin pari viikkoa sitten takapihalle puolikkaan Aan, on loivana nojallaan tiilikasaa vasten. Kekkasin, etten saa millään enempää nopeutta, jos Rissa tulee alas kuten se on aina tullut, "töksöttäen". En tajua, miten en ole aiemmin väärään alastulotekniikkaan älynnyt kiinnittää huomiota, jeesustellut vaan hitautta... Olen nyt päivittäin opettanut loivalla aalla sen RAVAAMAAN alas asti on-offiin, heti kun tassut maassa tulee palkkka. (Hassun näköistä oli se, kun ekan kerran Rissa yritti töksötellä vaikka aa oli melkein maata vasten :D, jep, äitiyslomalaisella ON halvat huvit.) Jo viides vinkuhiiri menossa eli treenattu on! Aika varovaisesti sipsuttelee, nopeutta ja varmuutta pitää tulla vielä reilusti, ennenkuin alan kulmaa yhtään jyrkentämään.

Wednesday, October 04, 2006



Kauheasti eivät ole koirat vielä Iiroa noteeranneet, puklut nuolevat naamalta jos ei vahdi. Nyt kun poika oleilee enemmän lattialla, tykkäävät tulla kylkeen pötköttelemään. Tintti tuntuu luulevan, että ai kun kiva, kun on ihan mua varten laitettu tämmönen lämmin tyyny lattialle, hyvä kolottavia luita siinä lepuuttaa. Onneksi osaa Iiro pitää pahaa ääntä haisevan mummokoiran ängetessä naamalle. Yhdistävänä tekijänä Iirolla ja Tintillä on pissiminen ei-toivottuihin paikkoihin, kohta askartelen Tintille vaipat...

Monday, October 02, 2006

Speedrace


Toissa viikonloppuna kipaistiin Kotkassa Speedrace-kisassa (koirien juoksukilpailu ;)), koirat juoksivat vieheen perässä tai kutsuttuina n. 80 metriä, yksilökisassa Rissa oli minien neljäs. Iloinen russalijoukkueemme Russel ätletiks tuli hopealle, joukkueessa oli sanna-Mari ja Vilma, Sari ja Sissi sekä Piia ja Mooses.
Juoksemista jouduin minä vuorostani treenaamaan eilen: juokuvalmentaja Stenbergin Jerry tuli meitä koutsaamaan. Reisissä tuntuu rasitus... Mulla on ihan karsea juoksutekniikka, kantapää tömähää ensin maahan komiasti ja tuntuu kun olisi kaksi vasenta jalkaa... Opeteltiin lämmittelyt, venyttelyt, kuntotesti meinasi tappaa. Ihan mielenkiintoista oli, parilla jujulla tuntui heti tulevan tehoja juoksemiseen, ihme homma. Kun nyt vaan malttais treenata. Peruskuntoa olen hiljalleen yrittänyt kohentaa, aluksi ihan vaunulenkeillä, sykemittarinkin hankin tueksi. Iiro on jo 4 1/2 kk ja iso poika. On siinä vaunuissa lykkiminen, Tintti 13v laitetaan aina pidemmällä lenkillä tarpeiden teon jälkeen rattaiden alaosastoon elpymään.Kylän raitilla kepulaiset maalaisisännät kattovat, että "hullulla kukkahatulla koira taas kyydissä, jaa etteikö sitä b-sairaalaa olekkaan vielä Kuusankoskelle siirretty?"

Monday, September 18, 2006

RISSASESTA AGILITYVALIO!!!

17.9.Porvoossa agilityaurinko paistoi meille ;)
Ekana agilityradalta 0, sijoituttiin tokaksi, kontakteilla jumitettiin kyllä luvattoman kauan. Hyppikselle lähtiessä uhosin, että nyt ei meille kelpaa kuin nollavoitto, ja se sieltä sitten tulikin!! Herralan radat olivat virtaavat ja aikas helpot.
Voi miten olen tuosta pienestä valkoisesta ylpeä, se menee aina niin täpinöissään ja niin lujaa kun ohjaaja vaan ennättää suuntaa näyttämään. On se rakas <3 Kaukaiselta tuntunut tavoite AVA on nyt saavutettu, nyt pidetään kunnon kilpailutauko ja naatiskellaan ;)

Agilitytavoitteita:
- tekniikkaharkkaa edelleen, valssit kuntoon!
- yritetään saada kontaktit nopeiksi ja varmoiksi
- pujotteluun (avokulmiin) varmuutta ja lisää vauhtia
- koiran motivaatio on totisesti kohdallaan, omistajan treenimotivaatio ei ihan aina...
- juoksuvalmennuksesta vauhtia ohjaajan kinttuihin
- mielikuvaharjoittelulla itsevarmuutta isoihin kisoihin, korvien väli kohdalleen paineen alla (ja tietty muutenkin ;))

10.9. Hollola

Ei löytynyt tsemppifiilistä, ei edes jännittänyt. Tekis mieli laittaa flunssaisen olon piikkiin kamala ohjaus, mutta ei kehtaa... Omaa ohjaamista radoilla voi kuvailla: "nuijaa (agirata, tulos 5, kielto, oma moka) ja tosi nuijaa (hyppis, hylky, ihme älykatko ja ohjaus väärälle esteelle ihan alussa)".
Reissu silti hauska vaikka keli oli kehno.

Sunday, September 03, 2006

Kouvola 3.9.

Eka rata... no okei, nyt olen jo melkein siitä toipunut, aivan karseaa ohjaamista. Kolmantena esteenä aa, alastulokontaktilta vitonen. Olisi pitänyt suosiolla tulla pois radalta heti, latausta ei ollut sen jälkeen yhtään eikä kukaan ohjannut koiraa... Mutta ei, mun piti jäädä roiskimaan loppurata (yht. n. 5 vääräratahylkyä, rimoja tippui, joka hypyn jälkeen koira kääntyi väärään suuntaan, pujotteluun lähetys ei onnannut, puomin kontaktista puhumattakaan). Joku puhui kisoissa jotain mun yliyrittämisestä ;), mielestäni kyseessä oli epäurheilijamainen aliyritys.

Onneksi en lähtenyt kesken kotiin, vaikka uhkasin: tokalta radalta NOLLAVOITTO! Noloa voittaa tuollaisella tuuriradalla, olin kahdeti valsseista myöhässä ja kerran persjätöstä, eli käytännössä ohjasin puoli rataa "väärältä" puolelta. Kontaktilla lipsahti pieni kirosana, huono minä, mutta osui koira keltaiselle ;). Ja nolla on nolla on nolla!

Kotikisoissa tasan päivän vajaa vuosi sitten saimme ekoissa kolmosen kisoissa ekan voittonollamme. Tänään tuli jo kolmas! Harmi... (Valiosäännöissä pitää olla yli vuoden väli ekalla ja vikalla voitolla.)

Sunday, August 27, 2006

pitäis ja pitäis

Pitäis trimmata Rissa, on jo pitänyt monta viikkoa. Ihan liian karvainen on. Viime viikkoina olen trimmannut Tiinan Koirakoiran (kesti vain n. 2h) ja Mauno-russelin (n. 12h, no ei nyt ihan mut melkein, tod karvainen manu ;)) Suutarin lapsilla ei ole kenkiä eikä trimmattua koiraa.

Trimmaamisen sijaan kehitin helpon ei-niin-kovin-kevyen jälkiruokakastikkeen esim. hedelmäsalaatille tai muulle kevyelle eineelle:
100g hyvää tummaa suklaata sulatetaan mikrossa(Lidlin Ecuador 70%, hinta/laatusuhde ok)
Lisätään kunnon loraus kermaa, pienempi loraus itse puristettua appelsiinimehua, raastettua appelsiinin kuorta ja vähän Jokisen kalleinta konjakkia (salaa).

möksällä

Tänään oltiin möksällä koko päivä (kun ei mullakaan ollut agilitykisoja...). Iiro on oppinut uusia taitoja: kuinka ottaa tutti POIS suusta (ei osaa laittaa takaisin) ja kuinka jodlata (siis hyvin kimeästi kiljua hyväntuulisena, negis-kiukku-itku-kiljumisesta ovat jo useimmat saaneet tuta). Oli se mukava, kun mökillä anoppi osasi lapsen uusia taitoja ihastella, itse ei oikein aina jaksa siinä mittakaavassa. Sitä kun saa ihailla 24/7.
Pienet valkoiset juoksivat edestakaisin mökin ja rannan väliä, nuohosivat grillin alustan ja arvatenkin kaivoivat kraatereita kukkapenkkiin ja talon alle (mikä on oikeasti kiellettyä). Kummasti tuo Tintti jaksaa, ihan vaan terrierin sitkeydellä yrittää pysyä touhuissa mukana. Nyt se on ihan raato, tuskin ennen huomista puolta päivää liikahtaa.

Eilen oltiin Seppäsillä iltaa istumassa, nyt on Likallakin blogi: http://espanjanvesikoiralikka.blogspot.com

Ja taas muistutus:
Jos joku lukija miettii, että on se hittohemmetin hullua laittaa koirille blogeja, niin muistuttaisin, että melkein yhtä hullua on LUKEA koiran blogia. Niih.

KSSK:n minien seuranmestaruus 06!

Olipa mukavat seuranmestikset! Ei vähiten, koska Rissanen voitti minit! No okei, omalla treenikentällä kisattiin, ja viime aikoina on palkkaus kentällä ollut meidän pienen valkoisen tupo-neuvottelijankin mielestä kohdallaan eli riittävää. Ehkäpä juuri siksi Rissa oli harvinaisen kuuliaisella tuulella.

Eka kerta mulle, 12 vuotta tosissaan agilitya harrastaneena, tehdä kisoissa (edes epävirallisissa) kaksi nolla-rataa peräkkäin samana päivänä. Että repikää siitä huumoria ;D

Videolla ei ole ollenkaan niin hienoa rataa, kun miltä ohjaajasta tuntui maalissa :( Grr, ne kirotut kontaktit! Kontaktivirhettä ei sentään tullut, ei vaan onnistuneet on-offit puomilla EIKÄ aalla, en malttanut edes epävirallisissa kisoissa "valuttaa" Rissaa alas asti (kirottu kilpailuvietti!). Ainakin taas on todistettu, että vika on OHJAAJAN korvien välissä: treeneissä sama paikka, samat esteet ja ne toimii suht ok,
tarvitaan vain kisatilanne, ohjaajalle painetta ja roiskis...

Ja miksikö ne seuranmestikset oli muutenkin mukavat? Hienoja suorituksia (varsinkin naapurin Sannamari ja russeli Vilma), iloisia hylkyjä ja rento yhteishenki ;). Ja oli mukava saada tuomariksi Lindin Anne Lappeenrannasta, lopussa oli jo hämärähommia :O

http://personal.inet.fi/yhdistys/kssk/agimestis2006/agimestis2006.htm

Thursday, August 24, 2006

Maisa

Unohdin mainita, että meillä oli Mikkelissä mukana pikku maskotti(siis Iippomiehen lisäksi). Aivan ihana, tavattoman rohkea ja avoin parsonpentu Tuplatäplän Maisa <3, Pessan Sannan kainaloinen. Napakka pentu, tullessaan meidän pihalle suoraan boksista se kipitti häntä tanassa moikkaamaan Rissaa ja minua. Syliin otettaessa peto yrittää äristä ja tulla sormille, ihan kelpo parsonin siitä saa koulittua ;)

Miten ne pennut voikin tuoksua niiin hyvälle?

Monday, August 21, 2006

Mikkeli 20.8. hopeaa ja hylkyjä

Mikkelissä oli 3 starttia kolmosille. Ekalla radalla, hyppiksellä loisto latinki, nopea virheetön rata ja sijoitus 2.! Remo voitti sekunnilla ;). Karppa kyllä äkkäsi, että lopussa varmistelin ja jarrutin, enkä lasettanut täysillä= iski "nolla-alla-syndrooma". Agilityradoilta hylyt, tyhmiä ohjauslinjoja ja huolimattomuusvirheitä ohjaajalla. Kontakteille koira kyllä osui, muttei puhettakaan samanlaisesta on-off-tyylistä ja varmuudesta kuin harkoissa, vaikka keskityin toimimaan just samalla tavalla kuin treeneissä.


KSSK:n kovat maksit (Touho, Rilla, Hulda)keräsivät nipun hylkyjä, parit kympit, sai Sarppa Rillan kanssa hienon nollan! Kaikkien radat tuli nauhalle, videolta näkee, kuinka hemmetin pienestä on kiinni tuloksentekeminen agilityssa!
Mukava agilitypäivä, kiitos seurasta ja Iipon hoidosta Jenni, Sarppa ja Karppa

Monday, August 14, 2006

Piirinmestikset 06

Rissanen oli yhteistuloksissa 4.!!
Agility-radalta tuli meille NOLLAVOITTO, voi miten olenkaan pienestä valkoisesta ylpeä! Jännittävästä asetelmasta hyppyradalle, (nopea nolla ja olisimme olleet varmoja piirinmestareita...), pää pysyi ohjaajalla yllättävän hyvin kasassa ;), nätti ja tosi nopea hyppis, mutta yksi viheliäinen riman tiputus ja se oli sit siinä. Radoilla oli hyvä fiilis, koira oli kuulolla ja kuten jo laitoinkin, ohjaajan pää kesti paineet ;). Seurakaverimme Eve ja coton Pate voittivat minien piirinmestiksen, se lämmitti mieltä se. Ja jo rutiiniksi muodostunut "Rissasen voittaessa ekan startin, Remo-villis voittaa seuraavan" toteutui jälleen, uusitaanko sama mokoma Kouvolassa taas parin viikon päästä..?

Joukkueradalla pitkä päivä vaati jo veronsa: kepeiltä olisi ollut 90 asteen kulma Aa:lle, en ottanut koiraa kunnolla mukaan, kun oletin Aan vetävän koiraa vahvasti muutenkin. Ei vetänyt, vaan veti hyppy kaukana keppien takana. Rataantutustumisessa en ollut uhrannut ajatustakaan moiselle, en ollut valppaana ja se kostautui. Joukkueemme loput koirat (Sumi, Linda, Pate) onnistuivat paremmin, joukkueemme oli yhteistuloksella kolmas. Oma tyhmä moka harmittaa vietävästi vieläkin.

KSSK:lla oli hienoja tavan/sijoitusnollia yksilöradoilla ja kaikki joukkueetkin tekivät tuloksen. Maksien joukkuekisassa oli meikäläisiä hopealla ja pronssilla.

Tiia-kummi oli koko pitkän päivän Iiron peipisitterinä, äippä pystyi keskittymään kisaamiseen, kiitos siitä Tiiuli :)

Friday, August 11, 2006

Kotkan kolmosten iltakisat10.8.

KSSK:n seurakaverit tekivät hienoja sujoitusnollia, onnea heille! Meillä tulos 5, sijoitus kuudes. Olen omaan rataan tosi tyytyväinen, ainut virhe tuli kepeiltä, painostin liikaa ja Rissa aloitti väärästä välistä. Erityisen iloinen olen, etten kertaakaan jähmettynyt (pahasti) ja jäänyt ahteri pystyssä rääkymään. Näitä liikkumalla takaperin/ sivuttain haltuunottoja ollaankin harjoiteltu Nissisen kanssa viime viikkoina, hienosti olikin nyt Sari Rillan kanssa kakkospallilla ;). Oma liikkuminen ei tietenkään vielä ole järin tehokasta, kova suoritusaika (jossittelua joo, mut oltais voitettu ilman virhettä, heh) oli kuitenkin, vaikka keppejä korjatessa aikaa tussaantui. Kontaktit ei onnanneet alas asti, kuten treeneissä, pitää jatkaa tahkoamista, en muutakaan keksi kun toistoja vaan...?

Sunnuntaina on piirinmestaaruuskisat Haminassa, peukkuja meille pitäkää pliis :D

Helteet jatkuu aina vaan. Meillä koirat eivät pahemmin siitä kärsi, pötköttävät pitkin pituuttaan pihalla kaikkein kuumimmassa paahteessa läähättämässä. Mökillä ollaan piipahdeltu pulikoimmassa koko sakki, Tintti uisi itsensä hengiltä jos ei toppuuteltaisi. Kotona on ilmalämpöpumppu höheltämässä mukavan viileää ilmaa, vauvan kanssa ollaankin oltu paljon sisällä (paksulla pojalla on makkaroita monta, helteellä hautoo, äitin pokko ;))

Sunday, July 30, 2006

Mikkeli KV

Saldona yksi väärärata-hylky (karkasi putkeen, katso syy kohdasta "tarvitsee harjoitusta"), sekä hyppikseltä vitonen, ihan huolimattomuusvirhe, en käskyttänyt putkessa normaalisti joten Rissa pakitti. Oli oma motivaatio vähän hukassa, kun tälle tyhmälle selvisi vasta paikan päällä, että toinen rata on epävirallinen jos ekalta hylky... Hauska reissu kaiken kaikkiaan, vaikkei "akikakippia" tullutkaan ;D
Jenni ja Touho-pumiainen olivat toisia hyppikseltä (epävirallisesti siis, ekalta radalta hylky, Jenni palautti koiran puomille ottamaan kontakti niinku aikuisten oikeesti)

Onnistumisia: hallitut startit, kepeille lähetys onnnistui hienosti x 2

"tarvitsee harjoitusta": ei saa tehdä enää niitä ahteri pystyssä-jähmetys-rääkymis-haltuunottoja, kun eivät toimi vaan koira karkaa aina käsistä. Harjoiteltava peruuttamista, koiraa kuonosta kiinni.

Monday, July 24, 2006

MM-karsinnat 2006

Kopsaan KSSK:keskustelupalstalta kommenttini kisaviikonlopusta:
Oli tosi opettavainen ja jännittävä viikonloppu! Suomen parhaat koirakot ovat jo niin kova tasoisia, että huh huh :o

Meillä karsinnat loppuivat jo lauantaina saatuamme 2 hylkyä.
Ekan hyppyradan rataantutustumisessa tuntui, että olen ihan väärässä paikassa Suomenmestareiden ja maailmanmestareiden seassa... Radalle lähtiessä jännitti silleen hyvällä tavalla, oli tsemppifiilis ja Rissa jäi lähtöön kuin pihatonttu ;D . Hallitusta lähdöstä huolimatta tokalla esteellä eka kielto ja viidennellä väärä rata. Videolta näkyy oma jähmettyminen ja pieni kumara just sinne väärälle esteelle (pahapaha omamoka: ei saa edes ajatella, saati vilkaista sitä väärää estettä vaaran paikassa!)

Oma epävarmuus kostautui tokalla radalla: olin jo tutustunut rataan ja käynyt sitä mielessä läpi, kun ajattelin varmistella ja kysyin KSSK:n asiantuntijaraadilta ohjausvinkkiä alkuradan hyppyhässäkkään (pahapaha omamoka: rataantutustumisen jälkeen ei pidä muuttaa omaa suunnitelmaa radikaalisti !). Rata oli kyllä sen verran haastava mun tasoiselle ohjaajalle, että hylky sieltä olisi jossain vaiheessa tullut muutenkin ;) Harmi, kun ei voi sisähallikisoissa syyttää edes sääolosuhteita...

Ol hienoa päästä edes starttaamaan (yhteensä kahdeksan esteen verran ::) ) vuoden tärkeimmissä kisoissa. Omista virheistä voi vain oppia. Ensi vuoden tavoitteet jo selvillä!

Umppa, Iiro "the bulldog" ja Rissanen
Seppäskälle kiitos, olit kelpo kepo!

Tuesday, July 18, 2006

Agirotu 2006

Tein kerrankin järkiratkaisun (kamala helleviikonloppu) ja jäin Iiron kansa kotiin. Lauantaina oli Jennin nilkka vielä kipeä, joten Allan ohjasi Rissaa ekalla radalla rohkeasti ilman turhia rataantutustumisia, ja jottei olis ollut Allanilla liian helppoa, varasti Rissa lähdössä= hylky. Tokan radan ohjasi Sanna, tulos 0, sijoitus neljäs ! lähes sadan koiran startista.
Sunnuntaina roturadalta pari kieltoa ja jotain hylyn tapaista ;)
Veteraanikisa Allanin kanssa ei mennyt ihan odotusten mukaisesti, virheitä kertyi.
Open Class-radan ohjasi varavaravaraohjaaja Koskelaisen Iida ja upea rata olikin! nolla ja hopealle! Aika oli ihan omaa luokkaansa, huhujen mukaan kaikkien parin sadan minien ja medien nopein?
Treenikaveri Marian espves Likka voitti O.c:n medit, huippusuoritus möllikoirakolta!

Tuesday, June 27, 2006

Rissanen kennelliiton tietokannassa

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=ER40901/02&R=339

Onpas keretty paljon kisaamaan ;) Joku tilastonikkari vois laskea hylkyjen osuuden...
Olikin päivitetty Rissan täyssiskon Mollyn kaihitutkimuksen tulos, voi harmi, Molly olis mahtanut olla hieno jalostuskoiruli, käyttövalio ja ulkomuodoltaankin erinomainen (toisin kuin sekulisiskonsa). Pitäisi tutkituttaa Rissankin silmät, ihan varmuuden vuoksi.

Wednesday, June 21, 2006

Kokemusta rikkaampana...

Kokemusta tuli Lappeenrannan SM-kisasta, joskaan ei huipputuloksia ;)

Lauantaina joukkuekisassa Kouvolan minijoukkue oli 12., Rissalle kielto ja vähän yliaikaa, Lindalle hyl, Sumille vähän yliaikaa, ja Pate puhdas nolla. Medi-joukkue oli upeasti 5! Maksit muistakseni oli siinä parinkymmenen parhaan joukossa.

Sunnuntaina itse hilauduin pikku-Iiron ja Tiia-kummitädin (ei enää siis kummityttö vaan täti;)) katsojaksi ja jännitti niin pirusti, miten Rissan käy. No mokoma varasti lähdössä ja vaikka Jenni teki kaikkensa niin hylkyhän siinä tuli (itselläni sama juttu: aina jos Rissa varastaa lähdösssä, niin tulosta on mahdoton tehdä, menee pasmat sekaisin näin nopeaa koiraa ohjatessa). Mulla ei olis kyllä oma pää kestänyt kisapainetta yhtään, nyt pelkkä katsojana olo aiheutti vatsan väänteitä ja vapinaa... Pitääkin jo aloittaa mielikuvaharjoitukset ensivuotta varten ;) Helle oli pikkasen turhan rankka iirolle, joten lähdimme kotiin ennen kuin muut Kouvolan kovat ehtivät startata. Pumi Vilma taisi olla ihan mukavasti sijoittunut yhteistuloksissa.

Wednesday, June 14, 2006

SM-kisat lähestyy...

Ensi viikonloppuna on Lappeenrannassa Agilityn SM-kisat ja Rissasella on niihin kilpailuoikeus (13 nollaa joista 6 sijoituksella kolmen parhaan joukkoon!! ja yhtä nollaa lukuunottamatta sijoitukset aina vähintää seitsemän parhaan joukkoon). Juu kehtaa omaa koiraa kehua, kunhan ei itteään kehu: Pessan tytöthän ne nollat on kisanneet ;) ja SM-kisatkin tietty ohjaavat, itse en ole kisakunnossa (paitsi ehkä sumo-painikisoihin...)Kuulemma on nyt Jennillä hurjat suorituspaineet, ei muuta kun hyvällä sykkeellä omaa suoritusta tekemään!

Oman seuran möllikisoista tuli nopealla nollalla toinen sija pari viikkoa sitten, vikat "kisat" ennen äsämmiä.
Viime viikonloppuna tehotreenejä tuli tänne Kouvolaan pitämään Jaakko Suoknuuti, onnistuin tällä kertaa seuraamaan treenejä (ja huokasin helpotuksesta, kun en itse joutunut juoksemaan Jaakon höykytettävänä :D). Niitä pirun valsseja on munkin PAKKO alkaa varmaan opettelemaan ennen kun jatkan kisaamista. Jaakko "kielsi" vastakkaisen käden käytön ja ei oikein suositellut takaaleikkauksia, vaikka ne Rissalla aika hyvin hallussa ovatkin. Aalla olivat sunnuntaina kokeilleet "usutus-tekniikkaa", oli nopeutunut kovin, siitä lisää kunhan nään omin silmin käytännössä.

Muistakaa kaikki pitää Rissaselle peukkuja viikonloppuna, nyt jo jännittää!!

Friday, May 26, 2006

PIKKU-UKKO




Yhdeksän pisteen pikku-ukko syntyi (vihdoin ja viimein...) 15.5.06, viralliset mitat: 3758g, 49cm. Valtakunnassa kaikki hyvin...

Tuesday, May 09, 2006

Pronssia Lahdesta!

Hurja menestys jatkuu, lauantaina Sanna ohjasi Lahdessa Rissan kolmanneksi! Taas turhan vaatimaton ohjaaja määritteli startin "ihan kamalaksi räkäohjaamiseksi"... En ees usko ;)

Sunnuntaina oli parsoneiden SM-ryhmän koulutus Kirkkonummella, kouluttajana jälleen Jaakko Suoknuutti. Jaakko oli suositellut alastulokontaktien nopeuttamiseksi (ja varmistukseksi) kosketuspintaa (naksuttimella opetettuna). Aikoinaan mm. Huotarin Pete suositteli samaa, mutten itsepäisenä oikein helpolla uskonut... Rissan ollessa alta vuotias ehdollistin sen naksulle, mutta oma pinna ei silloin(kaan?) riittänyt antaa koiran hoksata juttuja itse. Olen nyt sitten aloittanut naksuttelun, eihän siitä haittaakaan ole, ties vaikka innostuisin taas TOKO-juttujakin vällee kouluttamaan.
Kovasti tytöt Jaakon koulutuksessa tykkäsivät. Olivat saaneet hänet lupautumaan KSSK:n SM-ryhmää kouluttamaan kesäkuun alussa, hieno homma. Vaativia, pitkiä ratoja, toistoja kunnes menee oikein, vielä kuumassa kelissä, aika puhki oli koira ollut. Kunto ei ole koiralla vielä ihan niin kova kun pitäisi, koska:

Huoh, maha-asukki on nyt jo 12 päivää yli lasketun ajan viihtynyt mahassa, saishan tuo jo maailmaan pullahtaa... Aika minimi lyllerryksellä on ollut koirien lenkitys. Sentään Rissalla otettu intervalliharkkoja rinteessä pallolla. Ihan hullu futiksenpelaajaterrieri!

Monday, May 01, 2006

Hauskaa vappua!






Vappua juhlimme grillaamalla ja ylensyömällä ystävien kanssa, hauskaa oli! Tässä kuva Maunosta ja Koirakoirasta juhlatamineissa ;)

Thursday, April 27, 2006

TINTTI 13-vuotta, still going strong...

Tänään mummokoira täyttää jo 13-v, aika sissi tuo on ollut. Nykyään se on umpikuuro, oksentelee päivittäin, ei ihan aina muista käydä ulkovessassa... Pienenä murtunut reisiluunpää on kiertänyt vasemman lonkkamaljan ihan sököksi jo 7-vuotta sitten. Löytyy pahaa nivelrikkoa, outoja tärinäkohtauksia, jotka johtuvat kuvien perusteella jonkinlaisesta sumentumasta (?) aivoissa. Lisäksi reppanalla ollut krooninen järjenvähyys riesana ihan pienestä pitäen. Silti (tai juurikin siitä järjenvähyyden johtuen?) se on säälittävän hyväntuulinen. Nukkuu koko päivän mutta sen pari tuntia hereillä ollessaan se on jaloissa, tärisee ja tuijottelee ja heiluttaa häntäänsä tauotta. Vielä se jaksaa yrittää kissajahtiin, kerjää herkkuja ja tuntee omat rakkaat ihmiset.
Hiekkahoitoonhan tuo jo pitäisi laittaa, järjellä jos ajattelee. On jo itkut itketty, heti kun on enemmän huonoja kun hyviä hetkiä, niin mummokoira lähtee.

Tänään kuitenkin vielä juhlitaan!! On tuo leppoisat eläkepäivänsä ansainnut, mokoma.

Wednesday, April 26, 2006

hiiriä, myyriä ja muita petoja

Tinttihän on aina ollut rasittavan tehokas etsiessään pikkujyrsijöitä ym. elukoita. Vanhemmiten ei enää ole niin jaksanut pihaa kaivaa kraatereille, hyvä niin. Nyt on sitten Rissanen herännyt! Naama savessa toteuttaa terrierikutsumustaan ja näyttää niin tärkeältä (vaikkei oikeesti mitään löydäkkään). Kämppiksestään poiketen uskoo kuitenkin puhetta/ huutoa, malttaa kiellettäessä keskeyttää maansiirtourakkansa.

KSSK:n koulutushallilla säilytettiin talvi Valkealan orpokoirien lahjoituksena tulleita ruokasäkkejä. Hiiri- ja rottapopulaatio sitten piti hallilla raksubileitä pitkin talvea, tuholaiskanta on varsin hyvinsyönyt ja vahva, yöks. Tintti on oman osuutensa tuholaistorjunnasta hallilla hoitanut(tuskin siitä ikinä niin seniiliä tulee, ettei se kunnon rotantapolle lämpenisi), moni siimahäntä on jo toiseksi jäänyt. Huvikseen (eli tyhmyyksissäni) yllytin sitten Rissastakin treenien jälkeen, että etsi hiiri, tappa, tappa... Juu en suosittele terrierin omistajalle moista, nyt ei hallilla pysty pieni koira keskittymään muuhun kuin hiirijahtiin. Kohteliaasti suorittaa esteen pari, syö nakit, kiittää ja lähtee OIKEISIIN töihin.

Monday, April 24, 2006

Varsin hyviä tuloksia Pessan tyttäret taas tehneet neiti Rissasen kanssa:

Riihimäki (Sanna)14.4. tulos 0, sij. 4./40
Helsinki (Jenni)17.4. tulos 0, sij. 2.!!!/33
Helsinki (Jenni)17.4. tulos 0, sij.4./43

Pari hylkyäkin/ kehnompaa rataa on tainnut tulla, mutta niitähän myö ei lasketa ;)

Isoa harmistusta aiheuttaa Rissan kisakontaktit, varsinkin Aa. Mokoma jää alastulon puoleen väliin jumittamaan, iloisesti häntä heiluu ja aika kuluu... kädellä pitää "vetää" alas. Treeneissä (nami maassa "pinnan" päällä ja nopea vapautus lelulla) ollaan saatu nopeutta ja piski ripeästi alas asti jo kivasti, mutta kisoissa... Murrr! >Jos jollakulla olisi vinkkejä, miten saisi kisoissa itsenäisyyttä koiralle niin ottaa yhteyttä!! Vaikka on nopea ja lähettyvä koira, ei ole kolmosissa yhtään varaa jumittaa kontaktiesteillä kisoissa, sekuntipeliä se on!

Huhtikuun alussa oli parsoneiden agilitykoulutuspäivä Kirkkonummella. Kouluttajana oli Jaakko Suoknuutti. Aika haastava harjoitus kuulemma oli ollut, juoksemaan oli joutunut tosissaan. Hyviä vinkkejä tuli paljon.

Saturday, March 18, 2006

Mökillä


Eilen käytiin mökillä ekaa kertaa koko talvena. Loisto keli, kevätaurinko jo lämmittää :D

Friday, March 17, 2006

Kotkan kisoista hopeaa!


Kotkan kisoissa 26.2. hyppyradalla Pessan Sanna ohjasi Rissan hienosti hopealle! On se upeaa, että onnistuu sijoittumaan kovatasoisessa kolmosluokassa! Eka ratakin oli hyvä, Aan alastulokontakti epäonnistui. Muillakin KSSK:laisilla oli hyvä päivä, luokkavoittoja ja nollia ropisi:)

12.3. Kouvolan kotikisat menivät Rissalla hyvin, kontaktit onnistuivat hienosti, loppusuoralla pieni harpaantuminen ja Rissa juoksi ohi pituuden, josta pari kieltoa. Mukavat pikkukisat kaiken kaikkiaan, KSSK:n uusia nuoria lupauksia löytyi ykkösluokista, Rissan kaveri Sissi-russeli voitti mini ykköset, hieno suoritus, Sarin ja Sissin ekat viralliset kisat!

Sunday, February 19, 2006

Taistelutahtoa




Iän ja treenin myötä on Rissa alkanut osoittamaan terrieirin elkeitä, taistelutahtoa alkaa löytymään. Liialla kontrollilla, makupalapalkkauksella (ja Tintti-Tyranni kämppiksenä!) olin onnistunut latistamaan tyttökoiran itseluottamuksen ;) Nyt jo pärrää narupallossa roikkuen ihan täpöllä. Vieläkin, jos minä koiraa leikitän, eikä se ehdi kunnolla lämmetä, se luopuu liian herkästi, ei taistele kuin kohteliaissuuttaan. Koira-alan ammattilaisen sanoin :"Oikea työmoottori puuttuu...".

Tintillä kun nuorena oli liikaakin taistelutahtoa (roikkui puntissa tai ihan mistä kiinni sai, repi, raastoi ja oli rasittava...), niin tietoisesti sammutin rissan taiteluyrityksiä pienestä pitäen. Helpompaahan tuollaisen tasaisemman kanssa arki on, ei tule niitä älyttömiä ylilyöntejä kun Tintillä aikoinaan. Palkkauksessa käytän nykyään vinkunarulelua ja namia vaihdellen (no okeiokei, tunnustetaan, aika minimissä mulla nykyään tuo koiran koulutus, mutta se vähä, se sitäkin tarkemmin palkkausasioita miettien...)

Rissalle osallistumisoikeus Agilityn SM-kisoihin!!

Eilen kirkkonunnella Pessan Sanna sai Rissan kanssa 2 nollaa (sijoituket HR 4. ja AR 6.) ja Rissalla on nyt kilpailuoikeus SM-kisoissa ja MM-karsinnoissa!!! Tämä on parempaa kuin olympialaisissa Suomen kaikki mitalit yhteensä ;) Tavoite täyttyi aiemmin kuin oletettiin, ISO KIITOS kuuluu taitaville lainaohjaajille! Nyt vaan treeniä ja rentoa kisaamista, katsotaan mihin asti vielä Rispendalin kanssa päästään...

Friday, February 17, 2006

jumpperi


Tässä Rissa poseeraa Sannin kutomassa villapaidassa, oikeasti hyvä treeneissä ja aikas söpöinenkin se on.

Rissa käynyt pari kertaa viikossa agilitytreeneissä Pessan tyttöjen kanssa. Ite olen treenannut kontakteja, Aa tuntuu vain hidastuneen :( Huomenna olisi Kirkkonummella kisat, eli peukkuja pitämään!

Maria on jatkanut nuuskuttelutreenejä rissalla viikottain(niistä lisää ja tarkemmin tulevaisuudessa...), tänään näin ekan kerran omin silmin, että perhana, mokoma tekee töitä ihan tosissaan. Olin ite vähän skeptinen koiran työmotivaation tasosta, yhtään jos paineistaa, on ollut että "eti ite perkele!". Tänään ilmaisi kätköä niin tarmokkaasti, ettei huolinut palkkaa (narupallo), kuopi vaan tohkeissaan!
Tosi mielenkiintoista, nenänkäyttötreenejä en ole ottanut ite kun silloin koiran ollessa alta vuotias, silloinkin tuoretta verijälkeä, jota nyt koira kun koira ajaa vaikka unissaan. On se vihna peli, tuo koiran vainu!

Sunday, January 22, 2006

Kemin kisat

Laiskana kopsasin kuulumiset KSSK:n keskustelupalstalta suoraan...

Viikonloppuna Kemissä oli pakkasralli-kisat Junkohallissa, yhteensä 6 virallista kisaa. Lämpötila hallissa oli pikkasen nollan lämpimämmällä puolella, ulkona paukkui yli -30C pakkanen :o.

Allan ja Rändi voittivat yhden startin ja nousivat kakkosiin, HURJASTI ONNEA!! Roki sai ainakin yhden nollan. Eve ja Pate saivat ainaskii 2 nollaa ;D, vauhtiakin löytyi, hyvähyvä!
Pessojen pumiaiset saivat kontaktivirheitä ja täpäriä "rima-tippu-vitosia", taisi pari hyvää hylkyäkin mukaan mahtua. Oli Piki-pumi palkintopallillakin "rima-tippui-vitosella", vauhtihan ei sillä tyypillä pakkasessakaan hyydy! Rissanen jatkoi tulostehtailua tutussa rytmissä, yksi nopea nolla suhteessa viiteen hylkyyn ;) Yöllä kahden aikoihin kuulemma reissulainen palautetaan, on tuokin kotiintuloaika tytöllä...

Umppa

Tuesday, January 17, 2006

sanni meemitti mut

http://sannaelina.blogspot.com/

Tässä paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään blogissaan saman. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä

Senkin Sanni! Nämä siis omia omituisuuksia (höh, miks vaan viisi...)

1. Pesen hampaitani vähintään 5 X päivässä. Suihkussa on aina ihan pakko pestä myös hampaat

2. Laulan kovaan ääneen iskelmiä (läheisten toivomuksesta ainoastaan yksin ollessani)

3. Osaan noukkia varpaillani pikkuesineitä lattialta. Kesäisin nyhdän pihalta rikkaruohoja varpailla

4. En ole ikinä oppinut tekemään itsenäisesti kuperkeikkaa väärinpäin (vaikka kävin pienenä vuoden jumppakärpäsissä)

5.Kaipa voi omituisuudekseen mainita tarpeen kirjata koiriensakin omituisuuksia, (ja koska tämähän on Rissan oma blogi), tässäpä niitä siis:

Tintti
On kokonaisuudessaan omituinen koira: ominaishaju, käytös, ulkonäkö, kaikki hyvin, hyvin omituista

Rissanen
Jahtaa oikeita ja kuvitteellisia ötököitä neuroottisesti, pitää saunomisesta kovissakin löylyissä, venytellessään naukuu kuin kissa

2006

Vuoden 2006 koiraharrastustavoitteita on helppo luetella: kerrankin voi itse lekotella mahaa kasvattaen huolehtien vain elukoitten perushuollosta, varsinainen koulutus on viisaampien vastuulla :D

TOKO tökkii, odotellaan inspiraatiota noudon ja kauko-käskyjen opetukseen...

Agilityä on Rissanen käynyt treenaamassa Pessan tyttöjen kanssa pari kertaa viikossa, rataharkkaa maneesilla ja hienosäätöä hallilla. Tänään tytöt olivat ratkaisseet takaaleikkausongelman: ristitakaaleikkauksessa (esim hyppy ja putken "ulompi" pää) Rissa järestään aina ehtii hypyn jälkeen pyörähtämään, kysyy suuntaa. Armelias puolitoistasekuntinen ohjaajalle, ehtii paremmin ohjata oikealle esteelle kun koira "jää odottamaan ohjausta", mutta kolmosluokassa ihan turhaa tasoitusta kilpakumppaneille. Tänään olivat ihan yksinkertaisesti ohjaajan suoralla juoksulinjalla saaneet pyörähtämisen pois, niin helppoa, kun sen osaa!

Itse olen ottanut kontakteja, Aa on vähän nopeutunut(namilla merkkaan alastulon= 2 on, 2 off, pallolla tuplapalkkaus), keppien eri kulmia längillä.

20.1. yöllä starttaa Pessan tyttöjen pumibiili kohti pohjoista ja Tornion kisoja. Viikonlopunaikana 6 starttia ja sunnuntaina B-maajoukkueen näyttökoe. Rissanen pääsee erityisluvalla ainoana ei-pumina mukaan, pidetään peukkuja tytöille!!