KEPO

Iiro on ihan kelpo kepo. 1v ja äsken ihan oikeesti KOMENSI Rissaa väistämään! Huvittava tilanne, Rissa katto minua, että onks tota pätkää polkumopon kyydissä muka uskottava. Ja minä siihen että uskottava on, ihmislajia kun hän kuitenkin seitsemänkymmenenseitsemän sentin mittaisena edustaa. Meillä ei lapsi saa kiusata koiraa eikä koira lasta. Nyt alkaa Iiron hellyydenosoitukset olemaan turhan rajuja. Rissa tietää paikkansa, älyää poistua tilanteesta, vain pari kertaa on jäänyt murisemaan. Omassa punkassa se saa olla kepon lähentelyiltä rauhassa. Toistaiseksi mennyt yllättävän hyvin heidän yhteiselo.
Tänä aamuna unilämpöisenä köllöttelivät poika ja koira kylkikyljessä. Iiro tarjosi kohteliaasti tuttiaan, Rissa yhtä kohteliaasti siitä kieltäytyi. Jatkoivat yhteistuumin köllöttelyä. Onko tämä niitä onnen pieniä pipanoita?

Ja nyt kun on koittanut uusi iloisempi agilityaikakausi, niin totisesti sanon teille:
TOIMII!

Treeneissä munaa ja vääntöä. Koira uudelleen herkistyksessä tässätykselle, tavoitteena ekasta tässästä pään kääntö, loppu koira seuraa kyllä sitä päätä ;). Kehumista hengästymiseen asti(kyllästymiseen asti kirjoittaisi se entinen ikävä agilityumppa).

En enää manaa: ei se toimi. Mietin miksei toimi, miten saan sen toimimaan. Jos ei silti toimi niin uusia ideoita. Ei saa jäädä tuleen makaamaan.

Eilen ässäm-treeneissä ja sen jälkeen kolmosten treeneissä pätkä (umppalaisittain mukaellen, koska en ikinä opi rakentamaan rataa autenttisesti, lisäselitykseksi vielä, ettei nykyään ole kuin 1/2 kenttää ja vain 1/2 esteistä käytössä) Janitan treenistä. Sylikääntöä vai etuheittoa, samapa tuo kun toimii. Palkkaukseen erityishuomio, iloisesti hiphei.

Asenne kohdallaan!

Olen kiinnittänyt agility-harrastuksessani liikaa huomiota vääriin asioihin. Piti pysähtyä miettimään, mikä mättää. Treeneissä ei intoa eikä älyä, kisoissa ei OIKEAA latausta. Mietin jo, miksi ylipäätään satsaan tähän näin paljon aikaa ja energiaa, mikä on vinksallaan. Mulla on ollut jumaleisson ASENNEONGELMA! Attitude kohdalleen ja hitto vie, kaikki on sen jälkeen helpompaa. Kontaktit, treenaaminen yleensä, se MIKSI treenaa. Onhan se olevinaan tärkeetä, välistä-vedot ja lähetykset, ässämnollat, onoffit, treeniblogi ,oikeanlaiset pohjat treenikengissä joo, mutta kestävän kehityksen kannalta tärkeäksi jää ainoastaan:
tuo hieno pieni koira ja ILO tehdä yhdessä!

muistelua...

Naapurin tytöt ulkoiluttivat Tinttiä ihan loppuun asti, laittoivat äsken mulle tämän torstaina ottamansa kuvan Tintistä.

Salaa on olo helpottunut kun Tintti on pois. Ei tarvi jännittää, onko lattialla eritettä jostain päin mummokoiraa. Eikä tarvi potea huonoa omaa tuntoa hammaskivestä, nivelrikkolääkityksen unohtamisesta tai siitä, että kerta kaikkiaan meni hermot Tintin könötykseen monta kertaa päivässä. Minkäs mummokoira dementialleen mahtoi.

Ollaan muisteltu Tintin seikkailuja, ja niitä riittää. Legendaarisia hulluhyppyjä parvekkeilta ja yläkerran ikkunoista. Metsästysreissulla Tintti luuli olevansa joka paikassa ja aina. Saaliksi mm. hienon-naisen-turkistakin helma Kouvolan keskustassa vuonna 94, päästäisiä, myyriä, hiiriä, rottia (ällöä, hännät pyöri vielä kuin ropelit terrierin puristaessa kropasta), yksi lemmikkikani, yhden lemmikkimarsun murhayritys vuonna 95, pulun poikanen sekä siilejä ja sammakoita. Kerran se sukelsi mökillä katiskan merkkiä kunnes lähti taju. Virottuaan jatkoi talkoita.

Vuosien varrella oli ihan liian monta koiratappelua. Tintti ei ikinä jäänyt kakkoseksi, ei ainakaan omasta mielestään. Koirakavereita ei liikaa ollut, mutta niitä vähiä se rakasti intohimoisesti. Ihmisille Tintti oli alun kommunikointivaikeuksien jälkeen aina nöyrän ystävällinen sylikoira, sen sai laittaa vaikka solmuun. Agility-radalla Tintin suoritus ei jättänyt ketään kylmäksi. Vauhtia oli enemmän kuin taitoa. Aina täysillä ja jos/kun ohjaaja ei mennyt riittävän lujaa kannusti Tintti nappaamalla ohjaajan ahterista kunnon otteella. Ikinä se ei osunut kisoissa puomin kontaktilla, mutta kovaa sa meni, mokoma.

Tintti oli reissukoira. Häntä vispaten se oli mukana festareilla, mökkibileissä, kisareissuilla, usein mukana mulla töissä. Kun reissasin ulkomailla, asui Tintti vanhemmillani. Sillä sitä lellitiin, vuodessa paino melkein kaksinkertaistui. Äiskän käpylehmä.

Tintti oli ensimmäinen ikioma koirani. Dr Jekyll ja Mr Hyde, itsepäinen, tulinen, väsymätön metsästäjä ja äiskän oma täplämahakainaloinen. Tintti oli kaikessa joko tai, mikään ei ollut harmaata aluetta. Nuorena ihan umpihullu ja viimeiseen asti oma yksinkertainen itsensä, meille kuitenkin hyvin rakas.

Möllikisat

Eilen kipaisin omissa möllikisoissa oikein mukavalta tuntuneen hylyn. Palkkasin aalla saarentuija-tyyliin, ollaan nyt treenettu sitä koko viikko. Nopea aa, ihan olen tyytyväinen. Muistin ohjata melkein koko ajan, se pieni herpaantuminen irrotti koiran käsistä ja vikaputkeen. Hyvä fiilis kuitenkin ja sehän se on oikeesti tärkeintä!

Janitan opissa Pieksämäellä

Olin niin pyörällä päästäni Janitan treenien jälkeen, että vasta nyt oikeestaan pystyn jaottelemaan selkeämmin oppimaani.
Tosiasioita: koira ei ole teknisesti niin taitava kuin minä luulen > ainakaan en ole palkinnut sitä tarpeeksi esim. käteen tulo, kierrätys, kepit (JA NE KONTAKTIT!!). Eli paluu perusassioihin. Palkkaukseen huomiota, ei paineistusta. Tarkkuutta, keskittymistä, ajatuksella tehtyjä harjoituksia. Koiralta pois vastuu estevalinnoista. Liike valsseissa seuraavalle esteelle päin, liike ei saa katketa, uskalletta mennä lähemmäs estettä radalla. (Siis näitä on mulle toitotettu sm-ryhmän toimesta jo vuosia, ettei ihan uutuusjuttuja kuitenkaan...).

Olin ihan ihmeissäni eli entistä enemmän jumissa, kun harkka sisälsi mulle ihan uppo-outoja termejä: sylikääntö, tvisti, pakkovalssi... Noita ollaan yritetty harkata (eri nimellä ;)) Rissan kanssa jo aiemminkin, mutta kerta pari ilman sen ihmeempää ideaa. Just tuota idean puutetta taisi se Janitakin ohjauksessani ihmetellä...

Kontakteista: syvä huokaus. Janita, tuo agilitykansan Obivankenobi, sen älysi kysyä: mitä kannattaa tehdä, jos koira AINA treeneissä toimii hienosti, mutta EI IKINÄ kisoissa kuten treeneissä? Kisoja vartenhan treenataan, ei treenien. Rissa jää jumittamaan ylös Aalla > katsoo ohjaajaa, ponnistaa suoraan eteenpäin puolesta välistä. Koira on ihan liian paineistettu, on kuin vieteri, tästä halutaan pois. Siihen Janita suositteli kokeilemaan saarentuijan-tekniikkaa. Treeneissä heitetään selvällä käsiliikkeellä nami kontaktille, koira jahtaa namia ALASPÄIN, ja saa tulla omia , NOPEASTI, RENNOSTI, ilman onoffeja. Kisoissa sama liike, ilman namia tietenkin.Vähän tuntui hullulle, kaiken tämän pysäyttelyn jälkeen. Mutta tottahan se on, jossain vaiheessa on tapahtunut virhe (koulutus, palkkaus, paineistus?) ja kisoissa ei tule toivottua suoritusta. Puomilla ja keinulla jatkan kuten aiemminkin.

No, tästä ei ole suunta kuin ylöspäin. Uusi mottomme on "TAIDOLLA, EI TUURILLA!".

Tintti 27.4.93-24.5.07

Oli jo aika lähteä, nyt kuono kohti tähteä.

Sinne jäivät vanhat kaverukset Tintti ja Junnu yhdessä eläinlääkärin pöydälle. Hyvä, pitkä elo molemmilla takana, koiran virkaa toimittivat viimeiseen asti.

Santalahti iltakisat 18.5

Hylky tokalla hypyllä. Hävettää ja harmittaa, niin tyhmä moka. Yritin lähteä takaperin liikkumaan kutsuessani koiraa startissa (kun yleensä en saa itseäni liikkeelle ja koira päin/"syliin"), joo, vaikeeta tais olla ne pari askelta takaperin, liikahdin liian aikaisin sivulle, ohi hypyltä ja hyppäsi sen takaisin päin. Alkeiskurssimoka. Yritin räpeltää eteenpäin, mutta motivaatiovaje näkyi kamalassa ohjaamisessa jotein poistuimme hyvissä ajoin radalta. Olisi ollut hyvä koklata kontakteja mutta tämä viisaampi ratkaisu tällä kertaa...

Touho-pumiaiselle sentään Jennin kanssa nolla, sij 4. ;)

Huomenna Pieksämäelle parsonyhdistyksen järkkäämään Janita-koulutukseen ja sukulaisia tapaamaan.

Treenejä

Treenattu on. Yksittäisiä esteitä: Aata, keppejä, keinua. Perusvalsseja olen yrittänyt tehdä vauhdissa. Ässäm-ryhmän treeneihin olen ennättänyt pariin otteeseen. Bemari-leiriltä ratoja, ihan mielenkiintoisia, ollaan kellotettu ja menty veren maku suussa ;). Itselläni ollut motivaatio-ongelmaa, en ole ottanut ratoja tosissani, löysäilyä. Rataharkoissa viime viikolla sitten päätin revittää, tulikin samoja juttuja Rissalla kuin kisoissakin, jäi kontakteilla ylös kökkimään ja loikalla alas... No, onneksi niihin pääsi treenitilanteessa puuttumaan.

Kevään kunniaksi ollaan otettu vähän (liian vähän) tokoa. Ihan ulalla, seuraaminenkin muka koiralta unohtunut.

Tintille vihdoin keksitty hyötykäyttöä: Iirolle passeli kävelytuki! K9-babyrollaattori de luxe vuosimallia 93 ;)

Likka

Ystäväni espanjanvesikoira Likka jäi torstaina auton alle, kuoli välittömästi. Likka oli lupaava harrastuskoira, koulutettu homeen haistaja, ennen kaikkea rakastettu perheenjäsen.

Jaksamista Likan perheelle, muistellaan niitä hyviä, aurinkoisia hetkiä...

Bukarest

En muistanutkaan kertoa, että piipahdimme pari viikkoa sitten Romaniassa työmatkalla. Mukava reissu kaiken kaikkiaan. Ja koska koira-aiheisessa blogissa ollaan, laitan koira-aiheisen turistikuvan ;). Kuvassa on "kurkon kesämökiltä", Braslovin Linnasta pronssipatsas kuninkaan (jonka nimeä en tietenkään muista) uskollisesta koirasta. Kuulemma koira valvoi isäntänsä unta, tuijotti kuninkaan makuuhuoneen ikkunaan. Meilläkin koirat tuijottaa. Pitäiskö niille tehdä komiat patsaat?

Pinkin sävy blogissa alkoi tökkimään, joten nyt tällainen asiallisemman oloinen versio.

Eilen kävimme Nisuminnan ja Jare-pumiaisen kansssa parin tunnin lenkillä Värälässä, Korialla. Ihan loistavat maastot, hiekkateitä ja mettäpolkuja, missä pääsi rattaidenkin kanssa ihan ok. Nämä oma maastot Lautarossa on jo niin koluttu, että on kiva päästä uusiin maisemiin. Jare on alkanut ehkä snadisti rauhoittumaan, ei ihan päättömästi poika enää kohkaa. Rissakin sietää Jarea paremmin kun se ei ole ihan koko ajan kimpussa. Pitääkin ottaa nyt tavoitteeksi vähintään kerta viikkoon tehdä tollainen kunnon pitkä lenkki koirakavereiden kanssa. On vähän jäänyt moinen harraste.

0-voitto Lahdessa 5.5.07

FLOW!! Rissanen meni tosi kovaa, oli hyvin kuulolla, minäkin sain itseni liikkeelle, käskyt (melkein) ajoissa. Kontaktit, niitä ei voi kauheasti kehua. Päätin, että nyt mennään täysillä. Käskytin kontakteilla normaalisti, mutten vaatinut alas asti vaan vapautin kun oli "riittävän" alhaalla. Aa oli nopea! Yritän askarrella videon juutuuppiin näytille, ilmottelen sit täällä ;)

Päivän toinen rata ei sitten tulekkaan ikinä päätymään kenenkään nähtäväksi, ei edes varoittavaksi esimerkiksi. Kepeille vienti ei onnannut, kiellon jälkeen roiskittiin riskillä ja hylky tuli tietty. Nyt älysin tulla heti pois sekoilemasta.

Vähintään yhtä paljon kuin oma onnistuminen, lämmitti mieltäni kummi-hybridi Tiian ja kelpie Kitkan upea nollavoitto maksi ykkösissä! Hieno rata, ihan huippu kontaktit!!!
Mitens se menikään: "Kokot tulessa!"

täpö-treenit

Keskiviikkona treenattiin (luovasti mukaellen, koska olen niin surkea ratamestari;)) sitä viime viikonloppusita Suomalaisen rataa. Mentiin kahdessa pätkässä, puolet ja puolet. Tavoitteena oli saada omat juoksulinjat taloudellisiksi, koiralta kaarrokset pois. Sovittiin, että vedetään ihan täpöllä, kyllä nyt puolikkaan radan pystyy menemään niin kovaa kun pääsee. Ja sitten täpöllä toinen pätkä. Ja sitten koko rata. Niin kauan, että tuntuu hyvältä ;)! Puuskutuksen ja voivottelun lomasta alkoi kuulua "sadisti, maitohapoilla, hullu akka ton kellon kanssa" , joten oikein onnistuneet treenit.

Torstaina päivätreeneissä olikin sitten pakara jumissa joka toisella. En saanut itseäni innostumaan, joten otin lähinnä aata, ilman paineistusta ja nopealla vapautuksella, että sais vauhtia.