Aurinko armas!

Aurinko paistaa ja mieli on iloinen (vaikka onkin maanantai aamu). Äsken oltiin aamuretkellä pojan ja koiran kanssa. Auringon lisäksi äsken lämmitti mieltä seurata kaksikon puuhastelua lähimetsässä. Kun poika kyykistyi puolukoita napsimaan oli Rissa heti apajilla tsekkaamassa. Ja kun Rissa mylläsi sammalikossa myyräjahdissa oli poika auttamassa sormikkaat mullassa ja hihkumalla:"myyä, myyä, tule jo!". Molemmat tuntuvat tietävän, kuinka pitkälle voi mennä, liian villiksi ei leikki ylly. Hyviä kaveruksia ovat, äitin pikku auringot!

Löysiä treenejä...

En vaan onnistu saamaan minkäänlaista latausta ratatreeneihin. Löysää ja jotenkin välipitämätöntä ohjaamista ja joka hemmetin kerta toisensa jälkeen samat virheet.
Edes "kädet-puuskassa"-valvontakomissio ei tällä kertaa saanut pelon kautta latinkia, päin vastoin ;)

Olen treenannut iloista Aata: hyppy, Aa nakki kädestä kontaktille suunnilleen joka toinen kerta, hyppy, Aa, hyppy, Aa... Valtavasti on jo nyt nopeutunut alastulo! Tärkein vaikutus harjoituksella lienee muutos ohjaajan asenteessa: maata ei kaada satunnainen läpijuoksu kontaktilla!

Avokulma-kepit ihan hakusessa: länkitreeniäkö taas pakko alkaa ottamaan?

10.8.08 Piirinmestikset Kouvolassa

Eka rata oli aika kimurantti, varsinkin kepeille vienti oli haastava. Sain kunnon tsempin päälle, lämpissä koira räksytti ja riekkui. Onnistuin pitämään pakan kasassa ja JUOKSIN hyppysuoran niin kovaa kuin lähti. Renkaalla suunnitellun valssin sijaan hätäsylkkäri ja koira pyöri ympyrää suuntaa kysyen. Kepeille vienti tosiaan oli meille kamala, en ehtinyt sinne minne olin suunnitellut (taaskaan) ja edessä härninä hyppy, paniikissa käskytin koiran siville ja seurautin kävellen kepeille... Tokoagility-suoritus oli kuulemma kamalaa/ kamalan huviuttavaa katsoa, minua radalla melkein oksetti kun jännitti se loppu. Noloa oli vielä VOITTAA minikolmoset moiselle antiagility-ohjauksella, tai no, kyllähän se nollavoitto aina lämmittää ;)

Hyppis oli kuin meille tehty, olisi tarvinnut vain antaa koiran mennä ja kankinolla olisi taannut piirinmestaruuden. Pää ei kestänyt ohjaajalla; kamalaa räpiköintiä, ohjaus koko ajan myöhässä, kädet huitoi minne sattui. Koko radalla ei ollut ohjauksessa tarvittavaa napakkuutta ja koira ei saanut keppien jälkeen riittävästi ohjetta suunnasta joten valitsi itse hypyn putken sijaan. Harmitti niin paljon oma moka, varsinkin kun samanlaisia väärä-rata-hylkyjä omasta löysyydestä johtuen on tullut koko kesä!

No niin rakkaat lukijat. Wannabee-piirinmestari2009 ei-yhtään-ylpeänä esittää Rätti-parsonin mamman, Lindin Annen ikuistaman kuvasikermän hyppyradastamme otsikolla: "Lapset, ei näin.", kuvateksti alla:

Koira sylkkäriin ja ohjaaja ihan myöhässä/vika paikassa...

Ohjaaja pyllistää ja huutaa pahalla äänellä...

Jään siivekkeen taakse, koska sylkkis ei sujunut suunnitellusti...

Koira tulee komentamaan, että tuu jo, johon ohjaaja VASTAKKAISELLA kädellä antamaan suuntaa (siis ikinä enää en kato saati laita kuvia ohjauksestani julkisiksi!!!)

Miksi valokuvissa näyttää tuhdilta vaikka on muuten niin sorja?

Hierotaan sitten suolaa haavoihin ja palataan hylyn jälkeisiin tunnelmiin. Kunnon urheilutoimittaja kysyisi: "Miltäs nyt tuntuu? Tavoitteet eivät oikein täyttyneet?".

Ei tämä laji varmaan olisi niin kiehtovaa jos se olisi yhtään helpompaa. Nyt ei enää harmita, ainakaan paljon. Lämpimät onnittelut uusille piirinmestareille, Kouvolan koville: Mirkka ja kääsna Taimi, Iitsu ja shetlam Soolo, sekä Jenni ja pumi Touho!!

Kouvola 9.8.08

Launtaina heti aamusta nilkka muljahti lämmittelyssä, karautin Kotatielle teippaukseen ja hyvin kesti juosta. Rissan kanssa tein turhan/tyhmän virheeen= turhaan otin koiraa äkäisesti haltuun sen juuri ponnistaessa, tietty rima alas. Uskon pelkän liikkeen riittävän vastaavasssa tilanteessa jatkossa. Puomin kontakti hieno, tuli kovaa kontaktille johon jäi kuin tatti vaikka juoksin itse stoppaamatta ohi parin esteen taakse, josta kutsuin hienon pienen mukaan. Olikin siten turvattu väärän pään putki, johon monet kolleegat lankesivat. Keinulta sinkasi räksyttäen ennen sen laskeutumista, huokaisten raskaasti otin keinun uudelleen ja täpöllä maaliin. En osannut edes hylkyä harmitella, sen verran makia oli se puomi ;)

Sama rata Heinosen Sannan Remo-villiksen kanssa. Yksi treenikerta pohjalla, tosin olin opiskellut Remon sivuilta videoita ja vuosikausia seurannut parin (aina takuuvarmasti viihteellisiä) ratoja. Remo jäi lähdössä pariksi sekunniksi paikalleen elikkäs karkasi ja heti sujahti vääränpään putkeen. Puomi oli ainoa valopilkku tälläkin radalla, Remo pysähtyi kontaktille! Sitten lisää väärän pään putkea, en saanut välistä vetoa onnaamaan, aalta loikkasi ja tais jäädä pari hyppyäkin välistä, okseri tippui... Ohjasin kyllä tosi kehnosti, Remo on VIELÄ haastavampi ohjata kuin Rissanen!!

Kotkan iltakisat 5.8.08

Rissanen oli vireessä, ohjaaja (kerrankin) keskittyi ja vei raivolla: NOLLAVOITTO! Olo oli ennen rataa jännittynyt, mutta itsevarma. Radalla en miettinyt muuta kun rataa ja koiraa. Päätin lähtiessä, etten prässää kontakteilla. Kuitenkin vähän piti näköjään äkäsesti sanoa: Aalla junnasi, en vaatinut ihan alas asti ja keinu oli aika karsea. Lopussa meinasi menna paniikin puolelle, seisoin itse puomin edessä koiran linjalla ja ei ihan lepposaa käskytystä ollut loppusuoralla. Kuitenkin koko ajan oli hyvä syke (kyl työ tiiätte mitä mie tarkotan...)

Muutama(kin) kanssakilpailija tuli radan jälkeen sanomaan, että oli kamalaa katella, kun koko ajan näytti, että koira A. lähtee käsistä, B. ohjaaja on myöhässä C. ettei ohjaajan valitsemat linjat VOI toimia. Kerroinkin kehittäneeni uuden "veitsenterällä"-ohjaustyylin, kun laji on muuttumassa niin tylsäksi. Ei ollut alkeiskurssille tulijoita.

Remonsannan kinttu on kipeä ja lupaili mulle kunniatehtävää Kouvolan lauantain kisoihin: käävil Remon kanssa painellaan siis veitsenterällä!

Orenius kouluttamassa Kouvolassa 4.8.08

Olen nähnyt valoa pimeän agility-tunnelini päässä!
Tosi hyvin toimii meillä aggressiivinen, napakka ohjaustyyli, aiemmin olen pelkällä äänellä rääkynyt, nyt oikea-aikaiset molemman käden tättäräät, ja avot! Kaarroksista sain pois löysyyttä ja ne löysästä ohjauksesta johtuneet kaahailut väärille esteille varmasti saa vähenemään. Niin siis kun muistais koko ajan ohjata... Kontakteille Juha neuvoi nopeampaa vapautusta, rentoutta, kuulemma ei kaada maailmaa, jos joskus tulee läpijuoksu, kunhan nopes kasvaa. Vielä pitää tota pureskella, vaikka tottahan se on, ei näillä junnaamisilla ole kärkeen asiaa. Olen tehnyt itselleni ihan liian ison asian kontakteista, tyhmä mie!

Paras anti oli menttaali-puolen vinkit, jossa onkin suurimmat ongelmat mulla ;). Miten välttää jäätyminen kisatilanteessa:
Ei saisi ajatella missään vaiheessa nollan tekemistä, voittamista, sijoitusta, muiden suorituksia, TR-pisteitä, EI MITÄÄN paitsi ratasuoritusta. Napakkaa, rohkeaa, loppuun asti vietyä, hyvää perusohjausta, se riittää.

Vielä kun suorituskykyä heikentävä jännitys kääntyisi suorituskykyä nostavaksi jännitykseksi...

Kaiken kaikkiaan oli yksi parhaista koulutuksista, missä mie olen ollut! Oli kyllä reidet maitohapoilla ja kesti tovin varsinkin vikan prässäys-radan jälkeen, että henki kulki. Juha lupasi tulla syksyn aikana uudelleen Kouvolaan meitä neuvomaan.

Tänään illalla Kotkassa on kolmosten iltakisat. Vähän ristiriitainen olo, kun en ole vielä ihan omaksunut eilen oppimaani, tuli niin paljon pureskeltavaa. Yritän nyt keskittyä siihen napakkaan perusohjaukseen ilman kikkailuja ja lupaan ohjata radan loppuun asti ;). Pitäkäähän peukkuja!