Tuesday, August 14, 2007

12.8.07 Piirinmestaruuskisat Lappeenratnta


Ei voi olla kovin pettynyt, vaikkei meille piirinmestraruutta tullutkaan. Koira oli kuulolla, meni täysiä ja jaksoi kolme starttia kovassa kelissä hienosti. Oma kisatsemppi ja keskittyminen oli kohdallaan.

Ekalle radalle sain kunnon tappofiiliksen! Radan alku oli aika haastava, meni hienosti, kontaktit onnistui (en ottanut alas asti, silti kontrollissa). Lopussa väärän pään putki TAAS koitui kohtaloksi. Otin sylikääntöön ja jotenkin vapautin liian aikaisin, koska Rissa hakikin sen pään minne oli ensin menossa. Oli sellainen latinki päällä ja pettymys sen mukainen, että rääkäisin sen rumimman sanan ja ihan täysiä. Ei kovin kypsää eikä urheilijamaista, tiedetään, ja pahoillani olen. Koposeltakin pyysin anteeksi ;). Upea rata siihen asti kuitenkin.

Hyppyradalle lähdin kaikki-tai-ei-mitään-asenteella. Taas oma vire ihan huippu, ja napakka VOITTONOLLA sieltä irtosikin! Lopussa olin koiran edellä vastaan ottamassa putkelta, tuli paniikki jos se ei haekkaan pituutta, ihme säätöä, siinä ja siinä etten itse kaatanut vikaa hyppyä, Rissa pelasti tilanteen jälleen vaikka vähän mie hölmöilinkin...

JOUKKUEPIIRINMESTARUUS HOPEAA!!
Joukkuerata oli meille sopiva, kuten yleensäkkin Kokkosen radat on. Kontaktit, nooh, joukkueradalla on tehtävä "uhrauksia" >puomi meni suht nopeasti on-offiin, mutta aalta en raaskinut junnauttaa alas, vaan lähdettiin kun koko koira alastulokontaktilla. Suunnanvaihdoissa löysäilyä ja pari ylimääräistä kiemuraa, ihan huolimattomuutta, GRRrr! Silti meillä minien toka nopein aika! Kaikki joukkueemme koirakot ( Maarit+Sumi, Sissi+Sari yksilö PM3!!, Pate+Eve)tekivät hienot nollat ja joukkueemme sai piirinmestaruus hopeaa!

Kssk:n treenikaverit tekivät upeita ratoja! Varsinkin Iida ja shelttiläiset olivat tulessa!

Saturday, August 11, 2007

Lappeenranta 11.8.07

Agilityradalta tahallinen hylky... Grrr... Rissa tuli alas asti on-offiin mutta varasti ennen vapautuskäskyä, joten otin keinun uudelleen. Ihme kyllä maltoin, nopea nolla pohjalla...

Hyppyradalla aika syheröä, samoja hyppyjä eri suunnista. Mulla kelpo lataus, helle ei koiraa painanut ja nollalla voitettiin!!! Tosi tiukka oli ihanneaika, meillä vain -2.28 ja tokaksi tullut käävillis Remo, rakkain kilpakumppanimme sai elämänsä ekat yliaika-sadasosat!

Maksi kakkosissa Jarelle sijoitusnolla hyppäriltä ;)

Kuuma oli ja Iippomies mukana, kiitos vain Jennille kaitsemisavusta! Uimassakin ehdittiin käydä Iiron ja Rissan kanssa, ihme lämmintä oli vesi. Huomenna taas helteiselle Huhtiniemen kentälle piirinmestaruuskisoihin. Vähän kontaktit jännittää, en arvokisoissa aio ottaa on-offiin jos nolla alla.

Äsken myöhäinen illallinen, juurikin agilityurheilijalle sopiva: kunnon pihvi, grillattuja perunalohkoja, rankankermakastiketta ja pari kolme lasia viiniä. Jälkkäriksi jätskiä ja mansikoita. Syötiin terassilla, ihanan lempeä elokuun yö <3

Tuesday, August 07, 2007

Kotkan iltakisat 7.8.07

Kaikki kontaktit onnnistuneesti on-offiin!!! Tämän tyytyväisempi en voisi olla, hyvät kontaktit olivat kisojen ainoa tavoite. Hitaanlaisesti tulee vieläkin ja piskitsi on kuin viritetty vieteri, ihme hyvin mulla kesti pää ja maltoin ottaa alas asti.
Ohjaus muuten taas ihan kökkö-sektorilta... Kielto puomilta kun seisoin itse esteen edessä. Olikin helppoa sitten seisottaa ja kehua kontakteilla. Hylky tuli, kun keinulta Rissa tuli sivusta, ja otin sen uudelleen vaikkei ollut kielto alla. Keinua treenattava nyt ihan oikeesti. Rata oli mulle aikas haastava, valssia valssin perään, silti koiran kaarrokset oli napakoita.

Nyt on hyvä mieli pitkästä aikaa. Töitä totisesti on kontaktien kanssa tehty ja tehdään jatkossakin. Tärkeintä on ihan oikeesti tehdä itselleen selväksi, mitä tekee kontakteilla ja mitä tekeee jos ne ei onnistu. Toistot koiran kanssa eivät läheskään niin tärkeitä kuin toistot oman pään sisällä. Järjen vanki vaikenee :)

Sunday, August 05, 2007

rataharkat

Meillä on KSSK:ssa avoimet rataharkat kilpailijoille perjantaisin. Harvoin tulee käytyä, lähinnä joskus testaamassa ratakontakteja ja palkkaamassa pahoissa paikoissa. Aika kun ei rataharkoissa riitä oikeaan treenaamiseen: jos radalla tulee tenkkapoo, ei ole mahkuja kokeilla, mikä toimisi. Nyt oli rataharkoissa se mm-karsintarata, jossa oli huima hylkyprosentti, yli 70%, oisko ollut se lauantainen agilityrata. Sain ihan hyvän tsempin, yritin ihan tosissani. Ei auttanut ei. Renkaalta kepeille vienti oli paha, vaikka oli tullut videolta katottua useammankin kerran kuinka se olis pitänyt tehdä ;). Sitä kulmaa treenattava sekä kepeillä alotuksessa takaaleikkausta. Muuten ihan kelpo menoa silloin kun muisti ohjata...
Nyt viikonloppu treenitaukoa. Tiistaina Kotkan iltakisat, missä tulette näkemään kauniit on-offit!

Iippo näkyy juuri pesevän Rissaa autonpesuharjalla, pitää mennä hätiin ennenkuin keksii miten saa vahapurkin auki...

Thursday, August 02, 2007

Lahden möllikisat: 4/5 onnistuneet on-offit


Eilen lähdimme Rissasen, Sarpan ja Rillan kanssa Lahteen möllikisoihin ihan vaan testaamaan kontakteja kisanomaisessa tilanteessa. Eka rata ja minua jännitti, mikä oli ideakin, siis se, että sai kisanomaisen fiiliksen. Siis miten VOI unohtaa tehdä Aalla sen, mitä on suunnitellut, miksi suusta tulee ihan mitä sattuu?? Unohdin katsoa koiraan(!), Rissa tuli aika alas ja lähti omia aikojaan. Nostin takaisin ja kehuin. Ekalta puomilta vapautin itse kehulla, enkä "tule"-käskyllä. Videon katsomisen ja ruoskinnan jälkeen toiselle radalle, hyvä tsemppi, loput kontaktit tuli aika h-i-t-a-a-s-t-i-alas asti ja jäi kun jäikin odottamaan häntä heiluen. On-offit kuitenkin!

Oli hauska reissu, melkein 7 tuntia matkoineen ja pakollisella mäkkäritankkauksella. On tuo kisaaminen aika hienoa, tauon jälkeen mölliäisetkin kelpaa ;) Ihan perusohjauspaketti on vaikea pitää kasassa, jos liikaa keskittyy kontakteihin. Keskittyminen, oman kupolin kunnossa pitäminen kisoissa: osa-alue, joka selkeästi vaatii työstämistä ja paljon

P.S. Huomatkaa kuvassa Rissan uusi kesätukka. Kiitos Eve nyppimisavusta!

Wednesday, August 01, 2007

Taisteluarpia osa1

Rissaan tuli pieni reikä, sellainen pikkumustan kulmahampaan kokoinen ;). Ja tulehtuihan se pieni reikä, ihan väkisin. Mitätön vaiva, mutta taukoa treenaamisesta pidettiin vähän. Tinttivainaan nuoruuteen kuului osalleni valitettavan usein haavanhoitoa. Tapaturma-altis ja helposti hammasta antava ja ottava, usein sai karvoja ajella kettuterrierin kupeesta. Mutta tämä oli nyt Rissan ihan eka taisteluarpi. Liekö Tintin jättämää johtajuustyhjiötä vai itsetuntoa vahvistavan koulutuksen ansiota, en tiedä, mutta ihme kukkoileva pieni valkoinen meillä nykyään on. Ei pysy poissa keittiöstä, ei tottele ekalla käskyllä, varastaa Iirolta leivän kädestä, jäykistelee muille koirille... Kai tuo on päättänyt ryhtyä oikeaksi terrieriksi viimein ;)

Tuesday, July 24, 2007

Riittävästi toistoja?!

Rissa on alkanut tarjoamaan nopeaa alas-asti-tuloa kontaktiesteillä! Vielä tulee välillä, n. 1/20, läpijuoksu tai jäkitys, mutten ole ollenkaan paineistanut, en vaan palkkaa ja iloisesti uudelleen. Tällä hetkellä minua ärsyttää se satunnainenkin jäkitys ihan rutosti, jos koira sen huomaisi, se nyt ei ainakaan poistaisi ongelmaa... Voi kun harmittaa kaikki se epäloogisuus ja epäreiluus, jota tuo pieni partanaama on minulta osakseen saanut!

Tällä treenimäärällä ihme olisi jos ei minkäänlaista edistystä tulisi. Keinua ollaan otettu vähemmin, tulee kyllä senkin nopeammin, mutta on-off välillä hakusessa, sitä treenattav nyt enemmän. Ollaan käyty kontaktitreeneissä kentällä/hallilla 3-4xvko, pihalla vähintään 5x10 joka päivä. Rissa on tosi herkkä, se haistaa heti jos mulla ei ole asenne kohdallaan. On tämä ollut aikamoinen urakka, siis saada ITSELLEEN oikea positiivinen, kannustava vire, joka treenikerta. Jos olisi ollut sama treenimotivaatio tokossa ja sen pahuksen noudon opetuksessa, olis toi varmaan jo tokovalio ;)

Sunday, July 22, 2007

MM-karsinnat 07

Mulla oli koko viikonloppu töitä, mutta pääsin pikaisesti katsomaan sopivasti juuri maksien finaaliradan. Ja onneksi menin. Ihan maailmanhuippuagilitya!! Jaakko taisi voittaa koko potin, sellaista huokailua oli meidän porukassa ;)

Oli hyvin hyvin opettavaista seurata huippujen ohjausta. On se tolla tasolla menestys pienestä kiinni. Ihan pakko kehittää omaa ohjaamista, liikkumista ja rytmitystä, jos ikinä meinataan pärjätä kyläkisoja kummemmissa! Ja pää ei mulla kestäisi, nytkin olin melkein ruikulilla vaikka olin vain katsomossa... Nyt ei harmita sitäkään vähää, kun en Rissaa ilmoittanut. Keskitytään ensi vuoteen. Sen verran tuli siinä katsoessa kutina, että päätin ilmoittaa Rissan Kotkan iltakisoihin (ekat nopeampien ja varmojen kontaktien kisat!!!).

KSSK:lla oli tänä vuonna enemmän kilpailijoita karsinnoissa kuin ikinä (Viivi, Touho, Hulda, Rilla, Soolo, Roki, Sumi). Mineissä ruletti Maarit ja Sumi sunnuntaille asti. Ihan kelpo yliaikanollia tekivät medeissä Allan ja roksu ja makseissa Suvi ja Viivi.

Thursday, July 19, 2007

kehuminen...

Ihan peruskoulutus on aikoinaan ollut heikonlaista ja ei-niin-johdonmukaista, Rissa on oppinut ottamaan kehun vapautuksena. Esim. kepeillä jos oikein kehuu ja kannustaa, niin todennäköisesti lopettaa pujottelun ja sujahtaa seuraavalle esteelle. Nyt kontaktitreeneissä n. 1/15 Rissa "vapauttaa" itsensä kehusta alastulolla. En ole asiasta kierroksia nostanut, en vain palkkaa. Muutenkin on oikeesti ollut vaikeaa oikea-aikainen ja Rissalle sopiva kehu kehittää kontaktilla. Nyt yritän HETI kun etutassu(t) osuu maahan kiekaista yhdenkahden tavun kehun ja vapautus nopeasti tuu-käskyllä. Eilen illalla mieheni kommentoi ikkunasta, että kuulostan kiekuessani vielä tavallistakin hullummalta ja jo naapurisovun vuoksi kehoitti palaamaan sisätiloihin.
Suusta tulee kisatilanteessa radalla muutenkin ihan mitä sattuu... Rissa ei ole ollenkaan ääniohjautuva, ei hae esteitä nimeltä (paitsi kepit välillä), ainoastaan vartalonäytöllä. Olenkin jättänyt turhina pois melkein kaikki estekäskyt, erilliset ainoastaa kepeillä ja kontakteilla. Pystyn paremmin keskittymään ohjaamiseen ja etenemis/haltuunottokäskyihin.

Äsken lelupalkalla kymmenisen onnistunutta toistoa kontaktilla. Koira olis jatkanut vielä intopiukeena, olen ylpeä itsestäni, kun maltoin lopettaa ajoissa!

Tuesday, July 17, 2007

hot very hot

Tänään pikaiset helletreenit ennen töihin säntäämistä. Kuumuus ei juurikaan vie pois vauhtia, siis koiran vauhtia..
Kepeillä kestää ohijuoksun ja valssin. Persjättöä en ollutkaan aikoihin treenannut ja sen huomasi, tuli kesken kepeiltä.
Otin pitkästä aikaa kontakteja rataharkassa. Namitargetilla ja kädestä nakkipalkalla vahvistaen, hyvin toimi. Koira oli kontakteilla iloinen ja rennon oloinen joten nyt mullakin on iloinen ja rento olo (tai sitten mulla on auringonpistos).

Treenaamassa oli pari viikonlopun karsintoihin osallistuvaa seurakaveria. Myö pidetään täällä peukkuja KSSK:n kovalle iskuryhmälle!!! Pikkasen kirveltää, ettei me Rissan kanssa tänä vuonna olla mukana. Viime vuonna mentiin ne yhteensä 8 estettä, olis ollut kiva koittaa, olisko nyt päästy yhtään pidemmälle. No, ensi vuonna sitten entistä ehompana ;)

Monday, July 16, 2007

Pulipuli







Tässä Marian Pulipuli, 7vko. Ei tule pentukuume, ei... Pippurinen, lupaavanoloinen kaveri, tästä herrasta kuullaan vielä!

Sunday, July 15, 2007

koiratonna

Niin. Lintsasin töistä tunnin ja kaahotin kotiin koiraa hakemaan treenikentälle niin kas, mies olikin vienyt lapsen ja koiran mökille. En oikeesti muista koska viimeeksi olen ollut ihan yksin kotona, outoa. Nyt kun on tyhjä talo pitää varmaan alkaa siivoamaan, mielummin oisin mennyt koirakentälle vesisateeseen ;)

Illalla pitää vielä kipaista työmaalla, samalla käyn kurkkaamaan ystäväni pulin pentua, joka on kuulemma "pieni, musta ja #¤%£+¤:n pahaääninen", tuskin maltan odottaa...

Thursday, July 12, 2007

Tänään pihatreeneissä 5 (!) nopeaa (!) on-offia peräkkäin! Miten voikin tulla aikuinen ihminen moisesta niin iloiseksi :)

Eilen kentällä kontakteja ja keppejä. Pakko oli elvistellä, olen opettanut itsenäisempiä keppejä Rissalle. Nyt onnistuu jo, että kutsun keppien loppupäästä Rissan suoittamaan ja kävelen ite vastaan ja ohi, äh, onpa vaikea selittää, pitää laittaa video. Ohijuoksut ja takaaleikkaukset onnistuivat kepeillä priimasti, ei häiriinny rytmi enää, hienosti malttoi pujotella loppuun asti. Koskahan noita uskaltaisi kisoissa kokeilla? On se hieno pieni elukka <3

Wednesday, July 11, 2007

kontaktiestetreeniä

Viime viikolla kävimme Karpan ja Sarpan kanssa Kokkosen Tuijan kontaktikoulussa. Mulle tuli uskoa, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Katsoimme kontaktivirheet kisavideoilta ja sitten treenimäinen suoritus puomilla ja aalla. Tuija huomioi, etten pidä kisoissa kättä tukena ja käskytystä syytä toistaa alastulolla. Lisäksi saimme kaikki sapiskaa, koska käskytys ja palkkaus ei ollut oikein ajoitettua ollenkaan. Treeneissä juoksimme ohi kaikki i-h-a-n liian kauas ja sehän ei kisatilanteessa tietenkään ole aina mahdollista. Mutta pohjatyö on ollut ihan kohtuullista, nyt jatketaan, lisänä käsi ja katsekontakti koiraan (taas näitä itsestäänselvyyksiä, joita Tuija päivittelee, että pitäis itse tajuta, jaiks...)

Tuijan mielestä mun ei tarttis vaatia kisoissa Rissa on-offiin (ei ole kai ikinä kisoissa sitä tehnyt...), vaan voin itse viisaampana osapuolena päättää, koska vapautuskäsky tulee. Lisäksi mietittiin erillistä vapautuskäskyä, tuleeko liikaa muistettavaa vai voisko vapauttaa kehulla? No, nyt mennään treeneissä näin, tarvittaessa voi näitä miettiä.

Sain sen miniesteen pihalle, se on ihan huippu ja sitä ollaan rumputettu, yllättävän rankkaa minun keskittyä huolellisesti. Olen ottanut kymmenisen toistoa samaan syssyyn useita kertoja päivässä. Nyt Rissa hakee itse hyvin on-offin pihassa, kentällä jostain syystä ei, outoa. Kentällä jää jäkittämään, tarvii useita lisäkäskyjä. Eilen laitettiin namitargettia maahan, en millään vaan haluaisi siihen palata, mutta pitää muistaa ajatella, mitä Rissa tarvii, ei pelkästään sitä mitä minä haluan ;) Eilen kentällä videoitiin Rissan, Pikin ja Rillan puomia ja aata, aika kamala katsottavaa... Ihan mahdotonta näköjään mun tehdä useita onnistuneita toistoja, aina joku osa-alue jumitti:
-kun muistin tukikäden ja katseen, en muistanut HETI kehua maakosketuksesta
-kun muistin käskyttää alasalas, en muistanut katsoa koiraa vaan sitä namitargettia
-vapautin kerran kehulla
-jnejne

Ja ihan oikeesti, ei sitä edes siinä treenatessa huomannut. No okei, kriittinen raati huomasi mutta mie en uskonut :)

Tämä onkin haastavampaa ja mielenkiintoisempaa, mitä oletin. Motivaatio on kohdallaan.

Monday, July 02, 2007

Pärnu 30.6.07

Lomailimme ja juhlimme äitini kuusikymppisiä Pärnussa nelisen päivää. Ihan hauska reissu ottaen huomioon, että satoi pari päivää, samassa kolmen makuuhuoneen asunnossa oli 8 aikuista (joista kaikki eivät ole keskenään edes puheväleissä ;)), 3 lasta (joista se pienin on täystuho ja ajoittain kova ääninen) ja pieni valkoinen koira.

Mielenterveyteni kannalta oli loistoratkaisu osallistua agility-kilpailuun, joka oli Pärnun ison koiranäyttelyn yhteydessä, siellä meni mukavasti koko lauantai. Nurmipohja oli tosi hyvä, esteet ihan Suomen tasoa (paitsi keinu, joka ei meinannut keinahtaa, rissa ihmetteli sitä suuresti). Tuomarina ymmärtääkseni liettualainen herra, nimi meni ohi. Radat olivat aika virtaavia (ei tarttenut valssailla ;)), suosivat selkeästi hyvin irtoavia koiria, vain 1 "ansapaikka" molemmissa. Järjestelyt muuten, noh, laji on heille uudehko, tosi jähmeästi sujui ilmoittautuminen ja tuloslaskenta, maassa maan tavalla. Mulla oli siskon muksut mukana kepona ja ketynä, emme malttaneet enää toiseksi tunniksi jäämään odottamaan kilpailukirjaa, mukava shelttiohjaaja Kirkkonummelta lupasi sen mulle lähettää ;).

Agilityrata oli nopea, napakka ja hieno, tulos 15. Niin, hieno rata, jos EI olisi tullut kontaktivirhettä joka hemmetin kontaktiesteeltä, ei ollut edes yritystä osua kontaktille, melkeen kiroilutti. Tulee oikeaan kohtaan kisatauko!

Hyppiksellä ei ollut ihan samaa napakkuutta kuin ekalla, kelpo rata kuitenkin, pari ylimääräistä kaarrosta (mm. yksi putkeen karkaamisyritys ja viime hetken rääkäisypelastus), pingottiin suorilla ajasta kiinni ja voitettiin! Jotenkin oudosti laskivat yhteistulokset molemmilta radoilta ja palkintojenjaossa olin sit kakkonen (?).

Hyvin kesti selkä juoksemisen. Kiinnitin huomiota erityisen paljon venyttelyyn, lämmittelyyn ja jäähdyttelyyn, aikaa vievää puuhaa kun noi tekee tosi huolella! Asiaan pitää kiinittää huomiota enemmän jatkossakin. Kesti selkä tuliaisten kantamisenkin ;)

Pieni täystuho on kuumeessa, nukkuu vaan iskän sylissä, ihan surkea pikku-ukko. Kummi veikkasi vaivaksi jetleggiä :D

Tuesday, June 26, 2007

Lisää kuvia ;)




Rissanen löytyi ikuistettuna Irene Vinhan toimesta, hienoja kuvia!

Ilmeestä voisi melkein luulla Rissan tykkäävän lajista...

Treenisuunnnitelma/hyvin pitkä terapeuttinen vuodatus

Olen siis pysähtynyt miettimään oikein huolella, miksi vanha ongelma, kontakteilta kisoissa loikkiminen, on palannut.
Perusopetus ihan alussa oli liian hätäinen, kuitenkin, vaikka silloin luulin edenneeni johdonmukaisesti. Pöhkönä olen vaihtanut treenityyliä jokaisesta vinkistä, en ole palkannut oikein. Hidastelut johtuneet paineistamisesta, Rissa on oikeesti herkkis ;)

Alkukeväästä aloin ottamaan treeneissä läpijuoksuja saadakseni kaivattua vauhtia ja iloisuutta alastulolle. Fakta on, että niillä hitailla nykytys-kontakteilla saatettiin tuurilla pärjätä näissä pienissä paikalliskisoissa, jos paremmilla oli huono päivä ;). Ihan kuumimpaan kärkeen ei olisi ollut mitään asiaa, (no ei ole kontaktivirheilläkään, voisi joku mälsä tyyppi nyt lällättää...), sinne kuumimpaan kärkeen Rissa kuuluisi ja sinne minä haluan ;).

Samalla, kun treeneissä palkkasin parit läpijuoksut, lopetin kisoissa kontakteilla koiran "auttamisen", en oikein itsekkään ymmärrä miksi.

Ja siitähän koko soppa taas alkoi. Olin äsken varaamassa aikaa ties kenelle koutsille, Kokkosen Tuijaa jo konsultoinkin, puhelimessa oli jo Oreniuksen numero (sen isomman), piipaa-autonkin tilasin, tosin selkäkramppini takia mutta kuitenkin. Sitten istahdin alas ja epäluonteenomaisesti aloin ajattelemaan., ihan ite ja rauhassa. Vuosien varrella olen saanut tosi hyviä, hyviä, huonoja ja tosi huonoja neuvoja kontakteille. Nyt vaan muistelemaan niitä tosi hyviä ja hyviä. Olen liian ärhäkkäästi koklaillut kontakteilla sitä sun tätä, miettimättä, käykö se Rissalle ja käykö se mulle. En ole malttanut pitää kunnollista kisataukoa (!) opettaessani uutta tai yrittäessäni vahvistaa vanhaa. Olen etsinyt pikakorjauskikkoja.

Täten esittelen teitille TREENISUUNNITELMANI:

MISSIO: Ettei enää ikinä tulisi virallisissa kisoissa kontaktivirhettä, että saisin opetettua nopeat, stressittömät ja varmat suoritukset, ettei ikinä enää tarttis palata tähän syvään harmituksen tilaan mokomien kontaktien takia.

-(Pärnun jälkeen) kilpailutaukoa AINAKIN piirinmestiksiin elokuun puoliväliin, henkisesti olen asennoitunut odottamaan, kunnes olemme valmiit. Tavoitteena vuoden 08 ässämmät. Kuumin kärki ;)

-Palkkaus: Olen alkanut kuumentamaan Rissaa taas namirasialle, Ute Schneiderin ohjeilla. Mistä lie muistikätköstä sen keksinkin. Ideana siis, että koiran osatessa on-off-asento ja kohta, laitetaan palkka metrien päähän kontaktista. Koira vapautetaan lelulle/namirasialle katseesta tai kuten nyt Rissalla, siitä, että se tulee kovaa alas asti. Marian kanssa tehtiin sitä paljon Likalla ihan alussa ja toimi superisti. Tänään oli pari oikeinoikein hyvää ja nopeaa alastuloa, jatketaan tällä. Vinkupallo on ollut myös pop, sillä otin samalla tavalla viitisen toistoa aalla. Namipurkkia tuntuu enemmän himoitsevan. Palkkaukseen muutenkin huomiota, tänään kentällä hihkuin itseni hikeen (jo koukkuselkä suortuu...).

-Toistot. Tavallinen koira oppii toistoilla, voishan niitä Rissallakin kokeilla ;)
Tilasin sellaisen minikontaktiestehäkkyrän. Laitan sen Jokisen riemuksi keskelle pihaa ja alan paukuttamaan. Realistisesti ehtisin ottamaan sellaisen kolmisenkymmentä toistoa HYVÄLLÄ palkkauksella päivässä, ideaali ois kymmenen sarjoissa (?), pitää katsoa sitten. Treenikentällä otan aina vähintään 5 toistoa putkeen. Radalla (jos on ideaa mennä muutenkaan rataa palkkaamatta??) aina palkkaan kontaktiesteillä.

-Ruokinta (tähän puuttuminen oli kans Seppäskän idea). Rissa saa tällä hetkellä ainoastaan 1 1/2dl (llaadukkaita) kuivanappuloita illalla. Ei hyvä. Kamppailen itseni kanssa alanko puolibarffaajaksi vai mitä. Suunnitelmissa siirtää osa ruokamäärästä palkkaukseen, silloin ainakin keksittävä jotain muuta kuin nappuloita. Lihaa meitin rinsessalle?

-Asenne, motivaatio. Miten paljon haluan menestystä Rissan kanssa? Paljon. Eli töitäkin pitää olla valmis tekemään paljon. Hyvällä sykkeellä, tästä se lähtee!!

SM-kuvia






Löytyi netistä kuvia karsintaradalta. Kuvaaja Pirkka Liukkonen. Pituus-hyppykuva paljastaa kuinka hemmetin kaukaa Rissa oikein ponnistaa...







Thursday, June 21, 2007

Iloista Jussia!

Itselläni ei niinkään iloinen Jussi tiedossa: eilen nostin Iiroa huonossa asennossa ja jo aiemmin ärtynyt lannenikamasydeemi sanoi totaalisesti poks. Lanssilla mäelle ja piikkiä kankkuun, puhuin itseni kotiin toipumaan. Sängystä en pääse ilman apua, mutta vessassa pystyy käymään jo sisulla pisulla ;).

Onneksi on sukua ja ystäviä Iippo-paksukaista kaitsemaan ja naapurin mukavat tytöt hoitaa Rissan lenkitykset. Katsotaan, miten lähtee toipumaan. Huominen saareen lähtö taitaa peruuntua, hö. Sain kyllä semmoiset mömmöt, että. Kipua eivät vie kokonaan, mutta pää on sekaisin kait siksi, että on kivaa vaikka on kipeä.

Monday, June 18, 2007

Rissasen ja Umpan AGILITY-kisat

ovat Pärnun reissun jälkeen tauolla toistaiseksi (olemme lähdössä 28.6.-1.7. lomalle Pärnuun ja kisaamaankin tietty siinä samalla ;)).

Peruin Agirodun, parit suunnitellut heinäkuun kisat ja MM-karsinnat. Mietin vielä elokuun puolen välin piirinmestaruuksia, tuskin ollaan vielä silloinkaan kisakunnossa. Pakko oli tehdä tälläinen radikaali (ja kipeäkin) päätös. Ei voida jatkaa kisaamista tällaisilla kontakteilla, ei sitten millään.

Nyt pysähdytään taas miettimään mitä ja miten treenataan ja sitten alkaa valmistautuminen vuoden 2008 SM-kisoihin!

SM 2007

Mukava reissu mukavien ihmisten seurassa. Pää kesti yllättävän hyvin, ihan oikeesti!

Tuloksia... ihan kamalaa. Kontaktiongelma on tosissaan pahentunut. Perjantain iltakisoissa puomin alastulo ja vika rima tippui, tuuletin maalissa kun edes aa onnistui hienosti. Toisella radalla päivän toka nopein aika, ei paljon lohduta, aalta vitonen. Melkein itketti, seuraavana päivänä SM-kisat, onpa mukava harrastus.

Joukkueradalta meille kymppi, puomilta hyppäsi kaukaa (!!) ja huolimattomuuskielto. Sumi sai nollan, Joselle pari sekkaa yliaikaa ja Patelle harvinainen hylky. KSSK:n minijoukkueen tulos siis aika kehno johtuen noista meidän virheistä, taas melkein itketti. Nollattiin Seppäskän kanssa siiderin äärellä, illalla isolla porukalla syömään ja analysoimaan päivän ratoja, hauska ilta ;)

Yksilökisat sunnuntaina. Olin ihan hyvässä kuosissa henkisesti, fyysiseti romu: ärhäkkä flunssa vei äänen ja juoksusta tehoja. Nukuin pari tuntia teltassa, vähän jumitti. Ennen rataa jännitti, mutta olin yllättävän toimintakykyinen. Meillä ihan hyvä hyppyrata, syli/poipäinkäännöt toimi tosi hyvin, pari turhaa kaarrosta, muuten pysyi hallinnassa. Väärän pään putki vei jatkomahdollisuudet. En osaa edes harmitella, ei ollut vielä meidän aika.

Tulostaso KSSK:laisilla kehnohko. Yksilökisassa ainoastaan Suvi ja Lapinkoira Viivi saivat tuloksen, muistakseni sijoitus oli 26.

Wednesday, June 13, 2007

paniikkitreenit

Tänään KAHDET paniikkitreenit, ounou. Onneksi sain iloisia kontakteja ja haltuunottoja kunnon palkalla. Eilinen seesteisyys on vaihtunut tuttuun panikoimiseen. Pää ei kestä ;)

Tuesday, June 12, 2007

Suklaata, silittelyä ja sylittelyä

SM-kisat on viikonloppuna Tampereella. Koska oikeastaan mitään ei ole enää tehtävissä, olen päättänyt ottaa rennosti. Katotaan maltanko olla ottamatta viime hetken paniikkitreenejä... Olen katsonut (niitä harvoja) onnistumisia videolta ja mielikuvissa tehnyt monta huippuhyvää ässäm-rataa!

Tänään työreissulla Hesassa joutui ostamaan Stokkan herkusta hemmottelusuklaata, liittyen arvatenkin tähän rennosti ottamiseen... Mopo lähti käsistä vai oisko uusi sananlasku "mopo lähti käsistä kuin Jare-pumiainen startissa". Löytyi aivan ihanoita BELGIALAISIA konvehteja, Lindtin creme brulee-suklaata, irtomyynnistä tarttui mansikka-chilisuklaata ja valkosuklaa-mangopalleroita ja enempää en kehtaa tähän laittaakkaan. (Tiialle huomiseksi luvassa kalorikooma!)
Minun on pakko sit viikonloppuna pärjätä kun on palkinnut ittensä niinku etukäteen ;)

Olis pitänyt lähteä illalla Kotkaan möllikisoihin tai ainakin kentälle. Pitäis imuroida, kitkeä, istuttaa parit amppelikukat. Ollaan vaan oltu sohvalla, sykkylinpykkylis poika ja koira, maailman parasta tässä hektisessä hetkisessä.

Sunday, June 10, 2007

Omat kisat 10.6.

Mentiin sata lasissa! Tosin ohjaaminen unohtui pariin otteeseeen ja tuli tarve kokeilla ihmeellisiä juttuja "toimiskohan tää kisoissa"-tyyliin. Saldona 2 hylkyä. Varsinkin hyppiksellä oli lataus ja fiilis kohdallaan. Revitin liikaa, Rissa ei hakenutkaan hyppyä kuten oletin, tuli ohi, en korjannut vaan painettiin menemään. Loppu meni ihan kamalan hullusti huitoen, itseänikin nauratti =)

Thursday, June 07, 2007

ässäm-ryhmän treenit

Keskiviikkona otettiin pätkä Jaakon koulutuksesta. En saanut tsemppifiilistä, tuttua löysäilyä taas joten suosiolla tulin pois radalta tahkoamasta. Tuumaustauon jälkeen pienellä kellotuspaineella sainkin ihan kelpo radanpätkän juostua. Olisi pitänyt vielä herkemmin palkita, miten sitä aina yrittää vaan tahkota... Ei saisi olla näin vaikeaa muistaa palkita usein ja ruhtinaallisesti, huono minä. Iiro oli mukana häiriköimässä, joten ei oltu muiden riesana ihan loppuun asti ,vaan mentiin kaikki kolme uimaan, se oli mukavata se ;).

Sunnuntaina omat kisat, 2 starttia. Aion mennä sata lasissa. Ehdittävä treenata ennen niitä vielä aata, tässätyksiä vauhdissa sekä sitä pirun pakkovalssia.

Ensi viikolla ässämmät, kääk ja iik!

Tuesday, June 05, 2007

Jaakko

JIG!
Rissanen on ollut pariin otteeseen Pessan tyttöjen kanssa Jaakon koulutuksessa, mulle tämä oli eka kerta. Aikas kamalaa, oma liikkuminen väärässä rytmissä ja oleminen väärässä paikassa, mulla yritti olla väärä rintamasuunta ja väärä käsi... Tämähän EI ole kenellekkään meidät radalla nähneelle uutinen. Jaakkopa se osasi kertoa, miten voisi tilannetta yrittää korjata:
-tekniikkaa varmemmaksi aina vaan > aina kirittävä etumatkaa
-kontaktit itsenäisemmiksi > etumatkaa
-kun juostaan, niin juostaan täysiä
-vaikka juostaan täysiä, on muistettava ohjata ;)

Tämä oli se tärkein: Jos meinaa pärjätä huipulla, ei koiraa saa jarrutella vain siksi, ettei OHJAAJA ehdi tilanteisiin, vaan on mietittävä, miten ohjaaja EHTII tilanteisiin.
Koulutus oli älyttömän hyvä, nyt vasta aukesi se pari viikkoa sitten ollut Janitan koulutus paremmin. (miten niin hidas sytytys?)
Pakkovalssin idean ymmärsin seurattuani puolen tusinaa muuta radalla (myö oltiin ekoja).

Okei Iitsu ja muut KSSK:n JIG-fanclubilaiset, miten sitä jäsenyyttä oikein anotaan...?

Saturday, June 02, 2007

tässätys vol.6

Perjantaina pikaiset päivätreenit Nisuminnan ja Rillansarin kanssa. Nyt alkaa avautumaan, missä vaiheessa Rissa tarvii käskyn esim. haltuun otossa. Niin, nyt vasta, eikä vieläkään varmasti paineen alla. Mutta tästä on hyvä jatkaa (joo joo, iloisesti).

Otimme ihan perustässätystä randomilla, nakki / vinkukongi palkkausta, alkaa jo herkemmin karvanaama kääntymään! Sylikääntöä vauhdissa > suora putki, 3 hyppyä pitkillä väleillä ja kolmannen jälkeen putki uuna "vääräpää" suoraan linjassa. Yllätyin, miten kivasti tuli näppiin, se ajoitus on vaan niin niin tarkka. Aikas haastavaa juosta täysiä, kääntyä sivuttain ja ehtiä käskyttää oikein ajoissa... Ennakkoivana käskynä kakkoshypyn jälkeen "rissa", sitten ennen kun koira ilmassa kolmannalla hypyllä tässätystä ja rokkikättä niin avot. Kuinkahan monta hylkyä olen saanut just tollasessa tilanteessa? Nisuminna mietti haltuunottokäskyt uusiksi, kannustin ottamaan tässätyksen takaisen pelkän koiran nimen tilalle, toimi kun väärä raha. On sen Jaren reaktionopeus aivan omaa luokkaansa. Ja ääntely....

Tänään oli Tiian ylppärit, hauskat juhlat. Lähdimme ajoissa, silloin vielä Iiro oli ainoa jonka puheesta ei saanut selvää, joka pissasi housuun ja kompastui omiin jalkoihinsa ;)

Huomenna Jaakon koulutus, kuinkakohan kamalasti se meitä juoksuttaa?

Thursday, May 31, 2007

KEPO

Iiro on ihan kelpo kepo. 1v ja äsken ihan oikeesti KOMENSI Rissaa väistämään! Huvittava tilanne, Rissa katto minua, että onks tota pätkää polkumopon kyydissä muka uskottava. Ja minä siihen että uskottava on, ihmislajia kun hän kuitenkin seitsemänkymmenenseitsemän sentin mittaisena edustaa. Meillä ei lapsi saa kiusata koiraa eikä koira lasta. Nyt alkaa Iiron hellyydenosoitukset olemaan turhan rajuja. Rissa tietää paikkansa, älyää poistua tilanteesta, vain pari kertaa on jäänyt murisemaan. Omassa punkassa se saa olla kepon lähentelyiltä rauhassa. Toistaiseksi mennyt yllättävän hyvin heidän yhteiselo.
Tänä aamuna unilämpöisenä köllöttelivät poika ja koira kylkikyljessä. Iiro tarjosi kohteliaasti tuttiaan, Rissa yhtä kohteliaasti siitä kieltäytyi. Jatkoivat yhteistuumin köllöttelyä. Onko tämä niitä onnen pieniä pipanoita?
Ja nyt kun on koittanut uusi iloisempi agilityaikakausi, niin totisesti sanon teille:
TOIMII!

Treeneissä munaa ja vääntöä. Koira uudelleen herkistyksessä tässätykselle, tavoitteena ekasta tässästä pään kääntö, loppu koira seuraa kyllä sitä päätä ;). Kehumista hengästymiseen asti(kyllästymiseen asti kirjoittaisi se entinen ikävä agilityumppa).

En enää manaa: ei se toimi. Mietin miksei toimi, miten saan sen toimimaan. Jos ei silti toimi niin uusia ideoita. Ei saa jäädä tuleen makaamaan.

Eilen ässäm-treeneissä ja sen jälkeen kolmosten treeneissä pätkä (umppalaisittain mukaellen, koska en ikinä opi rakentamaan rataa autenttisesti, lisäselitykseksi vielä, ettei nykyään ole kuin 1/2 kenttää ja vain 1/2 esteistä käytössä) Janitan treenistä. Sylikääntöä vai etuheittoa, samapa tuo kun toimii. Palkkaukseen erityishuomio, iloisesti hiphei.

Asenne kohdallaan!

Olen kiinnittänyt agility-harrastuksessani liikaa huomiota vääriin asioihin. Piti pysähtyä miettimään, mikä mättää. Treeneissä ei intoa eikä älyä, kisoissa ei OIKEAA latausta. Mietin jo, miksi ylipäätään satsaan tähän näin paljon aikaa ja energiaa, mikä on vinksallaan. Mulla on ollut jumaleisson ASENNEONGELMA! Attitude kohdalleen ja hitto vie, kaikki on sen jälkeen helpompaa. Kontaktit, treenaaminen yleensä, se MIKSI treenaa. Onhan se olevinaan tärkeetä, välistä-vedot ja lähetykset, ässämnollat, onoffit, treeniblogi ,oikeanlaiset pohjat treenikengissä joo, mutta kestävän kehityksen kannalta tärkeäksi jää ainoastaan:
tuo hieno pieni koira ja ILO tehdä yhdessä!

Saturday, May 26, 2007

muistelua...

Naapurin tytöt ulkoiluttivat Tinttiä ihan loppuun asti, laittoivat äsken mulle tämän torstaina ottamansa kuvan Tintistä.
Salaa on olo helpottunut kun Tintti on pois. Ei tarvi jännittää, onko lattialla eritettä jostain päin mummokoiraa. Eikä tarvi potea huonoa omaa tuntoa hammaskivestä, nivelrikkolääkityksen unohtamisesta tai siitä, että kerta kaikkiaan meni hermot Tintin könötykseen monta kertaa päivässä. Minkäs mummokoira dementialleen mahtoi.


Ollaan muisteltu Tintin seikkailuja, ja niitä riittää. Legendaarisia hulluhyppyjä parvekkeilta ja yläkerran ikkunoista. Metsästysreissulla Tintti luuli olevansa joka paikassa ja aina. Saaliksi mm. hienon-naisen-turkistakin helma Kouvolan keskustassa vuonna 94, päästäisiä, myyriä, hiiriä, rottia (ällöä, hännät pyöri vielä kuin ropelit terrierin puristaessa kropasta), yksi lemmikkikani, yhden lemmikkimarsun murhayritys vuonna 95, pulun poikanen sekä siilejä ja sammakoita. Kerran se sukelsi mökillä katiskan merkkiä kunnes lähti taju. Virottuaan jatkoi talkoita.
Vuosien varrella oli ihan liian monta koiratappelua. Tintti ei ikinä jäänyt kakkoseksi, ei ainakaan omasta mielestään. Koirakavereita ei liikaa ollut, mutta niitä vähiä se rakasti intohimoisesti. Ihmisille Tintti oli alun kommunikointivaikeuksien jälkeen aina nöyrän ystävällinen sylikoira, sen sai laittaa vaikka solmuun. Agility-radalla Tintin suoritus ei jättänyt ketään kylmäksi. Vauhtia oli enemmän kuin taitoa. Aina täysillä ja jos/kun ohjaaja ei mennyt riittävän lujaa kannusti Tintti nappaamalla ohjaajan ahterista kunnon otteella. Ikinä se ei osunut kisoissa puomin kontaktilla, mutta kovaa sa meni, mokoma.

Tintti oli reissukoira. Häntä vispaten se oli mukana festareilla, mökkibileissä, kisareissuilla, usein mukana mulla töissä. Kun reissasin ulkomailla, asui Tintti vanhemmillani. Sillä sitä lellitiin, vuodessa paino melkein kaksinkertaistui. Äiskän käpylehmä.

Tintti oli ensimmäinen ikioma koirani. Dr Jekyll ja Mr Hyde, itsepäinen, tulinen, väsymätön metsästäjä ja äiskän oma täplämahakainaloinen. Tintti oli kaikessa joko tai, mikään ei ollut harmaata aluetta. Nuorena ihan umpihullu ja viimeiseen asti oma yksinkertainen itsensä, meille kuitenkin hyvin rakas.

Möllikisat

Eilen kipaisin omissa möllikisoissa oikein mukavalta tuntuneen hylyn. Palkkasin aalla saarentuija-tyyliin, ollaan nyt treenettu sitä koko viikko. Nopea aa, ihan olen tyytyväinen. Muistin ohjata melkein koko ajan, se pieni herpaantuminen irrotti koiran käsistä ja vikaputkeen. Hyvä fiilis kuitenkin ja sehän se on oikeesti tärkeintä!

Friday, May 25, 2007

Janitan opissa Pieksämäellä

Olin niin pyörällä päästäni Janitan treenien jälkeen, että vasta nyt oikeestaan pystyn jaottelemaan selkeämmin oppimaani.
Tosiasioita: koira ei ole teknisesti niin taitava kuin minä luulen > ainakaan en ole palkinnut sitä tarpeeksi esim. käteen tulo, kierrätys, kepit (JA NE KONTAKTIT!!). Eli paluu perusassioihin. Palkkaukseen huomiota, ei paineistusta. Tarkkuutta, keskittymistä, ajatuksella tehtyjä harjoituksia. Koiralta pois vastuu estevalinnoista. Liike valsseissa seuraavalle esteelle päin, liike ei saa katketa, uskalletta mennä lähemmäs estettä radalla. (Siis näitä on mulle toitotettu sm-ryhmän toimesta jo vuosia, ettei ihan uutuusjuttuja kuitenkaan...).

Olin ihan ihmeissäni eli entistä enemmän jumissa, kun harkka sisälsi mulle ihan uppo-outoja termejä: sylikääntö, tvisti, pakkovalssi... Noita ollaan yritetty harkata (eri nimellä ;)) Rissan kanssa jo aiemminkin, mutta kerta pari ilman sen ihmeempää ideaa. Just tuota idean puutetta taisi se Janitakin ohjauksessani ihmetellä...

Kontakteista: syvä huokaus. Janita, tuo agilitykansan Obivankenobi, sen älysi kysyä: mitä kannattaa tehdä, jos koira AINA treeneissä toimii hienosti, mutta EI IKINÄ kisoissa kuten treeneissä? Kisoja vartenhan treenataan, ei treenien. Rissa jää jumittamaan ylös Aalla > katsoo ohjaajaa, ponnistaa suoraan eteenpäin puolesta välistä. Koira on ihan liian paineistettu, on kuin vieteri, tästä halutaan pois. Siihen Janita suositteli kokeilemaan saarentuijan-tekniikkaa. Treeneissä heitetään selvällä käsiliikkeellä nami kontaktille, koira jahtaa namia ALASPÄIN, ja saa tulla omia , NOPEASTI, RENNOSTI, ilman onoffeja. Kisoissa sama liike, ilman namia tietenkin.Vähän tuntui hullulle, kaiken tämän pysäyttelyn jälkeen. Mutta tottahan se on, jossain vaiheessa on tapahtunut virhe (koulutus, palkkaus, paineistus?) ja kisoissa ei tule toivottua suoritusta. Puomilla ja keinulla jatkan kuten aiemminkin.

No, tästä ei ole suunta kuin ylöspäin. Uusi mottomme on "TAIDOLLA, EI TUURILLA!".

Tintti 27.4.93-24.5.07


Oli jo aika lähteä, nyt kuono kohti tähteä.
Sinne jäivät vanhat kaverukset Tintti ja Junnu yhdessä eläinlääkärin pöydälle. Hyvä, pitkä elo molemmilla takana, koiran virkaa toimittivat viimeiseen asti.

Friday, May 18, 2007

Santalahti iltakisat 18.5

Hylky tokalla hypyllä. Hävettää ja harmittaa, niin tyhmä moka. Yritin lähteä takaperin liikkumaan kutsuessani koiraa startissa (kun yleensä en saa itseäni liikkeelle ja koira päin/"syliin"), joo, vaikeeta tais olla ne pari askelta takaperin, liikahdin liian aikaisin sivulle, ohi hypyltä ja hyppäsi sen takaisin päin. Alkeiskurssimoka. Yritin räpeltää eteenpäin, mutta motivaatiovaje näkyi kamalassa ohjaamisessa jotein poistuimme hyvissä ajoin radalta. Olisi ollut hyvä koklata kontakteja mutta tämä viisaampi ratkaisu tällä kertaa...

Touho-pumiaiselle sentään Jennin kanssa nolla, sij 4. ;)

Huomenna Pieksämäelle parsonyhdistyksen järkkäämään Janita-koulutukseen ja sukulaisia tapaamaan.

Treenejä

Treenattu on. Yksittäisiä esteitä: Aata, keppejä, keinua. Perusvalsseja olen yrittänyt tehdä vauhdissa. Ässäm-ryhmän treeneihin olen ennättänyt pariin otteeseen. Bemari-leiriltä ratoja, ihan mielenkiintoisia, ollaan kellotettu ja menty veren maku suussa ;). Itselläni ollut motivaatio-ongelmaa, en ole ottanut ratoja tosissani, löysäilyä. Rataharkoissa viime viikolla sitten päätin revittää, tulikin samoja juttuja Rissalla kuin kisoissakin, jäi kontakteilla ylös kökkimään ja loikalla alas... No, onneksi niihin pääsi treenitilanteessa puuttumaan.

Kevään kunniaksi ollaan otettu vähän (liian vähän) tokoa. Ihan ulalla, seuraaminenkin muka koiralta unohtunut.

Tintille vihdoin keksitty hyötykäyttöä: Iirolle passeli kävelytuki! K9-babyrollaattori de luxe vuosimallia 93 ;)

Saturday, May 12, 2007

Likka

Ystäväni espanjanvesikoira Likka jäi torstaina auton alle, kuoli välittömästi. Likka oli lupaava harrastuskoira, koulutettu homeen haistaja, ennen kaikkea rakastettu perheenjäsen.
Jaksamista Likan perheelle, muistellaan niitä hyviä, aurinkoisia hetkiä...



Tuesday, May 08, 2007

Bukarest


En muistanutkaan kertoa, että piipahdimme pari viikkoa sitten Romaniassa työmatkalla. Mukava reissu kaiken kaikkiaan. Ja koska koira-aiheisessa blogissa ollaan, laitan koira-aiheisen turistikuvan ;). Kuvassa on "kurkon kesämökiltä", Braslovin Linnasta pronssipatsas kuninkaan (jonka nimeä en tietenkään muista) uskollisesta koirasta. Kuulemma koira valvoi isäntänsä unta, tuijotti kuninkaan makuuhuoneen ikkunaan. Meilläkin koirat tuijottaa. Pitäiskö niille tehdä komiat patsaat?
Pinkin sävy blogissa alkoi tökkimään, joten nyt tällainen asiallisemman oloinen versio.

Eilen kävimme Nisuminnan ja Jare-pumiaisen kansssa parin tunnin lenkillä Värälässä, Korialla. Ihan loistavat maastot, hiekkateitä ja mettäpolkuja, missä pääsi rattaidenkin kanssa ihan ok. Nämä oma maastot Lautarossa on jo niin koluttu, että on kiva päästä uusiin maisemiin. Jare on alkanut ehkä snadisti rauhoittumaan, ei ihan päättömästi poika enää kohkaa. Rissakin sietää Jarea paremmin kun se ei ole ihan koko ajan kimpussa. Pitääkin ottaa nyt tavoitteeksi vähintään kerta viikkoon tehdä tollainen kunnon pitkä lenkki koirakavereiden kanssa. On vähän jäänyt moinen harraste.

Saturday, May 05, 2007

0-voitto Lahdessa 5.5.07

FLOW!! Rissanen meni tosi kovaa, oli hyvin kuulolla, minäkin sain itseni liikkeelle, käskyt (melkein) ajoissa. Kontaktit, niitä ei voi kauheasti kehua. Päätin, että nyt mennään täysillä. Käskytin kontakteilla normaalisti, mutten vaatinut alas asti vaan vapautin kun oli "riittävän" alhaalla. Aa oli nopea! Yritän askarrella videon juutuuppiin näytille, ilmottelen sit täällä ;)

Päivän toinen rata ei sitten tulekkaan ikinä päätymään kenenkään nähtäväksi, ei edes varoittavaksi esimerkiksi. Kepeille vienti ei onnannut, kiellon jälkeen roiskittiin riskillä ja hylky tuli tietty. Nyt älysin tulla heti pois sekoilemasta.

Vähintään yhtä paljon kuin oma onnistuminen, lämmitti mieltäni kummi-hybridi Tiian ja kelpie Kitkan upea nollavoitto maksi ykkösissä! Hieno rata, ihan huippu kontaktit!!!
Mitens se menikään: "Kokot tulessa!"

täpö-treenit

Keskiviikkona treenattiin (luovasti mukaellen, koska olen niin surkea ratamestari;)) sitä viime viikonloppusita Suomalaisen rataa. Mentiin kahdessa pätkässä, puolet ja puolet. Tavoitteena oli saada omat juoksulinjat taloudellisiksi, koiralta kaarrokset pois. Sovittiin, että vedetään ihan täpöllä, kyllä nyt puolikkaan radan pystyy menemään niin kovaa kun pääsee. Ja sitten täpöllä toinen pätkä. Ja sitten koko rata. Niin kauan, että tuntuu hyvältä ;)! Puuskutuksen ja voivottelun lomasta alkoi kuulua "sadisti, maitohapoilla, hullu akka ton kellon kanssa" , joten oikein onnistuneet treenit.

Torstaina päivätreeneissä olikin sitten pakara jumissa joka toisella. En saanut itseäni innostumaan, joten otin lähinnä aata, ilman paineistusta ja nopealla vapautuksella, että sais vauhtia.

Sunday, April 29, 2007

Jari Suomalaisen koulutus 28.4.07

Parsoneiden rotuyhdistyksellä on ihan loisto agilitytoimikunta, joka jaksaa järkätä huippukoulutuksia. Eilen köröttelimme Kirkkonummelle Jari Suomalaisen oppiin. Ihan loppuun asti en voinut olla, mutta paljon tuli uutta mietintämyssyyn. Kiitos Kety-Tiialle kepo-Iiron kaitsemisesta, videolla kuuluvat pikku-kepon kommentoinnit ;)


Jari sai kaltaiseni anti-valssaajan ymmärtämään, miksi ne mun valssit on niin kömöjä. Esim. puolen vaihto valssilla kahdella hypyllä: olen yrittänyt peruuttamalla (joka on liian vaikeaa mulle!) tehdä tilaa koiralle hypätä. Liikkuessani perä menosuuntaan, olen jo valmiiksi myöhässä ja on vaikeaa hahmottaa milloin taas koiran tahdissa kiihdytetään eteenpäin. Koiralle riittää tilaksi tulla siivekkeen takaa just koiran mittainen rako. Mutkat jää pois, ohjaajan liike ei tyssää ja aikaa säästyy. Samalla helpompi suunnitella seuraavat juoksulinjat, kun on selvillä missä valssattava.(moni nyt nyökyttelee, että nii-in, kaikkihan ton nyt tietää...)

Takaaleikkauksillemme saimme (vaimeahkon) hyväksynnän. Jos valssin mentäessä on selkeästi koiraa jäljessä, on viisaampaa miettiä muita keinoja. Oikealla rytmityksellä kuulemma miekin olisin ajoissa, mutta kukas sen rytmityksen opettaisi ;).
Jari sanoi, että koiralla on enemmän intoa kun älyä, vaatii ohjaajalta tarkkuutta ja varmuutta. Silloin menee ohjaus nappiin, (ja treeneissä toistot riittää...) kun ohjaaaminen tuntuu hyvältä!!

Friday, April 27, 2007

Tintti 14v


Sen verran taisi juhlapäivä mummokoiraa piristää, että osoitti elon merkkejä sekä vanhaa kunnon tappajaterrieri-mentaliteetiaan jäykistelemällä ja ärräämällä Tiian Kitkalle. Juhlakalu pääsi viettämään jatkoja yksiöönsä. Kitkakutkis oli tilanteessa viisaasti ihan hissukseen (ja säilyi onneksi ehjänä kelpo).

Tintti asuu ihan vakkariin kodinhoitohuoneessa. Lirivahinkoja tulee silloin tällöin, ja Tintti on TOSI äreä, jos sen kesken unia herättää (pieni tai iso ihminen), saman tien tulee sormille. Parempi näin molemmille, ansaitsee mummokoira rauhallisen unipaikan ja lapsella säilyy raajat sekä (söpö) naama. Pieni ihminen Iiro tekee kävelyharjoituksia nojaten Tinttiin, yrittää samalle kupille raksuja syömään, puristaa puikulakuonosta, näissä tilanteissa koira ole moksiskaan.

En viitsi edes laittaa tähän, että tämä on varmaan Tintin viimeinen kevät, niin montaa viimeistä kevättä on jo itketty ;). Jos anopin Junnu-sheltti (myös 14v) menee oikein huonoon kuntoon, niin ajattelin laittaa Tintin sitten samalla, samaan kuoppaan.



Ulkokausi


Ihanaa, kun on päästy ulos treenaamaan!! Vaikka on älyhyvä se hallimme keinonurmipohja, niin silti en ole oikeastaan ottanut juurikaan muuta kun pientä tekniikkaharkkaa, kontakteja, keppejä ym. Niin pienessä tilassa koira on ,okei,hyvin hanskassa, antaa pikkisen valheellisen kuvan hallittavuudesta. Isommassa tilassa lähteekin sitten lapasesta.


Ulkona keskiviikon ässäm-treeneissä oli pätkä Järvenpään radasta. Kohta, jossa oli useammalle meikäläisistä tullut hylky (ite en kisoihin päässyt). koira piti saada puomille putken pään ollessa ihan siinä vieressä. Meillä onnas ekalla, lähinnä kun olemme puomia tahkonneet... Onnistui kyllä (tarkoituksella!) myöhemmin putkeenkin, kunhan suostuin Iidan ohjeilla valssaamaan noin seittemän puomille livahtamisen jälkeen... Lisäksi otimme kontakteja, ässäm-ryhmän väsymättömän tarkaavainen raati paheksui minua kovin: jostain kumman syystä vapautin Rissan hyvä-sanalla, siis kehusta annoin poistua... Enkä edes itse sitä huomannut!! Sain kotiläksyksi vahvistaa mielikuvilla koko prosedyyriä: kiipee, kiipee, alas, (kisoissa lisäksi "RISSA" ;) jos koiralla aikomus leiskauttaa), hyvä, tule. Ei luulis olevan niin vaikeeta mutta kun mokoma on.

Wednesday, April 11, 2007

Purina 8.4.07

Meillä ekalla radalla niiiin tyhmiä virheitä, että selkääni sietäisin saada. Ihan alussa oikeesti helppo hyppyhässäkkä, rataantutustumisessa arvoin eri vaihtoehtoja. Aa houkutti (muka) liikaa, piti saada hypyiltä putkeen aan vierestä. Varoin kai liikaa aata, enkä ottanut liikkeellä koiraa mukaan, vaan tönötin huitoen = kielto kolmannella esteellä. Mulla on aiemminkin ollut tällaisia epäonnistuneita tönötys-jähmetys-lähtöjä, joista seurannut kielto, luulis jo tyhmemmänkin oppineen, että LIIKE on se mihin Rissa lähtee mukaan. Harmitti oma tyhmä virhe siinä mittakaavassa, etten ollut kovin tarkka kepeille viennissä, kielto ja huolimattomasta paikkauksesta laskin hyppäämään muurin=hyl. Loppurata oli ihan nättiä menoa, jalat liikkui ohjaajallakin, puomi onnistui priimasti ;).

Tokan radan nolla oli pitkästä aikaa ei-räkänolla, vaan ihan kelpo ohjaamista ajoittain. Radalla oli hyvä fiilis. Puomi oli ihan huippu, Rissa meni nopeasti ja oikeaan kohtaan!! Aalla kökittiin TAAS tuhottoman kauan, sinne tais sekunnit hävitä, ei mitään jakoa kärkeen... Oltiin n. kuudenkymmenen starttaajan joukossa yhdensiätoista.
Pitäiskö Aalla alkaa palkkaamaan treeneissä taas HETI kun tassut osuu maahan? Vapauttaa namirasialle tai vinkuhiirelle? Vai pitäiskö hankkia elämä...? No, eikun treenaamaan

Wednesday, April 04, 2007

Kevättä kohti


Kevät on oudon aikaisessa. Äsken kylläkin jäätävä tuuli muistutti iltalenkillä, että on vasta huhtikuun alku. Tänään pikatreeneissä Nissisen kanssa onnistuimme avaamaan meitä molempia vaivaavaa ongelmaa: Treeneissä koirat ottavat AINA kontaktit kuuliaisesti pysähtyen onoffiin, odottavat patsaana ohijuoksut, ja saavat tietty onnistuneesta tempusta palkan (molemmat Rissanen ja Rilla useimmiten nakkipalkkaus kädestä, puomin päähän emme ole enää palkkaa aina vieneet). Mutta kisoissa sitten... ei tietoakaan pysähtymisestä, jos vahingossa stoppaavat niin liian ylös ja AINA varkain pois. Nykyradoilla olisi pakko koiran itsenäisesti suorittaa kontaktit (ja mielellään onoffiin koska perhana sitä tässä on pari vuotta tahkottu!).
Haastavana treeneissä on: vaikka vähän härnäisikin, niin karkaamisia ei tule, että niitä pääsisi korjaamaan kunnolla. Nyt keksimme kuumentaa koirat huolella namipurkkiin (reikiä salaattirasiaan ja lihapullia sisään). Pari kertaa usutimme paljaaltaan namipurkille, annoimme temmeltää purkin kanssa, välillä kantta raolleen ja lihapullaa poskeen. Sitten avustaja puomilla heilutteli purkkia pari metriä alatulolta koiran suorittaessa sitä. Ekoilla kerroilla molemmat koirat teki juuri sellaiset kaameat kisakaahaukset kontakteilla!!! Ei kummallakaan koiralla ollut yritystäkään pysähtymisestä, vaikka oikein tarkasti tehtiin itse ihan normikäskytykset. Onnistuimme antamaan oikea-aikaisesti palautetta, ja onnistuneet toistot (avustaja heiluttamassa namipurkkia) eli pienen paineen alla. Että osaakin tulla hyvä mieli kun oivaltaa jotain ;)!!
Sunnuntaina Purinalla 2 kisaa, onkin isot kisat tiedossa. Mielikuvaharkkoja olen tehnyt (koska oikeisiin ei ole kunnolla ehtinyt). Ollaan ässäm-ryhmän kanssa suunnitelleet viimein ulkopuolista henkistä valmentajaa, ajattelin suggetioterapeuttia (työ kautta tutustunut ja itselleni sopivaksi todennut ;)). Nyt miettimään "pää ei kestä"-tiimillemme uutta nimeä!!

Sunday, March 25, 2007

Kouvola 25.3.07

Löytyi flow! Rentoa, silti napakkaa ohjaamista. Siimeksen rata oli virtaava. En edes yrittänyt valsseihin, takaaleikkaukset priimasti. Puomin kontakti 100% hieno, aalle ei pysähtynyt, aika alas tuli kuitenkin. Ihan lopussa Rissa lähti käsistä, huolimattomuusvirhe, putkelta olis pitänyt ottaa haltuun. Mulla jalat liikkui muttei ääntä irronnut lain ennenkuin oli jo liian myöhäistä. Hyvä fiilis kuitenkin, hylystä huolimatta ;)
Touho-pumiaisen kanssa kisasin pitkästä aikaa. Tilauksessa oli nolla, räkänollakin Jennille kelpaisi. Räkänolla sieltä sit irtosi ja sijoituttiin pronssille! Touhoa on kiva viedä, hän kun ei juuri improvisoi, tekee sen minkä pyytää. Haastavaa on se, ettei herra oikein irtoa, pitää saattaa. Aika täpärällä oli kiellot monta kertaa, mun mokia kaikki. Mutta: nolla on nolla on nolla, räkä-sellainenkin...

Monday, March 19, 2007

Vielä tuosta "väärän esteen varomisesta" kisatilanteessa: Jo rataantutustumisessa pitäisi enemmän keskittyä miettimään miten koiran saisi sujuvasti suorittamaan rataa (ja vielä sen tuomarin päättämässä järjestyksessä ;)). Ansapaikat on hyvä hoksata, muttei niihin saisi liikaa tuhlata energiaa. Varsinkin nykyään, kun koira on paremmin kuulolla, pitäisi vaan keskittyä viemään sitä jouhevasti. Liian helposti kisoissa minun ohjauksesta tulee nykivää ja jarruttelen ihan ihme paikoissa, sitten jään vielä enemmän jälkeen, revin, rääyn ja yritän jarrutella entisestään. Sitten tulee hylky ja paha mieli. Rissanen ansaitsee parempaa, tavoitteet Kouvolan kotikisoihin siis: Rohkeutta ja vauhtia lisää. Löydettävä FLOW ja ohjaamisen ilo :D

Kotkan kolme starttia...

...päättyivät kolmeen hylkyyn... Vasta lauatai-iltana pystyin parin viinilasin jälkeen videoinnin analysoimaan. Ei se ihan niin kamalalta näyttänyt kun miltä se tuntui. Riittävän kamalaa katsottavaa kuitenkin. Ja julkisesti olen kailottanut päätavoitteeksi arvokisat, ounou!

Ennen ekaa rataa oli (omasta mielestä) ihan kelpo lataus. Radalla kuitenkin taas ihme löysäilyä ja huitomista. Puomin ja Aan kontaktit meni juosten. Aan otin uudeleen kun oli jo hylky alla (koska just löysäilin väärässä kohtaa, todella tyhmä, ennakoitavissa ollut moka). Hyvää oli ainoastaan kepeille vienti ja osan rataa onnistuin ihan juoksemaankin.

Toka rata, alkoi olemaan ohjaajalla uskon puute omiin kykyihinsä. Väärä aika ja paikka saada massiivinen alemmuuskompleksikohtaus ;). Haastava kepeille vienti kostautui, keskityin varomaan VÄÄRÄÄ väärää estettä ja koira karkasi putkeen. Hyvää tällä radalla oli onnistunut puomin alastulo (aikalailla painostin verbaalisesti...) ja kahdesti onnistuimme välttämään lähimmän elikkäs väärän putken pään houkutuksen.

Vikan radan ohjasi Koskelaisen Iida. Hylky tuli, Rissa karkasi käsistä puomin kontaktilta ja se oli sitten siinä. Hyvin vauhdikasta menoa muuten, harmi, että kamerasta ehti akku loppua.

Thursday, March 01, 2007

Skimba-Rissanen


Olosuhteiden pakosta osallistui Rissanen työmatkalle Kuopioon, Tahkolle. Ihan hauska reissu työreissuksi. Selvisimme koko tusina rinteestä ilman raajan murtumia, ainoastaa yksi aivotäräys ja pari ruhjevammaa. Tarkennan, itse en ollut suksilla rinteessä, ei ole mun laji. Huoltohommisssa kului aika rattoisasti. Ennätin jäälle hiihtämään pertsaa elikkäs perinteistä, hieno oli keli. Rissakin pääsi mukaan, pitää aloittaa peruskunto kausi jo.

Rokkikättä

24.2. oli jälleen Kokkonen meitä kouluttamassa. Rokkikäsi-systeemi alkaa aukeemaan jo tällaisella hitaammallekkin. Kaarrokset saa kuriin.
Koska Rissanen lähettyy kaukaa ja varmasti, niin olen sitä (varsinkin) putkeen sinkauttanut ja jäänyt odottelemaan "oikeaan" kohtaan radalla. Nyt Kokkonen messusi, että VIE JA HAE, VIE JA HAE! Lähettäminen on perusteltua ainoastaan jos se oikeasti nopeuttaa kokonaisaikaa. Todellisuudessahan näin ei usein ole, oma liike kun tyssää täysin "odotellessa", niin on vaikeaa rojauttaa tämä massa taas täpöllä liikkeelle. Ohjaus on nykivää, rytmi ei löydy. Perhana, taas se oli oikeassa!

Seuraava startti on ensi viikolla Kotkassa 3 starttia. Nyt jo käy kutina!

Wednesday, February 21, 2007

Rissanen KSSK:n vuoden 2006 paras agilitykoira

Eilen oli KSSK:n vuosikokous, Rissa sai ava-pystin lisäksi vuoden agilitykoira-tittelin. Sitä ei siis saa vuoteen muuksi kutsua. Eteen etuliite "Hänen korkeutensa" ( 34 senttiä, siis se hänen korkeutensa). Vetäydyn agilitytoimikunnasta, vuoroon astuu "the next generation". Johtokuntaan jään kärkylle varasijalla. Aika kun on kortilla niin jostain on pakko tinkiä.

Tänään päivätreeneissä radan tynkää ala Nissinen. Harkattiin tiukkoja käännöksiä hypyn jälkeen. Aina vaan herkemmin reagoi suullisiin käskyihin (Rissa). Nyt jo pitää olla tarkkana ajoituksen kanssa. Hyvä, että vihdoin vuoden agilitykoira on alkanut ottaa kuuloaistia mukaan radalle ;)

Saturday, February 17, 2007

treeniä

Eilen päivätreenit hallilla. Otimme "edestä-kääntöä-ala-Pessa", avokulmaa längellä ja ilman (ei koira hiffaa...) ja kontakteja. Soitin paniikkipuhelun Kokkosen Tuijalle, kun Rissa alkanut TAAS junnaamaan liian ylös kontakteilla jos ei targetti näkyvillä. Sain vinkiksi ottaa avustaja vetämään namilla/lelulla alas. Toimi Aalla älyhyvin, nopeutta tuli heti. Treenikaveri Maria ja espves Likka menivät edestä-käännöt erityisen hienosti. Syyksi selvisi, ettei mamma jaksa tänään stressata. Nii-in, jotkut timantit hioituu paineessa ja toiset ei... ;).

illalla vielä ohikulkumatkalla parit kontaktit hallilla, pitäis malttaa nyt aina ottaa se avustaja, ei mennyt nopeasti alas ilman targettia. Malttia, malttia...

Nyt aion treenata koira kainalossa sohvalla köllöttelyä viiinlasin kanssa, suosittelen nollaavaksi harjoitteeksi kaikille teille koirahörhöille!!

Tuesday, February 13, 2007

Pakkanen


Pakkaset jatkuu ja hermot menee. Tinttimummokoiranen köpötteli äsken jäykkiksenä ulko-ovesta kaksi metriä (eli terassille) ilta-asioille. Onneksi ulos kuitenkin tällä kertaa. Rissalla kylmä vaivaa, vuorotellen kinkkaa joka kinttua. Puhumattakaan meistä ihmisasukeista. Perheen miespopulaatio on häijyn flunssan kourissa. Itselläni taitaa olla sama tauti tulossa.


Talvikisaaminen on kyllä kökköä. Miten sitä onkaan tullut niin mukavuuden haluiseksi, tympii kylmät maneesit. Taukoa olisin pitänyt muutenkin, ei sen puoleen. Seuraava startti on Kotkassa (3 rataa!) ja omat Kouvolan kisat. SM-treeneihin en pääse tälläkään viikolla, antavat varmaan kohta meille potkut :(




Monday, February 05, 2007

Tavoitteet vuodelle 2007

Tavoitteeni on löytää jonkinlainen tasapaino ajankäyttöön. Perhe ja vaativa työ yrittäjänä vievätkin enemmän voimia, mitä kuvittelin. Agility-fanaatikon on ollut tinkiä treenien määrästä. Siksi tuleekin itsenäiset treenit suunniteltua etukäteen huolellisemmin. Ja harvoin kun SM-ryhmän treeneihin pääsen niin sielläkin lupaan ottaa treenit tosissani (mutten totisena, vielä...). Keväälle on suunnitelmissa useampi koulutus Suomen agilityhuipulta (mm. Kokkonen, Janita, Suomalainen).
Kisaamisessa tavoitteiksi nimeän hermojen hallinnan ja oman liikkuvuuden parantamisen. Koira on Suomen nopeimpia, ohjaaja ei. Enää ei kelpaa paniikkiräpiköidyt räkänollat, kisoissa mennään kaikki tei ei mitään-asenteella. Ja kai sen kehtaa julkisesti tunnustaa, päätavoite on menestyä arvokisoissa!!!
Tokotavoitteita ei oikein ole. Rissanen on enemmän ätsiliti-koira, puhumattakaan mammasta...
Lihaskuntotreeni tms hikeä pintaan pukkaava liikuntaharjoite viikko-ohjelmaan, koiralenkkien lisäksi. Massaa pois, niin on kepeämpi itseään liikutella ;). Jerryn oppien mukaan lämppäritreeniä.

Tavoitteena myös säilyttää agilityssa Rissan huippumotivaatio, on se hieno elukka!!
Kotkan möllikisoihin 14.1 varustauduin kontakteille targeteilla. Osallistuin kahdelle radalle, aa ja puomi mentiin monta kertaa. Nopeasti alas asti, hyvin stoppasi ja jäi, ohijuoksussakin.Videolla kuulee, miten kehut tulee ihen myöhässä ja vapautus on liian epämääräinen, kaiken kaikkiaan olin tosi tyytyväinen.
Viikon verran hehkuin ja hihkuin, että saattaapi kisatilanteessakin onnata kontaktit. Ei olis pitänyt. Möllikisoissa 20.1. ekalla radalla meni hyvin itsenäisesti alas asti targetille, jännityksissäni tosin vapautin koiran tosi epämäääräisesti kontakteilta. Tokalla radalla sitten ajattelin jo koittaa ilman palkkaa alastuloilla. Ihan katasstrofi. Puomilla jäi nypyttämään just ja just kontaktialueen yläreunaan. Aalla ekalla yrityksellä läpijuoksu ilman stoppausta(!!!), tokalla jäi nylpyttämään. Itku meinasi tulla. Ei ole kovalla treenillä ja kisatauolla merkitystä, olen varmaankin tehnyt jotain ihan päin honkia.
Kummasti omaan alakuloon tuli perspektiiviä, kun treenikaverin shelttiläinen loukkasi kinttunsa pahasti samoissa möllikisoissa. Oikeasti ei ole mitään merkitystä millään kontakteilla tai keppikulmilla, jos oma rakas harrastuskaveri loukkaa itsensä. Tsemppiä Hämylle!!!

Thursday, January 11, 2007

Kokkosen kolutuksessa

Piipahdimme Anun ja porves Göstan kanssa Mikkelissä Kokkosen Tuijan opeissa. "Rokkikäsi" (tässätys/haltuunotossa käsi/kädet heiluu, niinkuin olis marakassit, hih, aika vaikea sselittää). no kuitenkin toimii Rissalla älyttömän hyvin, suunnanvaihdot napakoiksi. Muistutti Tuija taas ihan perusjutuista: Vie ja hae koira, lähetä ainoastaan silloin jos siitä on oikeasti ajallisesti hyötyä. Valsseihin jo ennen hyppyä ennakoiva käsky, jotta saadaan kaarrokset pois. KEHU KOIRAA!! Osa olikin jo päässyt unohtumaan...

Meille on KSSK:n halliin asennettu uusi hieno keinonurmimatto!! Se on tosi hyvä, nyt pystyy hallia hyödyntämään muutenkin kuin kontaktien opettamiseen ;). Ollaaan nyt käyty pari kertaa viikossa, hyvä pito. Aalle olen vihdoin saanut nopeutta!! Alastulolla maassa targetti ja heti kun etujalat maassa niin kiekasten kehu, vapautus lelulle (ja sit neljännen kerran jälkeen kun se lelu ei ole enää ykköjuttu niin nakille;)). Ajattelin uskaltautua Kotkan möllikisoihin sunnuntaina testaamaan, miten toimii kisatilanteessa. Siis namitargetin kanssa. jänskättää, kyl mie oon hullu!

Tuesday, December 19, 2006

JOULUA!


Iloista Joulun aikaa teille kaikille!
Toivottavat Umppa, Iiro-ihmelapsi, Tintti ja Rissanen
(Jokinenkin varmaan toivottaisi, jos ei pitäisi koiran nettipäiväkirjaa liian hulluna paikkana joulutervehdykselle)

Tuesday, December 12, 2006

ässäm-treeneistä

Itse olen hyötynyt paljon tavoitteellisten kolmosten, niinsanotun SM-ryhmän treeneistä. (Pakko laittaa, ettei kukaan hepaa: On niitä tavoitteellisia kolmosia muissakin KSSK:n ryhmissä ;). Nyt olemme syyskauden käyneet joka toinen maanantai maneesissa tekemässä rataharkkaa ja vähintään kerta viikkoon hallilla pikaisesti tekniikkaa (kontakteja, keppikulmaa, ym). Ryhmässä olemme terveen kriittisiä ja suoria: "Kehitys tapahtuu kivun kautta...". Kannustaminen on ihan huippua. Välillä yritän piipittää, ettei seniori ehdi valsseihin, niin ei armoa, niin kauan tahkotaan, että tulee onnistumisia. Rataprofiilien lukua on mielenkiintoista tehdä perusteellisesti ja porukalla, aina oppii uutta. Kilpailunomaisuutta on tosi vaikeaa saada treeneihin. Videointia pitäisi käyttää enemmän. Tietty osa meistä äsämmäläisistä on niin kilpailuhenkisiä, että jos rataa kellotetaan, tulee ahneuksissaan otettua samanlaisia riskejä, kuin kisoissakin. Hyvin, hyvin opettavaista! Terveisin nimimerkki "Kädet puuskassa" (EI puskassa, hih!!)

Sunday, December 10, 2006

Tokon treenaaminen on vähän niinku dietin aloittaminen:"huomenna sit aloitan...". Väkisin olen yrittänyt treenata, pikkasen päivittäin. Pikkasen liian vähän kuitenkin, jos meinaa tuloksia tehdä kisoissa...
Lauantaina Pieksämäellä sukulaisvierailun ohessa piipahdin virallisissa toko-kisoissa. Oli tiedossa, että pahimmat kompastuskivet, nouto ja kauko-ohjaus, eivät vieläkään ihan huippuluokkaa ole. Ja nöyränä myönnän, ettei kannata lajista mitään tietämättä itsekseen treenailla vailla viisaampien neuvoja. Pistemäärä 124 ja kolmostulos. Nooh, en ole pettynyt, tällä treenaamisella en olisi enempää pisteitä ansainnutkaan :D

-Paikalla makuu 10 (Ainut kymppi;))

-Seuraaminen taluttimetta 7 (Rissa suoritti kesken seuraamisen huomaamattani ja huvikseen liikkeestä seisomista ja maahan menoa)

-Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 (ei viittinyt koira mennä maahan, oletettavasti koska oli aiemmassa liikkeessä tämänkin jo suorittanut...)

-Luoksetulo 8 (hienosti stoppasi, kiitos muuten Pessan tytöille, jotka perjantaina neuvoivat, että JOKO suullinen TAI kädellä käsky, pisteitä tippui, koska koira hyppäsi päin pari kolme kertaa ennen sivulle tuloa)

-Seisominen seuraamisesta 7,5 (hyvin stoppasi, lähti väistämään kun tulin vierelle ja lopulta meni n. neljä metriä pakitettuaan maahan (??))

-noutaminen 0 (kaikilla muilla oli hauskaa, paitsi mulla!)

-Kauko-ohjaus 6(meni huonommin, kuin uskoin, tuplakäskyillä vasta toimi istumiset)

-Estehyppy 8(ainut satavarma liike, muka, nyt ei onnannut ekalla käskyllä istuminen)

-Kokonaisvaikutus 7 (koira iloinen ja huoleton, ohjaaja liiankin huoleton ;))

Hauskaa oli nähdä kummipoikaa Veetiä ja Iidaa, josta on tulossa kovaa vauhtia kunnon koirahörhö ;), kiitos Iida avusta Rissan lämmittelyssä!

Sunday, December 03, 2006

3.12. Kotkan kisoista hopeaa!

Lähdin asenteella: "kaikki tai ei mitään". Taas Mujusen rata, ainut kontakti keinu. Putkea putken perään... En onnistunut ottamaan koiraa käteen valssilla kepeiltä. Se kun ei onnannut, meni loppu rata sählätessä. MENTTAALIPUOLELLA KEHITETTÄVÄÄ:OPETELTAVA NOLLAAMAAN KESKEN SUORITUKSEN!! Keinulle ei Rissa malttanutkaan jäädä (murrr...), ja siinäkin taas kartturilla pasmat sekaisin, loput 3 hyppyä ihan tuurilla takaa huitoen. Jaa että miten mahdollista sijoittua neljänkymmenen koiran joukosta räkäohjauksella? No koska se alku rata oli harvinaisen nättiä ohjausta, ohjaaja liikkui hyvin ;), lähetykset onnasi ja koiralla parhaat mahdolliset linjat edetä, nam ja maiskis. Kerrankin oikeesti kiva kattoa omaa ohjausta videolta, niin, siis sinne kepeille asti...

Taas mukavasti kouvolalaisille sijoituksia ja Rissan bestis espves Likka nousi vallan kakkosiin! Pessan Sanna ohjasi Rissan hyppiksellä kun itse läksin imetyshommiin. Ihan hyvin oli koira kuulolla. Vitonen kepeiltä, kirottu avokulma! Längellä olen treenannut, tuntuu että tyhjän kanssa, ei toimi kisoissa. Sanna itse sanoi, että noin kuudessa kohtaa piti radalla muuttaa suunnitelmia ;), tuttua, niin tuttua...

Thursday, November 23, 2006

Koulutusta

Viime lauantaina oli Eskolan Kaisa meitä kouvolalaissia kouluttamassa. Ekaa kertaa ikinä, kun koutsi ei tyrmännyt mun takaaleikkausviritlmiä. Kaisa sanoi, että mikä vaan saa koiran etenemään nopeiten, knnattaa eri variaatioita treenata. Kehui Rissan kykyä paikata ohjaajan virheet ;).
Tosi asia on, että meillä niitä parjattuja takaaleikkauksia ja takaaohjauksia on treenattu, koska mun valssit on niiiin kömöjä. Ja kisoissa paniikissa ei suunniteltuihin valsseihin aina ehdi ja on pakko säveltää koiran takaa. (Seliseli, herjaisi kuorossa nyt yltiökriittinen ässäm-ryhmä, he kärsivällisesti kannustavat meikäläistä treenaamaan juoksuvalsseja ;)).

Koska saavutimme moninkertaisesti vuoden agilitytavoitteemme, oli aloitettava tahkoamaan tokoa. Rissanen keksi osoittaa loppukesästä totaalista halveksuntaa noutokapulaa kohtaan. Mitä enemmän se kapulaa ylenkatsoi, sitä ärsyyntyneempi minä olin. Ja ärtyneenä kehonkieleni viestitti koiralle, että piru vie, totisesti tossa kapulassa on jotain toooosi kamalaa, jota on syytä karttaa. Toistoilla positiivisella nakkivahvistamisella nyt kantaa sitä jo suussaan! Yhtään jos paineistaa, esim. katsoo silmiin, niin kaaressa sylkäisee suustaan. Haastavaa on yrittää itse olla viilipytty, kun piski imrovisoi mm. PERUUTTELEE pitkin pihaa kapula suussaan. Lällättäisi varmaan jos osaisi.

Friday, November 17, 2006

VILLAPAITOJA




Tätini on innostunut kutomaan koirille villapaitoja, kysynnän vuoksi ihan myyntiinkin. Rissanen käyttää treeneissä ja tykkää (pieni mainos ;)). Hinta on kohdallaan, voin toimia trokarina, ullamari.kokko ät luukku.com

Rissa on alkanut kiinnostumaan Iirosta ja päin vastoin. Herkkä tutustumisnyhjäily päättyy valitettavan usein Iiron äijäkouran tiukkaan nipistykseen, Rissa jo älyää väistää. Hauska seurata kahden eri lajin (vielä) järjettömiä edustajia: miten poika aina ilahtuu nähdessään koirat ja kuinka koirat tuntuvat hokaavan, että pätkähän on meikäläisiä.

Sunday, November 05, 2006

Kouvola 5.11.

Lisäys talven tyhmiin: Aan pihaharjoittelu on jäissä, kirjaimellisesti. Maneesikisat aamusta asti -15 asteen pakkasessa ei ole mukavaa.
Aamupäivän istua nökötin kuuluttajana, oikeesti on hyvät ne mun pilkkitermokengät. Tein huolella lämmittelyt (kanta pakaraan ja tänttäränttä...) Jerryn oppien mukaan, koira vetreä ja mulla oli ihan hiki kun lähdettiin radalle. Mujusella oli mielenkiintoiset radat, kolmosilla ei keppejä ja keinu ainut kontakti. Meille tuli nolla, oltiin neljänsiä. Räkänolla, en saanut riittävää napakkuutta käännöksiin, oli ihan liian löysä ote. Videolla näkyy, kuinka Rissa pyörähtää ylimääräisen kaarroksen melkein joka haltuunotossa. nollaonnollaonnolla...

Tulikin talvi!

Aina vaan jaksaa yllättää, joka vuosi kun se talvi tulee kuitenkin ;). Lunta on tullut yllinkyllin ja on kovin kauniisti verhonnut maiseman. Ihana polttaa kynttilöitä ja takassa ratisee tuli. Punaviiniä ja konvehteja sohvan nurkassa.

Ja sitten ne talven tyhmät: Talviautoilu on tyhmää. On tyhmää puntata ipanalle villapöksyt sun muut, kun saa pojan puettua, on itellään jo hiki. On tyhmää lykkiä rattaita polven korkuisessa hangessa, kun aura-autot ei ehdi tänne perifeeriaan. Vanha koira paleltuu.

Thursday, October 26, 2006

Vika sm-nolla Purinalta

Siis toivottavasti ei ole vika sm-nolla ;), parempi kai sanoa se seitsemäs! Meinasi tulla kielto useammin kun kerran, nyt Rissa lähtee turhankin herkästi vartalon liikkeestä mukaan. Vaikea hahmottaa rataa nyt sen mukaan, että koiran takana ei voikkaan enää huoletta leikata. Sijoitus oli 9.

Lemmikkimessujen knokkareista: lipsahti useampi kirosana, kun löysimme Aan radalta, se mentiin vielä kahdesti. Ei missään luvattu varmasti hyppyrataa, jotenkin vain ei nopeus-kisaan sovi kontaktiesteet. (Tiedetään, tiedetään, aina ne valittaa kontakteista joilla on ongelmia kontakteilla...). Ekalla kierroksella tippui rima, vedätin liikaa. Tokalla tuli sitten jo se aan alastulovirhe. Hyvin liikkui, Rissa matolla, ei turhia sutinut.

Wednesday, October 18, 2006

Nyt tulevana viikonloppuna on kisatauko tauolla: sunnuntaina eläinmessujen knock-out sekä purinalla tr-kisa ;)... En malttanut tämän kauempaa olla totaalisesti ilman kisaamista, on se niin hullun mukavaa puuhaa! Addiktoitunut pahemman kerran juu.
Mun PITI hioa Aa nopeaksi ennenkuin alan taas kisaamaan, mutta minkäs teet...

Hommasin pari viikkoa sitten takapihalle puolikkaan Aan, on loivana nojallaan tiilikasaa vasten. Kekkasin, etten saa millään enempää nopeutta, jos Rissa tulee alas kuten se on aina tullut, "töksöttäen". En tajua, miten en ole aiemmin väärään alastulotekniikkaan älynnyt kiinnittää huomiota, jeesustellut vaan hitautta... Olen nyt päivittäin opettanut loivalla aalla sen RAVAAMAAN alas asti on-offiin, heti kun tassut maassa tulee palkkka. (Hassun näköistä oli se, kun ekan kerran Rissa yritti töksötellä vaikka aa oli melkein maata vasten :D, jep, äitiyslomalaisella ON halvat huvit.) Jo viides vinkuhiiri menossa eli treenattu on! Aika varovaisesti sipsuttelee, nopeutta ja varmuutta pitää tulla vielä reilusti, ennenkuin alan kulmaa yhtään jyrkentämään.

Wednesday, October 04, 2006



Kauheasti eivät ole koirat vielä Iiroa noteeranneet, puklut nuolevat naamalta jos ei vahdi. Nyt kun poika oleilee enemmän lattialla, tykkäävät tulla kylkeen pötköttelemään. Tintti tuntuu luulevan, että ai kun kiva, kun on ihan mua varten laitettu tämmönen lämmin tyyny lattialle, hyvä kolottavia luita siinä lepuuttaa. Onneksi osaa Iiro pitää pahaa ääntä haisevan mummokoiran ängetessä naamalle. Yhdistävänä tekijänä Iirolla ja Tintillä on pissiminen ei-toivottuihin paikkoihin, kohta askartelen Tintille vaipat...

Monday, October 02, 2006

Speedrace


Toissa viikonloppuna kipaistiin Kotkassa Speedrace-kisassa (koirien juoksukilpailu ;)), koirat juoksivat vieheen perässä tai kutsuttuina n. 80 metriä, yksilökisassa Rissa oli minien neljäs. Iloinen russalijoukkueemme Russel ätletiks tuli hopealle, joukkueessa oli sanna-Mari ja Vilma, Sari ja Sissi sekä Piia ja Mooses.
Juoksemista jouduin minä vuorostani treenaamaan eilen: juokuvalmentaja Stenbergin Jerry tuli meitä koutsaamaan. Reisissä tuntuu rasitus... Mulla on ihan karsea juoksutekniikka, kantapää tömähää ensin maahan komiasti ja tuntuu kun olisi kaksi vasenta jalkaa... Opeteltiin lämmittelyt, venyttelyt, kuntotesti meinasi tappaa. Ihan mielenkiintoista oli, parilla jujulla tuntui heti tulevan tehoja juoksemiseen, ihme homma. Kun nyt vaan malttais treenata. Peruskuntoa olen hiljalleen yrittänyt kohentaa, aluksi ihan vaunulenkeillä, sykemittarinkin hankin tueksi. Iiro on jo 4 1/2 kk ja iso poika. On siinä vaunuissa lykkiminen, Tintti 13v laitetaan aina pidemmällä lenkillä tarpeiden teon jälkeen rattaiden alaosastoon elpymään.Kylän raitilla kepulaiset maalaisisännät kattovat, että "hullulla kukkahatulla koira taas kyydissä, jaa etteikö sitä b-sairaalaa olekkaan vielä Kuusankoskelle siirretty?"

Monday, September 18, 2006

RISSASESTA AGILITYVALIO!!!

17.9.Porvoossa agilityaurinko paistoi meille ;)
Ekana agilityradalta 0, sijoituttiin tokaksi, kontakteilla jumitettiin kyllä luvattoman kauan. Hyppikselle lähtiessä uhosin, että nyt ei meille kelpaa kuin nollavoitto, ja se sieltä sitten tulikin!! Herralan radat olivat virtaavat ja aikas helpot.
Voi miten olen tuosta pienestä valkoisesta ylpeä, se menee aina niin täpinöissään ja niin lujaa kun ohjaaja vaan ennättää suuntaa näyttämään. On se rakas <3 Kaukaiselta tuntunut tavoite AVA on nyt saavutettu, nyt pidetään kunnon kilpailutauko ja naatiskellaan ;)

Agilitytavoitteita:
- tekniikkaharkkaa edelleen, valssit kuntoon!
- yritetään saada kontaktit nopeiksi ja varmoiksi
- pujotteluun (avokulmiin) varmuutta ja lisää vauhtia
- koiran motivaatio on totisesti kohdallaan, omistajan treenimotivaatio ei ihan aina...
- juoksuvalmennuksesta vauhtia ohjaajan kinttuihin
- mielikuvaharjoittelulla itsevarmuutta isoihin kisoihin, korvien väli kohdalleen paineen alla (ja tietty muutenkin ;))

10.9. Hollola

Ei löytynyt tsemppifiilistä, ei edes jännittänyt. Tekis mieli laittaa flunssaisen olon piikkiin kamala ohjaus, mutta ei kehtaa... Omaa ohjaamista radoilla voi kuvailla: "nuijaa (agirata, tulos 5, kielto, oma moka) ja tosi nuijaa (hyppis, hylky, ihme älykatko ja ohjaus väärälle esteelle ihan alussa)".
Reissu silti hauska vaikka keli oli kehno.

Sunday, September 03, 2006

Kouvola 3.9.

Eka rata... no okei, nyt olen jo melkein siitä toipunut, aivan karseaa ohjaamista. Kolmantena esteenä aa, alastulokontaktilta vitonen. Olisi pitänyt suosiolla tulla pois radalta heti, latausta ei ollut sen jälkeen yhtään eikä kukaan ohjannut koiraa... Mutta ei, mun piti jäädä roiskimaan loppurata (yht. n. 5 vääräratahylkyä, rimoja tippui, joka hypyn jälkeen koira kääntyi väärään suuntaan, pujotteluun lähetys ei onnannut, puomin kontaktista puhumattakaan). Joku puhui kisoissa jotain mun yliyrittämisestä ;), mielestäni kyseessä oli epäurheilijamainen aliyritys.

Onneksi en lähtenyt kesken kotiin, vaikka uhkasin: tokalta radalta NOLLAVOITTO! Noloa voittaa tuollaisella tuuriradalla, olin kahdeti valsseista myöhässä ja kerran persjätöstä, eli käytännössä ohjasin puoli rataa "väärältä" puolelta. Kontaktilla lipsahti pieni kirosana, huono minä, mutta osui koira keltaiselle ;). Ja nolla on nolla on nolla!

Kotikisoissa tasan päivän vajaa vuosi sitten saimme ekoissa kolmosen kisoissa ekan voittonollamme. Tänään tuli jo kolmas! Harmi... (Valiosäännöissä pitää olla yli vuoden väli ekalla ja vikalla voitolla.)

Sunday, August 27, 2006

pitäis ja pitäis

Pitäis trimmata Rissa, on jo pitänyt monta viikkoa. Ihan liian karvainen on. Viime viikkoina olen trimmannut Tiinan Koirakoiran (kesti vain n. 2h) ja Mauno-russelin (n. 12h, no ei nyt ihan mut melkein, tod karvainen manu ;)) Suutarin lapsilla ei ole kenkiä eikä trimmattua koiraa.

Trimmaamisen sijaan kehitin helpon ei-niin-kovin-kevyen jälkiruokakastikkeen esim. hedelmäsalaatille tai muulle kevyelle eineelle:
100g hyvää tummaa suklaata sulatetaan mikrossa(Lidlin Ecuador 70%, hinta/laatusuhde ok)
Lisätään kunnon loraus kermaa, pienempi loraus itse puristettua appelsiinimehua, raastettua appelsiinin kuorta ja vähän Jokisen kalleinta konjakkia (salaa).

möksällä

Tänään oltiin möksällä koko päivä (kun ei mullakaan ollut agilitykisoja...). Iiro on oppinut uusia taitoja: kuinka ottaa tutti POIS suusta (ei osaa laittaa takaisin) ja kuinka jodlata (siis hyvin kimeästi kiljua hyväntuulisena, negis-kiukku-itku-kiljumisesta ovat jo useimmat saaneet tuta). Oli se mukava, kun mökillä anoppi osasi lapsen uusia taitoja ihastella, itse ei oikein aina jaksa siinä mittakaavassa. Sitä kun saa ihailla 24/7.
Pienet valkoiset juoksivat edestakaisin mökin ja rannan väliä, nuohosivat grillin alustan ja arvatenkin kaivoivat kraatereita kukkapenkkiin ja talon alle (mikä on oikeasti kiellettyä). Kummasti tuo Tintti jaksaa, ihan vaan terrierin sitkeydellä yrittää pysyä touhuissa mukana. Nyt se on ihan raato, tuskin ennen huomista puolta päivää liikahtaa.

Eilen oltiin Seppäsillä iltaa istumassa, nyt on Likallakin blogi: http://espanjanvesikoiralikka.blogspot.com

Ja taas muistutus:
Jos joku lukija miettii, että on se hittohemmetin hullua laittaa koirille blogeja, niin muistuttaisin, että melkein yhtä hullua on LUKEA koiran blogia. Niih.

KSSK:n minien seuranmestaruus 06!

Olipa mukavat seuranmestikset! Ei vähiten, koska Rissanen voitti minit! No okei, omalla treenikentällä kisattiin, ja viime aikoina on palkkaus kentällä ollut meidän pienen valkoisen tupo-neuvottelijankin mielestä kohdallaan eli riittävää. Ehkäpä juuri siksi Rissa oli harvinaisen kuuliaisella tuulella.

Eka kerta mulle, 12 vuotta tosissaan agilitya harrastaneena, tehdä kisoissa (edes epävirallisissa) kaksi nolla-rataa peräkkäin samana päivänä. Että repikää siitä huumoria ;D

Videolla ei ole ollenkaan niin hienoa rataa, kun miltä ohjaajasta tuntui maalissa :( Grr, ne kirotut kontaktit! Kontaktivirhettä ei sentään tullut, ei vaan onnistuneet on-offit puomilla EIKÄ aalla, en malttanut edes epävirallisissa kisoissa "valuttaa" Rissaa alas asti (kirottu kilpailuvietti!). Ainakin taas on todistettu, että vika on OHJAAJAN korvien välissä: treeneissä sama paikka, samat esteet ja ne toimii suht ok,
tarvitaan vain kisatilanne, ohjaajalle painetta ja roiskis...

Ja miksikö ne seuranmestikset oli muutenkin mukavat? Hienoja suorituksia (varsinkin naapurin Sannamari ja russeli Vilma), iloisia hylkyjä ja rento yhteishenki ;). Ja oli mukava saada tuomariksi Lindin Anne Lappeenrannasta, lopussa oli jo hämärähommia :O

http://personal.inet.fi/yhdistys/kssk/agimestis2006/agimestis2006.htm

Thursday, August 24, 2006

Maisa

Unohdin mainita, että meillä oli Mikkelissä mukana pikku maskotti(siis Iippomiehen lisäksi). Aivan ihana, tavattoman rohkea ja avoin parsonpentu Tuplatäplän Maisa <3, Pessan Sannan kainaloinen. Napakka pentu, tullessaan meidän pihalle suoraan boksista se kipitti häntä tanassa moikkaamaan Rissaa ja minua. Syliin otettaessa peto yrittää äristä ja tulla sormille, ihan kelpo parsonin siitä saa koulittua ;)

Miten ne pennut voikin tuoksua niiin hyvälle?

Monday, August 21, 2006

Mikkeli 20.8. hopeaa ja hylkyjä

Mikkelissä oli 3 starttia kolmosille. Ekalla radalla, hyppiksellä loisto latinki, nopea virheetön rata ja sijoitus 2.! Remo voitti sekunnilla ;). Karppa kyllä äkkäsi, että lopussa varmistelin ja jarrutin, enkä lasettanut täysillä= iski "nolla-alla-syndrooma". Agilityradoilta hylyt, tyhmiä ohjauslinjoja ja huolimattomuusvirheitä ohjaajalla. Kontakteille koira kyllä osui, muttei puhettakaan samanlaisesta on-off-tyylistä ja varmuudesta kuin harkoissa, vaikka keskityin toimimaan just samalla tavalla kuin treeneissä.


KSSK:n kovat maksit (Touho, Rilla, Hulda)keräsivät nipun hylkyjä, parit kympit, sai Sarppa Rillan kanssa hienon nollan! Kaikkien radat tuli nauhalle, videolta näkee, kuinka hemmetin pienestä on kiinni tuloksentekeminen agilityssa!
Mukava agilitypäivä, kiitos seurasta ja Iipon hoidosta Jenni, Sarppa ja Karppa

Monday, August 14, 2006

Piirinmestikset 06

Rissanen oli yhteistuloksissa 4.!!
Agility-radalta tuli meille NOLLAVOITTO, voi miten olenkaan pienestä valkoisesta ylpeä! Jännittävästä asetelmasta hyppyradalle, (nopea nolla ja olisimme olleet varmoja piirinmestareita...), pää pysyi ohjaajalla yllättävän hyvin kasassa ;), nätti ja tosi nopea hyppis, mutta yksi viheliäinen riman tiputus ja se oli sit siinä. Radoilla oli hyvä fiilis, koira oli kuulolla ja kuten jo laitoinkin, ohjaajan pää kesti paineet ;). Seurakaverimme Eve ja coton Pate voittivat minien piirinmestiksen, se lämmitti mieltä se. Ja jo rutiiniksi muodostunut "Rissasen voittaessa ekan startin, Remo-villis voittaa seuraavan" toteutui jälleen, uusitaanko sama mokoma Kouvolassa taas parin viikon päästä..?

Joukkueradalla pitkä päivä vaati jo veronsa: kepeiltä olisi ollut 90 asteen kulma Aa:lle, en ottanut koiraa kunnolla mukaan, kun oletin Aan vetävän koiraa vahvasti muutenkin. Ei vetänyt, vaan veti hyppy kaukana keppien takana. Rataantutustumisessa en ollut uhrannut ajatustakaan moiselle, en ollut valppaana ja se kostautui. Joukkueemme loput koirat (Sumi, Linda, Pate) onnistuivat paremmin, joukkueemme oli yhteistuloksella kolmas. Oma tyhmä moka harmittaa vietävästi vieläkin.

KSSK:lla oli hienoja tavan/sijoitusnollia yksilöradoilla ja kaikki joukkueetkin tekivät tuloksen. Maksien joukkuekisassa oli meikäläisiä hopealla ja pronssilla.

Tiia-kummi oli koko pitkän päivän Iiron peipisitterinä, äippä pystyi keskittymään kisaamiseen, kiitos siitä Tiiuli :)

Friday, August 11, 2006

Kotkan kolmosten iltakisat10.8.

KSSK:n seurakaverit tekivät hienoja sujoitusnollia, onnea heille! Meillä tulos 5, sijoitus kuudes. Olen omaan rataan tosi tyytyväinen, ainut virhe tuli kepeiltä, painostin liikaa ja Rissa aloitti väärästä välistä. Erityisen iloinen olen, etten kertaakaan jähmettynyt (pahasti) ja jäänyt ahteri pystyssä rääkymään. Näitä liikkumalla takaperin/ sivuttain haltuunottoja ollaankin harjoiteltu Nissisen kanssa viime viikkoina, hienosti olikin nyt Sari Rillan kanssa kakkospallilla ;). Oma liikkuminen ei tietenkään vielä ole järin tehokasta, kova suoritusaika (jossittelua joo, mut oltais voitettu ilman virhettä, heh) oli kuitenkin, vaikka keppejä korjatessa aikaa tussaantui. Kontaktit ei onnanneet alas asti, kuten treeneissä, pitää jatkaa tahkoamista, en muutakaan keksi kun toistoja vaan...?

Sunnuntaina on piirinmestaaruuskisat Haminassa, peukkuja meille pitäkää pliis :D

Helteet jatkuu aina vaan. Meillä koirat eivät pahemmin siitä kärsi, pötköttävät pitkin pituuttaan pihalla kaikkein kuumimmassa paahteessa läähättämässä. Mökillä ollaan piipahdeltu pulikoimmassa koko sakki, Tintti uisi itsensä hengiltä jos ei toppuuteltaisi. Kotona on ilmalämpöpumppu höheltämässä mukavan viileää ilmaa, vauvan kanssa ollaankin oltu paljon sisällä (paksulla pojalla on makkaroita monta, helteellä hautoo, äitin pokko ;))

Sunday, July 30, 2006

Mikkeli KV

Saldona yksi väärärata-hylky (karkasi putkeen, katso syy kohdasta "tarvitsee harjoitusta"), sekä hyppikseltä vitonen, ihan huolimattomuusvirhe, en käskyttänyt putkessa normaalisti joten Rissa pakitti. Oli oma motivaatio vähän hukassa, kun tälle tyhmälle selvisi vasta paikan päällä, että toinen rata on epävirallinen jos ekalta hylky... Hauska reissu kaiken kaikkiaan, vaikkei "akikakippia" tullutkaan ;D
Jenni ja Touho-pumiainen olivat toisia hyppikseltä (epävirallisesti siis, ekalta radalta hylky, Jenni palautti koiran puomille ottamaan kontakti niinku aikuisten oikeesti)

Onnistumisia: hallitut startit, kepeille lähetys onnnistui hienosti x 2

"tarvitsee harjoitusta": ei saa tehdä enää niitä ahteri pystyssä-jähmetys-rääkymis-haltuunottoja, kun eivät toimi vaan koira karkaa aina käsistä. Harjoiteltava peruuttamista, koiraa kuonosta kiinni.

Monday, July 24, 2006

MM-karsinnat 2006

Kopsaan KSSK:keskustelupalstalta kommenttini kisaviikonlopusta:
Oli tosi opettavainen ja jännittävä viikonloppu! Suomen parhaat koirakot ovat jo niin kova tasoisia, että huh huh :o

Meillä karsinnat loppuivat jo lauantaina saatuamme 2 hylkyä.
Ekan hyppyradan rataantutustumisessa tuntui, että olen ihan väärässä paikassa Suomenmestareiden ja maailmanmestareiden seassa... Radalle lähtiessä jännitti silleen hyvällä tavalla, oli tsemppifiilis ja Rissa jäi lähtöön kuin pihatonttu ;D . Hallitusta lähdöstä huolimatta tokalla esteellä eka kielto ja viidennellä väärä rata. Videolta näkyy oma jähmettyminen ja pieni kumara just sinne väärälle esteelle (pahapaha omamoka: ei saa edes ajatella, saati vilkaista sitä väärää estettä vaaran paikassa!)

Oma epävarmuus kostautui tokalla radalla: olin jo tutustunut rataan ja käynyt sitä mielessä läpi, kun ajattelin varmistella ja kysyin KSSK:n asiantuntijaraadilta ohjausvinkkiä alkuradan hyppyhässäkkään (pahapaha omamoka: rataantutustumisen jälkeen ei pidä muuttaa omaa suunnitelmaa radikaalisti !). Rata oli kyllä sen verran haastava mun tasoiselle ohjaajalle, että hylky sieltä olisi jossain vaiheessa tullut muutenkin ;) Harmi, kun ei voi sisähallikisoissa syyttää edes sääolosuhteita...

Ol hienoa päästä edes starttaamaan (yhteensä kahdeksan esteen verran ::) ) vuoden tärkeimmissä kisoissa. Omista virheistä voi vain oppia. Ensi vuoden tavoitteet jo selvillä!

Umppa, Iiro "the bulldog" ja Rissanen
Seppäskälle kiitos, olit kelpo kepo!

Tuesday, July 18, 2006

Agirotu 2006

Tein kerrankin järkiratkaisun (kamala helleviikonloppu) ja jäin Iiron kansa kotiin. Lauantaina oli Jennin nilkka vielä kipeä, joten Allan ohjasi Rissaa ekalla radalla rohkeasti ilman turhia rataantutustumisia, ja jottei olis ollut Allanilla liian helppoa, varasti Rissa lähdössä= hylky. Tokan radan ohjasi Sanna, tulos 0, sijoitus neljäs ! lähes sadan koiran startista.
Sunnuntaina roturadalta pari kieltoa ja jotain hylyn tapaista ;)
Veteraanikisa Allanin kanssa ei mennyt ihan odotusten mukaisesti, virheitä kertyi.
Open Class-radan ohjasi varavaravaraohjaaja Koskelaisen Iida ja upea rata olikin! nolla ja hopealle! Aika oli ihan omaa luokkaansa, huhujen mukaan kaikkien parin sadan minien ja medien nopein?
Treenikaveri Marian espves Likka voitti O.c:n medit, huippusuoritus möllikoirakolta!

Tuesday, June 27, 2006

Rissanen kennelliiton tietokannassa

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=ER40901/02&R=339

Onpas keretty paljon kisaamaan ;) Joku tilastonikkari vois laskea hylkyjen osuuden...
Olikin päivitetty Rissan täyssiskon Mollyn kaihitutkimuksen tulos, voi harmi, Molly olis mahtanut olla hieno jalostuskoiruli, käyttövalio ja ulkomuodoltaankin erinomainen (toisin kuin sekulisiskonsa). Pitäisi tutkituttaa Rissankin silmät, ihan varmuuden vuoksi.

Wednesday, June 21, 2006

Kokemusta rikkaampana...

Kokemusta tuli Lappeenrannan SM-kisasta, joskaan ei huipputuloksia ;)

Lauantaina joukkuekisassa Kouvolan minijoukkue oli 12., Rissalle kielto ja vähän yliaikaa, Lindalle hyl, Sumille vähän yliaikaa, ja Pate puhdas nolla. Medi-joukkue oli upeasti 5! Maksit muistakseni oli siinä parinkymmenen parhaan joukossa.

Sunnuntaina itse hilauduin pikku-Iiron ja Tiia-kummitädin (ei enää siis kummityttö vaan täti;)) katsojaksi ja jännitti niin pirusti, miten Rissan käy. No mokoma varasti lähdössä ja vaikka Jenni teki kaikkensa niin hylkyhän siinä tuli (itselläni sama juttu: aina jos Rissa varastaa lähdösssä, niin tulosta on mahdoton tehdä, menee pasmat sekaisin näin nopeaa koiraa ohjatessa). Mulla ei olis kyllä oma pää kestänyt kisapainetta yhtään, nyt pelkkä katsojana olo aiheutti vatsan väänteitä ja vapinaa... Pitääkin jo aloittaa mielikuvaharjoitukset ensivuotta varten ;) Helle oli pikkasen turhan rankka iirolle, joten lähdimme kotiin ennen kuin muut Kouvolan kovat ehtivät startata. Pumi Vilma taisi olla ihan mukavasti sijoittunut yhteistuloksissa.

Wednesday, June 14, 2006

SM-kisat lähestyy...

Ensi viikonloppuna on Lappeenrannassa Agilityn SM-kisat ja Rissasella on niihin kilpailuoikeus (13 nollaa joista 6 sijoituksella kolmen parhaan joukkoon!! ja yhtä nollaa lukuunottamatta sijoitukset aina vähintää seitsemän parhaan joukkoon). Juu kehtaa omaa koiraa kehua, kunhan ei itteään kehu: Pessan tytöthän ne nollat on kisanneet ;) ja SM-kisatkin tietty ohjaavat, itse en ole kisakunnossa (paitsi ehkä sumo-painikisoihin...)Kuulemma on nyt Jennillä hurjat suorituspaineet, ei muuta kun hyvällä sykkeellä omaa suoritusta tekemään!

Oman seuran möllikisoista tuli nopealla nollalla toinen sija pari viikkoa sitten, vikat "kisat" ennen äsämmiä.
Viime viikonloppuna tehotreenejä tuli tänne Kouvolaan pitämään Jaakko Suoknuuti, onnistuin tällä kertaa seuraamaan treenejä (ja huokasin helpotuksesta, kun en itse joutunut juoksemaan Jaakon höykytettävänä :D). Niitä pirun valsseja on munkin PAKKO alkaa varmaan opettelemaan ennen kun jatkan kisaamista. Jaakko "kielsi" vastakkaisen käden käytön ja ei oikein suositellut takaaleikkauksia, vaikka ne Rissalla aika hyvin hallussa ovatkin. Aalla olivat sunnuntaina kokeilleet "usutus-tekniikkaa", oli nopeutunut kovin, siitä lisää kunhan nään omin silmin käytännössä.

Muistakaa kaikki pitää Rissaselle peukkuja viikonloppuna, nyt jo jännittää!!

Friday, May 26, 2006

PIKKU-UKKO




Yhdeksän pisteen pikku-ukko syntyi (vihdoin ja viimein...) 15.5.06, viralliset mitat: 3758g, 49cm. Valtakunnassa kaikki hyvin...

Tuesday, May 09, 2006

Pronssia Lahdesta!

Hurja menestys jatkuu, lauantaina Sanna ohjasi Lahdessa Rissan kolmanneksi! Taas turhan vaatimaton ohjaaja määritteli startin "ihan kamalaksi räkäohjaamiseksi"... En ees usko ;)

Sunnuntaina oli parsoneiden SM-ryhmän koulutus Kirkkonummella, kouluttajana jälleen Jaakko Suoknuutti. Jaakko oli suositellut alastulokontaktien nopeuttamiseksi (ja varmistukseksi) kosketuspintaa (naksuttimella opetettuna). Aikoinaan mm. Huotarin Pete suositteli samaa, mutten itsepäisenä oikein helpolla uskonut... Rissan ollessa alta vuotias ehdollistin sen naksulle, mutta oma pinna ei silloin(kaan?) riittänyt antaa koiran hoksata juttuja itse. Olen nyt sitten aloittanut naksuttelun, eihän siitä haittaakaan ole, ties vaikka innostuisin taas TOKO-juttujakin vällee kouluttamaan.
Kovasti tytöt Jaakon koulutuksessa tykkäsivät. Olivat saaneet hänet lupautumaan KSSK:n SM-ryhmää kouluttamaan kesäkuun alussa, hieno homma. Vaativia, pitkiä ratoja, toistoja kunnes menee oikein, vielä kuumassa kelissä, aika puhki oli koira ollut. Kunto ei ole koiralla vielä ihan niin kova kun pitäisi, koska:

Huoh, maha-asukki on nyt jo 12 päivää yli lasketun ajan viihtynyt mahassa, saishan tuo jo maailmaan pullahtaa... Aika minimi lyllerryksellä on ollut koirien lenkitys. Sentään Rissalla otettu intervalliharkkoja rinteessä pallolla. Ihan hullu futiksenpelaajaterrieri!

Monday, May 01, 2006

Hauskaa vappua!






Vappua juhlimme grillaamalla ja ylensyömällä ystävien kanssa, hauskaa oli! Tässä kuva Maunosta ja Koirakoirasta juhlatamineissa ;)