Tuesday, March 12, 2013

Home sweet home

Helmikuu sujahti vauhdilla ja nyt jo maaliskuu melkein puolessa. Arki on ollut hurjan hektistä, mutta en valita, elämä on mallillaan. Talo on vihdoin valmis, 10 kk kestänyt evakko ohi ja eräs eskari on innoissaan uuden naapuriston leikkikavereista.
 Pariin kertaan olen livahtanut Helin treeneihin. Huomiota on kiinnitetty rytmitykseen ja sijoittumiseen. Heli pakotti kokeilemaan persjättöjä, alkaa aukeemaan, miten saan ryynin ohjaavaan käteen paremmin. On tullut niin tarpeeseen nää ohjatut treenit.

Alku kuusta oli KAT:in kisat Ojangossa. Eka rata oli niin hieno!  Voitettiin Ryynin kanssa, oikea FLOW-rata! Tältä radalta mummokoira Rissanen hyl jo tokan esteen jälkeen, oli vähän intopiukeena hän ;). Tokalta radalta Ryynille riman tiputusten ja muurin räjäytyksen jälkeen hyl. Toka rima alas kun ihmisnuolessa hätäilin, niin mun moka taas. Tältä radalta Rissan kanssa ynnä-muuta-nolla. On se hassu! Mennä viuhtoi omiaan ja oli kovin tohkeissaan.

Kotkasta tulin lauantaina  KOTIIN kolmen hylyn kanssa. Eka rata oli napakkaa menoa putki-kontakti- erotteluun asti. Liikaa haltuun, vapautus myöhässä, samaa huttua kuin aiemminkin. Hyppiksellä olin ihan hukassa alusta asti, virhe tuli ihme kumma vasta kepeillä. Kun vihdoin sain piskin oikeille raiteille niin poistuin katsomoon suorinta reittiä. Vikalle radalle ei lataus ollut kohdallaan, oli kylmä ja oma liikkuminen, varsinkin liikkeelle lähdöt kömpelöitä. Hylky nolon helpossa kohdassa, kun ei vaan jalat vieneet. Kiva oli nähdä tuttuja! Hienoja parsonpienokaisia (Jack, ihanaValma ja Flyn kaunis tytär) ja Kiholla upea voitto hyppikseltä!

On tullut taas syotyä mitä sattuu jafysiikkatreenit ovat tyystin jääneet kaikessa kiireessä ja uudelleen aloittaminen tuntuu nihkeältä. Huomenna pumppitrimmiin Järjenvangin kanssa, jeij!