Monday, November 21, 2005

Parsoneiden mestis ja Kotka 20.11.

Parsoneiden mestaruuskisat oli Lohjalla isänpäivänä, osallistuimme ekaa kertaa. Kouvolasta lähti Riikka Kiki ja Rini-parsotyttöjen kanssa ja kummitypy Tiia lähti kannustusjoukoksi. Oli hienoa nähdä 80 hyvinkin erinäköistä ja oloista parsonia agilityradalla. Tulostaso autolastillemme oli vain hylkyjä, komeita sellaisia! Meillä Rissan kanssa nopea nolla pohjalla, neljänneksi viimeisellä esteellä unohdin ohjata eli koira ohi hypyn ja ehti ponnistaa takaisin väärään suuntaan, kyllä harmitti oma moka! Aika oli kova ja mitaleille oltaisiin ylletty. (joojoo, ei saa jossitella ;))

Kotkassa ekalla hyppisradalla tippui rima, kun vedätin liikaa. Oma motivaatio romahti, en keskittynyt ohjaamiseen, kepit ihan päin just sitä ja lopulta löysäilin hylyn. Toiselle radalle olikin sitten jo ihan eri lataus, 1 tyhmä virhe kutsuhypyllä (unohdin kutsua...), tulos 5. Muilla kouvolalaisilla meni lujaa, komeita nollia ja palkitosijoituksia!!

Mielelläni ja luottavaisen mielin jätän Rissan kisauttamisen Pessan tytöille. Ei tuo mahapahka vielä varsinaisesti juoksemista estä, on vaan tehot menosta pois. Miettivät Pessat Kemiin lähtöä tammikuussa, siellä olisi 6 starttia, lupasivat ottaa Rissan mukaan.

Tuesday, November 08, 2005

kissajahti alkakoon

Meillä pihapiiriä käy häiritsemässä naapurin (?) kamikaze-kissa. Kuseskelee meidän uudelle laatotukselle ja majailee terassin alla sadetta pitämässä. Koirat menevät IHAN sekaisin, törmäilevät pitkin palstaa kissavihulaisen hajun perässä.

Olen kysellyt pitkin Lautaroa, mutta kukaan ei kehtaa tunnustaa mokomaa omistavansa. En kissojen sielunmaisemaa ymmärrä, tuntuu tahalliselta sen toteuttama koirien jallitus.Se häröilee moukuen pitkin aidan viertä ja terrierit eivät pysy nahoissaan, saati aidan sisäpuolella! Ärsyttää, kun muuten pysyvät pihassa AINA 100%.

Ei saa mielestäni mikään lemmikki aiheuttaa kohtuutonta häiriötä naapureille, tuumin jahdatessani kissaa jahtaavia koiriani pitkin ihmisten takapihoja pimeässä vesisateessa. Loukku on eläinsuojeluyhdistykseltä haettu ja kiinnisaadun kissan haetutan löytöeläintalolle, niin häijy akka minä olen!

P.S. kaikille kissaihmisille: hyväksyisin saman kohtelun koirilleni, jos meitin piskit asioisivat naapureidn pihoilla yhtä röyhkeästi...

Uusia tuulia

Olin vaklailemassa/videoimassa Mikkelissä Tuija Kokkosen pitämää koulutusta. Olen tosissani opetellut liian itsenäiselle etenijälleni tässätystä Peetsan opein, vihdoin ja viimein asian sisäistänyt ja nyt sitten läpsähti naamalle tämä Kokkosen (Aaltonen, Kaplas) näytötön ohjaus...

Lauantaina sm-hinkuryhman treeneissä toistettiin harkka. Näytötön ohjaus: esim. tässä-haltuunoton sijaan käännöksissä koiranpuoleinen käsi vedetään rinnalle, koira kääntyy ja itse pystyy keskittymään juoksulinjaan, toimi ihmeen hyvin myös ansapaikka-kuljetuksissa. Voihan pannahinen, koira kulki mukana ilman kyykistelyä ja käden koukkimista, juokseminen oli helpompaa (yllätys, että pystyssä pääsee kovempaa kun kyykyssä..) Nyt Kokkoselle aikaa varaamaan.

Möllikisoissa Kotkassa eilen tuli hylky. Kepeillä kiritin liikaa, karkasi kesken. Puomin kontakti onnistui kovassa vauhdissa, olin oikein tyytyväinen siihen ;)Aalta (muka) tuli kontaktivirhe, eikun treenaamaan taas.

Thursday, November 03, 2005

--------------------------------------------------------------------------------
Viime lauantaina piipahdimme Kotkassa koirien juoksukisoissa. Hauska reissu, kerrankin löytyi laji mitä ei kömpelö ohjaaja pysty sabotoimaan Koirat juoksivat joko vieheen perässä tai omistajan kutsumana n. 60 metrin matkan. Aikamoista haipakkaa koirat menivät, useimmiten vielä oikeaan suuntaankin.

Minijoukkue (russelit Juuso, Sissi, Nestori ja pitkäsääririssanen) pinkoi joukkuehopealle,Rissanen oli kaikista minikoirista kolmanneksi nopein ja Lappeenrannan Rätti-parson oli toka. Medikokoisissakin parsonit loisti, Rissasen iskän kämppis, Carlosparson voitti :)


Sunnuntaina jouduin itse pakertamaan töissä, Pessan tytöt kisasivat Rissasen kanssa Imatran agilitykisoissa. Jennillä tuli agilityradalta täpärä hylky, väärä rata, muuten nättiä menoa, kontaktit ym. onnistuivat ok. Sanna hyppyrataspesialisti sai Rissalle neljännen sm-nollan ja sijoittuivat hienosti hopealle. Kiitosta vaan tytöille!!

treenipäiväkirja

Mattsonin Allan lupautui sm-hinkuryhmän koutsiksi. Allan ajattelee agilitysta analyyttisesti ja teknisesti, uskon hänellä olevan paljon tietotaitoa meille annettavaksi. Esim. kannattaa kellottaa kontaktiesteet ja pujottelu, käydä miettimään, mistä saisi sekunteja nipistettyä. Allan piti meillle jo yhdet tehotreenit, kellotettiin omaa juoksua ja rataa. Lopuki haastava radanpätkä b-maajoukkueleiriltä.
Tavoitteellisempaan treenaamiseen kuuluu treenipäiväkirjan pito. Jopa vihdoinkin sais aikaiseksi...

Meillä kehitysalueita:
-hitaat kontaktit, varsinkin Aa
-kepeillä vauhtia lisää, pitää treenata eri kulmista enemmän
-oma sijoittuminen radalla, esim. valsseissa olen aina koiran tiellä
-oma liikkuminen liian hidasta, tökkivää, juoksu kumarassa ja perse pitkällä ;)
-oikea-aikainen palkkaus, palkka minulta, ei "ylimääräisistä" esteistä
-oman kunnon kohotus