Sunday, June 15, 2008

Hauska reissu Varkauteen!

Olipa hauska reissu ja mukavaa seuraa! Lähdimme jo perjantaina Marian vanhempien mökille Joroisiin. Ihana paikka järven rannalla, oikeat suomifilmi-maisemat. Lauantaina SM-joukkuekisat. Kisapaikalla kääsna Josen mamman jalka oli juoksukelvoton, joten viiden sekunnin harkinnan jälkeen lupauduin Jomppaa ohjaamaan. Saatiin vitonen kepeiltä kun en saattanut, vaan yritin väkisin lähettää, yliaikaakin tuli. Rissan kanssa vitonen, puomin alastulo paukkui! Aakin oli siinnä ja siinä, voi itku... Muutenkin oli ohjaus ihan kamalaa. Joka mutkassa lähti koira vika suuntaan haahuilemaan kun en saanut tehtyä mitään suunnittelemiani ennakointeja, olin ihan jäykkis. Tiialle ja lainakääsna-Taimille kanssa vitonen ja yliaikaa ja Sarille ja Sissille pikkasen yliaikaa. Joukkueelle tahkottiin tulos kuitenkin ;)
Medeillä ei joukkuetta ollutkaan ja maksit saivat melkein tuloksen. Sarille ja Rillalle kelpo vitonen, Suvi+Viivi nolla, Tuholle kolme kieltoa ja Rämpälle hyl. Ja ei-enää-kooäsäskoolainen-van koookooysiysiläinen-Soololle vitonen, rina tippui okserista, hieno rata kokkonaisuudessaan.

Sunnuntaina oli ihan kamala keli, vettä tuli kuin aisaa. Lähdimme jo iltapäivällä kotia kohti. Treenikamu Jenni ja Touho oli upeasti 13. makseissa, ONNEA!!!

Oli taas jännää seurata huippujen ratoja. Jotkut vaan on niin hyviä! Ensi vuonna sitten Tornioon, nyt otan ne nollat jo alkukaudesta ;)

No comments: