Ekalta radalta kepeiltä puolessa väissä virhe, takaaleikkausko syynä rytmin sekoamiseen, vaikea sanoa. Virheen jälkeen hurjalla tsempillä matka jatkui (hyvä mie!). Haastava väärän pään putki reiteen-taputuksella hienosti ja haastavat takaa-kierrä-hypyt onnasi hyvin. Ihan lopussa otin yhden välistä vedon liikaa, tulos HYL, mutta tuntui oikeasti mukavalta viedä pientä valkoista. Aa oli h-i-d-a-s, on-offi kuitenkin...
Tiia pelasti mut tokan radan rataantutustumisen jälkeen: Olin opetellut alun pyörityshässäkän ihan päin hässäkkää! Ihan ok opin sen radan reunalta ja hinku oli radalle kova. Olikin ihan AGILITYA meidän meno, pienet tiet, puomi mentiin 2x, varsinkin toka oli hieno ja nopea on-off! Fiilis radalla oli huippu, kunnes lopetin ohjaamisen (?) toka vikalla esteellä ja koira hakikin keppien jälkeen hypyn eikä putkea. Ai kuinka se sattuikaan. Kehittyminen tapahtuu kivun kautta, vai miten se nyt meni.
Harmitus omaan epäkelpo-ohjaamiseen oli sitä luokkaa, että päätin jäädä pois vikalta radalta.
Nyt pitää päästä harkkaamaan ylipitkää rataa, että oppisi pitämään paketin kasassa. Onko se nyt niin vaikeaa malttaa keskittyä sen nelkyt sekkaa, onko, kysyn vaan...
Seurasin kotikatsomosta netistä ja kooäsäskoon iskuryhmän välityksellä MM-karsintoja (kiitos Jennille reaaliaikaisesta tulospalvelusta!). Lauantain jälkeen olin jo varma, että vähintään yksi rurson passeli olisi joukkueessa (Bono ja/tai Esme). Harmi, ei pieniä valkoisia joukkueessa vielä tänä vuonna, ei vielä... Se on tässä lajissa niin pienestä kiinni... Huippu-koirakot joukkueisiin valkkaantui, en minä sillä. On se Jaakko kuningas, hitto vie, niin helpon näköistä ohjausta!
No comments:
Post a Comment