Thursday, December 06, 2007

Mennyt agilityvuosi ja tavoitteet vuodelle 2008

Meillä ei kisat tänä vuonna sujuneet ihan odotusten mukaisesti. Pahimpina ongelmina olivat keväällä JÄLLEEN alkaneet kontaktiongelmat, kontakteja sitten tahkottiin koko kesä ja syksy. Totaalinen kisatauko osui kiivaimpaan kisa-aikaan (mm. agirotu, sm-karsinnat). Ohjaajan pää ei taaskaan kestänyt arvokisoissa, tyhmiä huolimattomuusvirheitä, väärän pään putket osoittautuivat kohtalokkaiksi ;).

Hyvinä asioina ovat olleet kontaktien saaminen suht kuosiin, treenaaminen ässäm-ryhmässä ja pääseminen parsoneiden tehotreeniryhmään. Rissan vauhti ei ole osoittanut hidastumisen merkkejä vaikka korvat ovatkin löytyneet. Olen päässyt osallistumaan moniin hyviin valmennuksiin ja oppinut paljon uutta. Kilpaileminen tuntuu taas mielekkäältä.

Tavoitteet ensi vuodelle ovat samat kuin aiemminkin; kehittyä kokonaisvaltaisesti ohjaajana, henkinen valmennus, koiran (ja oman ::)) fyysisen kunnon ylläpitäminen ja agilitysta nauttiminen ;D.

No comments: