Tosi hienoa oli päästä mukaan! Kuukausittainen, oikeasti tavoitteellinen ja tsemppaava kimppatreeni tulee enemmän kuin tarpeeseen. Vielä kun mukana on rakkaita treenikamuja ja muuten saman henkisiä ihmisiä niin avot!
Mulle selvisi kamalalla tavalla, ettei agilityurheilijaksi voi vain päättää ruveta. Sen statuksen saaminen vaatii... noh, hikeä ja kyyneleitä nyt ainakin. Esteiden ja tekniikan treenaaminen ei vaan riitä jos meinaa pärjätä kovassa porukassa. Jo oma liikkuminen on vaikeaa, et ehdi ohjauksiin ja koira joutuu radalla a) kysymään tai b) menemään omineen ilman ohjeita. Joudun ihan liikaa kisatilanteessa miettimään omaa liikkumista. Lisäksi usein olen rataantutustumisessa hieman liian optimistinen oman ehtimisen suhteen ;). Rissa vielä paikkasi lähettymällä välillä oikeillekkin esteille mun jäädessä tepikoimaan... Ei pelkällä tuurilla mestareita leivota: tavoitteena siis pumpata tähänkin ruhoon voimaa ja nopeutta!
Jotenkin on kausiluonteisia nää mun sporttispurtit, jospa tulisi ihan rutiiniksi viimein? Ihailemani AGILITYURHEILIJA Iida näkyi laittaneen blogiinsa otsikoksi: Urheiluhulluutta! Nyt kun sirkuskoulu on jäissä, niin ajattelin pakottaa Iidan jatkamaan mun omana fysiikkakoutsina, personal trainerina :D!
vko 4 zumba, lihaskunto, hölkkä 2x 30 min
P.S. edellistä blogia kirjoittaessani en ollut ihan hereillä. Tuomarina oli siis Martti Salonen, vanha hopeakettu ;)
Ryyni menee lauantaina kisoihin Vuokkoset-areenalle, ohjaksissa on Jenni tai Sari, kummalla nyt pokka pitää paremmin :D! Ryyni ei todellakaan ole helppo ohjattava tai millään lailla vieraskorea. Päin vastoin, se on röyhkeä ja kuriton pikkupiski. Toivottavasti Ryyster ei ole liian rasittava matkakaveri, ottakaa tytöt itsellenne siideriä puudukkeeksi,
ja mukaan ne korvatulpat ;)
No comments:
Post a Comment