Keskittymisestä

Olin pitkään kisajännittäjä. Kilpailuissa suoritukset ja fiilarit vaihtelivat surkeasta suhtkoht siedettävään. Harvoin koin supernautittavia fiiliksiä, vaikka satunnaisesti menestystäkin Rissasen kanssa tuli. Mitä isommat kisat, sitä enemmän puntti tutisi.

Olen nyt muutaman vuoden keskittynyt keskittymiseen :) tarkoittaen henkistä valmistautumista erilaisin menetelmin. Mulla on käytössä mielikuva- ja hengitysharjoituksia, koherenssin vahvistamista, tietoista läsnäoloa, Vaikka selvää kehitystä on tapahtunut, vieläkään en saa itseäni automaattisesti kisamoodiin, joudun työstämään ajatuksia aikalailla löytääkseni oikean vireen ja tsempin.

Viime viikonloppuna en jaksanut/viittiny viritellä pääkoppaani kisafiilikseen yhtään. Seliseli, rankka viikko töissä, vikat treenit menneet päin pyllyä, kotona jäi tilanne päälle lähtiessäni... Ekalla radalla olin veltto, ajatukset harhailivat vielä kun jätin koiran lähtöön: "aika jännä, miten toi Henri muistuttaakin ihan yhtä yläasteen hissan sijaista, sitä joka alkoi itkemään kertoessaan veljessodasta ja niisti kangasnenäliinaan. Kangasnenäliinaan, yök, mieti, sit sitä vaa laittaa sen räkäliinan taskuun vai? ". Siis oikeesti mielessä kaikkea muuta kun tämä hetki, koira ja rata! Yllätys ei liene se, että suoritus sen mukainen: Ryyni tuli kai liian voimakkaasta haltuunotosta nelosen ohi (en tiiä kun en kattonu sitä koiraa), sit kesken kisaradan mie katon tuomaria, et mitä kävi, ai kielto, okei, ja siinä tuomaria tuijottaessa Ryyni livahti putkeen.  Siis tä? Loppurata luokatonta räpellystä, tai no oli siellä yksi onnistunut persjättökuvio.

Tokalla radalla vieläkin ihme nahjus olo, en saanut ravisteltua edellistä epäonnistumista pois. Ryyni ratkaisi tilanteen karkaamalla lähdössä joten koira kainaloon ja pois.

Läpsin itseäni hereille ja keräilin itteäni keskittymään vikaan rataan. Tsemppi alkoi olla edes sinne päin, tehtiin hienoa rataa lähes loppuun, kunnes Ryyni lipsahti väärälle hypylle. Jatkoin roiskien, kamalaa kateltavaa.

Agility on herkkä laji. Välillä voittaa ja välillä on niin surkea, että ihan hävettää. Oli tosi opettavainen kisareissu. Nyt tiiän, että mun on vaan jaksettava paimentaa sitä harhailevaa mieltä kohti olennaista tai jättää menemättä kisoihin.

Luomalalla oli ihan kivat radat. Vaulla on ihan kiva se uusi halli, pohja on pitävä. Ja Ryyni pysyi sen vikan radan startin ihan hissukseen ;)