Tuesday, December 31, 2013

Hieno vuosi 2013

Teenpä miekin yhteenvedon vuodesta 2013.
Saimme talon valmiiksi ja muutimme huhtikuussa. Talo on vielä monesta paikkaa kesken, mutta tuntuu kodilta.
Poika on reipas ja ihana, aloitti koulun.
Mies on sama vanha.
Ystäviä ja sukua, tukiverkosto kunnossa :)!
Työ on ollut monipuolista, haastavaa ja mielenkiintoista.
Opinnot sujuvat aikataulussa ja varsinkin hypnoosiseminaareista olen oppinut paljon.


Ja sitten agilityvuosi 2013
Kilpailtu on aika paljon, 80 starttia,  lukemattomien hylkyjen seasta löytyy 30 nollatulosta, joista 18 voittoa, 8 hopeaa, 3 pronssia ja 1 ynnämuuta nolla. Tuloksista löytyy 7 tuplanollaa ja elämäni ensimmäinen triplanolla.  Nollaprosentti on 37,5% (sen saman vanhan miehen päässälaskun mukaan), eli aika karsea. Hylkyjen joukossa on ns tahallisia hylkyjä arviolta tusina (eräs karannut lähdöstä, puomilta, kepeiltä...). Mutta siinähän sitä tavoitetta ens vuodelle, nolla% nousuun!
Kilpaileminen on ollut tosi mielekästä ja koukuttavaa. Arvokisoissa emme pärjänneet, mutta kyl myö viel ehditään!

Treenattu on pitkin vuotta, välillä kiroillen, välillä nauraen.  Isot kiitokset tehokkaasta treeniseurasta Nissisen Sarille, Pessan tytöille, Marialle, Helille ja Tiialle. Ihania olette!

Tavoitteeksi ensi vuodelle asetan hyvän kisavireen säilymisen. Treeneihin toivon itselleni parempaa latausta ja enemmän yritystä. Mentaali- ja fysiikkatreeni jatkuu ja fysiikkapuolelle on jo lajin huippu PT katsottu ;). Tavoitteena on pärjätä isoissa kisoissa ja nauttia kaikesta matkan varrella.



No comments: