Saturday, August 27, 2011

27.8.11 KSSK

Joka radalla oli lataus kohdallaan ja ajatus pysyi kasassa.
Eka rata Saviojan virtaava agi-rata. Alku oli tosi napakkaa vääntöä ja sitten pakka levähti(tekis mieli sanoo, et levis kuin jokisen eväät ;)). No siinä taas koiraa kauhoin haltuun oikein kaksin käsin, mie nauroin, tuomari nauroi, saattoipa joku yleisöstäkin nauraa, AGILITY IS FUN! Sain pelasteltua lopulta nollan (?!), sij.4. Se kertonee jotain Rissan etenemästä, jos noilla kaarratuksilla ollaan vielä ihanneajassa. Rissa mun silmään näytti pompottavan, johtui kuulemma vaillinaisesta ohjauksesta, joutui ikäänkuin kysymään. Muutenkin taas perisyntini oikein kukki:JÄHMETTYMINEN! Pahassa paikassa kun koira lähtee käsistä mulla liike tyssää ja ääni kohoaa. Ihan pakko alkaa nyt henkistä valmentautumista/mielikuvaharkkaa lisätä ihan perusohjaukseen, kontaktit kun alkavat olla kasassa. Tai no, puomi ainakin, kun olen lähinnä siihen keskittynyt ;).

Toka rata Saviojan. Kiva rata, tää oli ojauksellisesti päivän paras! Pari rimaa kolahti, mutta pysyi, kolmanneksi viimeinen rima sitten alas. Tilastorima vai alkaako mummon pomppu hiipumaan? Toka nopein aika mineissä, vaikka puomille pysäytin 2on2off.

Vika rata Allanin hyppis. Valssia valssin perään, ei todellakaan mikään meiän rata! Valssit oli
-myöhässä, karseet S-lenkit
- mulla ihme töpötystä, ei todellakaan mitään 3 askelta radan suuntaisesti...
-jäin koiran optimaaliselle estelinjalle
Muuten ihan kelpo tykitystä, varsinkin alkuun ja ihmisnuoleen olen tosi tytyyväinen. Ja loppusuora oli hieno, ei tarvi paljon miettiä, hakeeko koira esteitä :D
Tultiin nollalla hopealle. Oli muuten neljä parasta parsoneita tällä radalla, Raisu eka, sitten Rissanen, Pihla ja Maisa!

Tuli ihan kuvottava olo, kun tajusin, miten pieni Ryyni on ja miten hyvän kokosia nämä mineissä pärjäävät, oikeasti nopeat parsonit ovatkaan. 5-8cm on paljon, miten helkutissa Ryyni voi oikeesti pärjätä kolmosissa?

3 comments:

Iitu said...

Töitä töitä töitä ja meidän pienien koirien ohjaajien on vaan oltava myös niin helkutin nopeita. Sit pitään vaan toivoa että se riittää!

Iida said...

Miten se vanha tyhmä sanonta meneekään, ei se pieni koko vaan se suuri ääni!

Ryynäin on juuri mukavan kokoinen!

Terkuin Iida ja mini-Mara!

Alisa said...

Eiköhän se ollut tilastorima, tai tietenkin voimme syyttää huonoja rimanpidikkeitä..... :D

Jos Ryyni ei ole "se" nopein, niin sinä olet ja Ryyni on sitten se toisiksi nopein. Eikös se näin mennyt? :D Kyllä se Ryynäri pärjää, sen verran vikkelä tapaus ja ainakin täyttä habaa koko rotta...eikun hiiri(pieni kun on) ;D Peppi on sinäänsä aika reiluhko (n. 34 cm, vähän päälle) eikä silti kulje kovin lujaa, että ei se siitä koosta kiinni ole...